Vikby-Martoinen yhteysväli, Mustasaari Tiesuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuudessa

Yleisötilaisuus
Suunnittelu on edennyt siihen vaiheeseen, että tiesuunnitelmaluonnoksia esitellään yleisötilaisuudessa torstaina 11.5.2023 klo 18.00-20.00 Helsinbyn koululla Mustasaaressa (Puntaistentie 52, 65520 Helsinby). Kahvitarjoilu klo 17.30 alkaen.
Tilaisuuden alussa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ja suunnittelijan asiantuntijat esittelevät suunnitelmaluonnosta. Yleisen esittelyn ja keskustelun jälkeen osallistujilla on mahdollisuus tutustua suunnitelmaluonnokseen karttojen äärellä. Tilaisuus on avoin kaikille alueen asukkaille, maanomistajille, muille tienkäyttäjille ja hankkeesta kiinnostuneille. Samassa yleisötilaisuudessa tiesuunnitelman kanssa esitellään myös vireillä olevia alueen asemakaavaluonnoksia.
Tiesuunnitelmaluonnos
Uuden toteutettavan tieyhteyden suunnitelma alkaa valtateiden 3 ja 8 eritasoliittymästä (Vikbyn eritasoliittymä) ja päättyy Vähänkyröntielle (seututie 717). Suunnitteluosuuden pituus on noin seitsemän kilometriä. Tiesuunnitelmassa esitetään uuden tieyhteyden linjaus ja siihen liittyvät liikennejärjestelyt sekä meluntorjuntaa melualueille asutuksen kohdalle.
Tieyhteydelle toteutetaan kaksi uutta eritasoliittymää, jotka rakennetaan maantien 715 liittymään (Laihiantie) ja GigaVaasa suurteollisuusalueen kohdalle. Itäisen Runsorintien kohdalle toteutetaan tasoliittymä, muita liittymiä maantielle ei toteuteta. Maantie toteutetaan ensimmäisessä vaiheessa kaksikaistaisena väylänä, jonka poikkileikkaus on 10,5/7,5 metriä. Tiesuunnitelman tilavarauksissa varaudutaan siihen, että rakennettava tieyhteys toimii tavoitetilanteessa valtatien 8 uutena linjauksena Vikbystä pohjoiseen ja tieyhteys voidaan tulevaisuudessa toteuttaa nelikaistaisena. Tavoitetilanteessa Itäisen Runsorintien tasoliittymä katkaistaan.
Tieyhteyden nopeusrajoitus on Vikbyn eritasoliittymän kohdalla 60 km/h, Laihiantien eritasoliittymän kohdalla 80 km/h ja muulla tieosuudella 100 km/h. Jalankulku- ja pyörätie toteutetaan maantien viereen Vikbyn eritasoliittymästä GigaVaasan suurteollisuusalueen eli Tuotantotien eritasoliittymään saakka.
Tiesuunnitelman laatiminen on käynnistynyt vuoden 2022 alussa ja tavoite on, että tiesuunnitelma valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä. Hankkeen toteuttamisesta ei ole tällä hetkellä päätöstä.
Lisätietoja:
Hankkeen verkkosivut (vayla.fi)
Osallistu ja vaikuta viimeistään 31.5.2023 (vayliensuunnittelu.fi)
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hankkeesta vastaava: Minna Pasanen, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, minna.pasanen@ely-keskus.fi, p. 0295 027 027
Suunnittelusta vastaava: Sari Kirvesniemi, Ramboll Finland Oy, sari.kirvesniemi@ramboll.fi, p. 040 575 6090
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 5, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Saukkojärven vesilupa on saanut lainvoiman (Etelä-Pohjanmaa)20.10.2025 12:01:00 EEST | Tiedote
Alavudella sijaitsevan Saukkojärven aktiivinen säännöstely aiotaan lopettaa ja pitkään vallinnut vedenpinnan korkeustaso säilytetään jatkossa pohjapadon avulla. Hankkeen vesilain mukainen lupa on saanut lainvoiman 26.9.2025, kun korkein hallinto-oikeus hylkäsi valituslupahakemuksen. Lupa sisältää määräykset Saukkojärven pohjapadon rakentamisesta ja järven vedenkorkeudesta sekä pysyvistä käyttöoikeuksista ja korvauksista pohjapatoalueelle ja pysyvästi veden alle jäävälle maa-alueelle.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett kontaktmyndighetens utlåtande om MKB-programmet för Ilmatar Kattilaharju Oy:s Suorssaneva vindkraftsprojekt (Österbotten)20.10.2025 10:25:33 EEST | Pressmeddelande
Ilmatar Laihia Kattiharju Oy planerar ett vindkraftsprojekt med högst 15 kraftverk i Laihela. Vindkraftverkens totala höjd är högst 340 meter och enhetseffekten är 10 MW. Projektområdet ligger i Laihela kommuns östra del och gränsar till Storkyro kommuns gräns.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ilmatar Laihia Kattiharju Oy:n Suorssanevan tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmasta (Pohjanmaa)20.10.2025 10:25:33 EEST | Tiedote
Ilmatar Laihia Kattiharju Oy suunnittelee Laihialle enintään 15 voimalan tuulivoimahanketta. Tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 340 m ja yksikköteho 10 MW. Hankealue sijaitsee Laihian kunnan itäosassa ja se rajautuu Isonkyrön kuntarajaan.
Understöd kan sökas vid NTM-centralerna17.10.2025 10:16:16 EEST | Pressmeddelande
NTM-centralerna öppnar 17.10.2025 flera ansökningar om understöd för den byggda miljön och naturmiljön. Understöd kan sökas för bland annat vård av byggnadsarvet, naturvård och restaurering av vattendrag. Ansökningstiderna går ut 1.12.2025.
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 10:16:16 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme