Ville Kurtti ehdolla SONKin puheenjohtajaksi
23.9.2020 15:00:00 EEST | Demariopiskelijat | Tiedote

Mietin pitkään omaa päätöstäni oman tulevaisuuteni suhteen SONKissa.Tämä vuosi varapuheenjohtajana on opettanut paljon ja olen päässyt tekemään monia asioita, joita en ole ennen tehnyt. Olen keskittynyt erityisesti poliittiseen vaikuttamiseen ja edunvalvontaa. Suurimpana projektina oli viime kuussa ollut puoluekokous, jossa saimme SONKin joukkueena edistettyä hyvin tavotteitamme, tosin valitettavasti yksi tärkeimmistä alotteista jäi hyväksymättä. Tämän lisäksi olen päässyt työskentelemään muun muassa tavoiteohjelman ja kannanottojen parissa sekä edustamaan kansainvälisilläkin areenoilla.
Liittohallituksen kanssa on ollut ilo työskennellä ja erityisesti Heidi puheenjohtajana, Silja varapuheenjohtajatoverina ja Neea toimistolla ovat olleet mahtavia työtovereita, minkä takia päätös oli tällä kertaa erityisen vaikea. Heidi on tehnyt puheenjohtajana hienoa työtä, varsinkin kun korona on tehnyt tästä vuodesta erityisen haastavan.
Olen kuitenkin pitkällisen mietinnän jälkeen päättänyt hakea teidän luottamusta SONKin puheenjohtajaksi. Tänä vuonna olen todennut, että haluan tehdä entistä enemmän SONKin hyväksi ja näen pystyväni siihen vain voimalla antaa SONKille täyden huomioni ja osaamiseni puheenjohtajana. Lisäksi koen nyt olevan itselleni henkilökohtaisesti paras aika, koska valmistun opinnoistani mahdollisesti jo ensi vuonna ja koen tämän viimeiseksi mahdollisuuksekseni hakea puheenjohtajaksi ja antamaan täyden huomioni ja osaamiseni liikkeen hyväksi.
Tänä vuonna olemme saavuttaneet paljon ja olleet aktiivisia erityisesti sosialidemokraattisen liikkeen sisällä. Ensi vuonna meidän tulisi olla entistä aktiivisempi ja näkyvämpi vaikuttaja myös opiskelijaliikkeessä, kampuksilla ja laajemmin yhteiskunnassa, minkä lisäksi meidän tulee tietysti saada kaikki irti pääministeripuolueen opiskelijajärjestön asemasta. SONKin tulee olla aktiivinen ja näyttävä poliittinen vaikuttaja, joka ei pelkästään reagoi muiden kannanottoihin ja ympäristön tapahtumiin vaan myös aloittaa keskusteluja ja tuo uusia esityksiä. Liikkeen sisällä meidän tulee aina olla mukana niissä paikoissa, joissa meille tärkeistä asioista päätetään ja uskaltaa olla myös julkisesti eri mieltä puolueen ja hallituksen kanssa.
Ensi vuoden tärkeitä vaikuttamisen paikkoja ovat muun muassa kuntavaalit, edustajistovaalit ja jatkuva työ sosiaaliturvan uudistuksen kanssa. Meidän tulisi olla myös entistä aktiivisemmin yhteydessä SDP:n kansanedustajiin ja keskeisiin päättäjiin erityisesti sivistysvaliokunnan ja sosiaaliturvauudistus -komitean jäseniin. Meidän tulee myös varmistaa pysyvä edustus takaisin puoluehallitukseen sekä puolueen uusiin työryhmiin. Meidän tuleekin toiminnallamme ja avauksillamme todistaa myös SDP:lle, että olemme ansainneet asemamme sosialidemokraattisen liikkeen koulutuspoliittisena asiantuntijaorganisaationa, joka myös välittää opiskelijoiden näkemykset ajankohtaisiin asioihin.
Edustajistovaaleissa toivoisin yhteistyön jatkuvan Demarinuorten kanssa. Ensi vuoden edustajistovaalit tulevat olemaan tätäkin vuotta suurempi urakka. Lähtötilanteemme monissa yliopistoissa ei ole hyvä ja poliittisten listojen yleinen tilanne ammattikorkeakouluissa haastava, minkä takia työtä pitää tehdä liiton ja osastojen tasolla jatkuvasti kampuksilla ja somessa. Osastot tarvitsevat tukea ja koulutusta myös poliittiseen työhön muun muassa kannanottojen ja viestinnän kehittämisessä.
Järjestöllisellä puolella näenkin osastojen tukemisen ja elävöittämisen erityisen tärkeänä. TOSYn puheenjohtajana olen saanut ensikäden kokemusta siitä, kuinka haastavaa osaston ylläpitäminen ja uusien toimijoiden löytäminen voi olla. Mielestäni tärkeimpiä asioita onkin panostaa jäsenhankintaan ja uusien jäsenten paremmin mukaanottaessa. Heidi on tehnyt tänä vuonna hienoa työtä jäsenpolun kanssa, minkä käytännön toteuttaminen hyvin on todella tärkeää. Lisäksi meidän tulee pystyä osallistamaan poliittisessa valmistelussa ja vaikuttamisessa yhä laajemmin jäsenistöämme.
Yhteyshenkilöt
Ville Kurtti1. varapuheenjohtaja
Puh:050 3004382ville.kurtti@sonk.fiKuvat

Tietoja julkaisijasta
Opiskelijat inhimillisemmän ja yhdenvertaisemman yhteiskunnan puolesta. Olemme valtakunnallinen poliittinen opiskelijajärjestö.Tavoitteenamme on edistää opiskelijoiden osallistumista poliittiseen keskusteluun, jossa painopisteenä on koulutus- ja sivistyspolitiikka. Meitä yhdistävät vapauden, yhdenvertaisuuden sekä solidaarisuuden arvot.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Demariopiskelijat
Demariopiskelijoiden uusi poliittinen ohjelma on julkaistu!27.3.2026 16:45:50 EET | Tiedote
Demariopiskelijoiden tammikuussa hyväksytty uusi poliittinen ohjelma on julkaistu.
Demariopiskelijat tukee Antti Lindtmania ja Mikkel Näkkäläjärveä jatkamaan SDP:n johdossa17.3.2026 10:00:00 EET | Tiedote
Demariopiskelijat tukee Antti Lindtmania jatkamaan SDP:n puheenjohtajana ja Mikkel Näkkäläjärveä jatkamaan SDP:n puoluesihteerinä.
Demariopiskelijat kannattaa maakuntaveron valmistelun aloittamista12.3.2026 15:45:02 EET | Tiedote
Maakuntavero ei ole ehkä ajankohtainen, mutta se on tarpeellinen, toteaa Demariopiskelijoiden liitto. Demariopiskelijat kannattaa maakuntaveron valmistelun aloittamista.
Demariopiskelijat palaa opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustuksen piiriin täysimääräisesti!6.3.2026 12:40:36 EET | Tiedote
Demariopiskelijat palaa opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustuksen piiriin kahden vuoden tauon jälkeen.
Demariopiskelijat liittyy Kokoomusnaisten vetoomukseen: Työelämän tasa-arvoa on lisättävä, ei heikennettävä5.3.2026 14:53:51 EET | Tiedote
Hallitus on esittämässä määräaikaisten työsuhteiden perusteiden helpottamista perusteettomasti, eikä tätä pidä hyväksyä. Demariopiskelijat liittyy siksi mukaan Kokoomusnaisten, YKA:n ja muiden järjestöjen vetoomukseen lain uudelleentarkastelusta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
