ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Villiinny keväästä - villiyrttiviikko venyy kuukaudeksi

Jaa
Villiruoan juuret ovat syvällä suomalaisessa elämäntavassa ja ruokakulttuurissa. 2010-luvulla kiinnostus villiruokaa kohtaan on kovasti kasvanut. Syynä on paitsi terveellisen syömisen ja kestävän elämäntavan suosiminen, myös laaja aktiivisten toimijoiden yhteistyö ja koulutus villiruoan ympärillä. Villiyrtit herättävät nyt erityistä kiinnostusta. Kesäkuun alkuun sijoitettu villiyrttiviikko innosti heti syntyessään neljä vuotta sitten. Jotta koko Suomi ehtii teemaan mukaan, venytetään viikko tänä vuonna villiyrttikuukaudeksi. Villiyrttikuukauden aluksi 20.5. ELO-säätiö nimittää uusia villiruokamestareita. Koossa on nyt 10 ruoka-ammattilaista levittämässä villiruokasanomaa ja kouluttamassa uusia osaajia.
Siankärsämö, kuva Sini Garam / ELO-säätiö
Siankärsämö, kuva Sini Garam / ELO-säätiö

Suomessa vakiintunut kesäkuun ensimmäisen viikon villiyrttiviikko venyy tänä vuonna viikosta kuukaudeksi. Villiinny keväästä -teemalla vietettävä kuukausi alkaa kevään Luonnon päivänä 20.5. ja jatkuu aina kesän Luonnon päivään 17.6. saakka. Näin kevät ja villiruokaversot ehtivät pintaan koko Suomessa etelästä pohjoiseen, ja kaikki suomalaiset saadaan metsäpoluille ja pellonpientareille nauttimaan kevään heräämisestä. Kymmenet toimijat* järjestävät keväisiä villiyrttiretkiä asian harrastajille. Myös useissa ravintoloissa on tarjolla ammattilaisten loihtimia vietteleviä villiyrttimenuita. Suomi100-juhlavuoden menuissa maistuu kuusenkerkkä, sienet ja villiyrtit.

Kymmenen villiruokamestaria levittää villiruoan sanomaa omissa ravintoloissaan ja julkaisuissaan

Villiyrteillä ja muullakin suoraan luonnosta saatavalla ruoalla on Suomessa pitkät perinteet, jota maamme ainutlaatuinen jokamiehenoikeus tukee. Villiyrtit nousivat uudelleen myös ravintoloiden listoille, kun Sami Tallberg aloitti ELO-säätiön villiruokalähettiläänä vuonna 2012. Villiruoasta tehdyt kuluttajatutkimukset kertovat, että suomalaisten asenteet luonnosta saatavaa ruokaa eli villiruokaa kohtaan ovat erittäin positiiviset, mutta tietoa eri tuotteiden käytöstä kaivataan lisää. Sen eteen on viime vuosina tehty paljon hyvää työtä.

Vuonna 2015, ensimmäisenä maailmassa aloitettiin Suomessa kestävään gastronomiaan perustuva ammattilaisten villiruokakoulutus. ELO-säätiön tavoitteena on vakiinnuttaa Ravintolakoulu Perhon kanssa luotu villiruokakoulutus ja kestävän gastronomian asenne koko Suomen kokkikoulutukseen.

Jotta koulutus saatiin vauhdilla käyntiin, ELO-säätiö nimitti asian puolestapuhujiksi uskottavia, asiansa osaavia ammattilaisia. Vuonna 2015 yhteensä 7 keittiömestaria sai villiruokamestarin tittelin.

  • Sami Tallberg, villiruokalähettiläs
  • Markus Maulavirta, eräopas ja keittiömestari
  • Sasu Laukkonen, Chef & Sommelier
  • Jouni Toivanen, Ravintola Egg
  • Jarmo Pitkänen, Studioravintola Tundra
  • Ilja Björs, Ravintola Juuri
    Legendaarinen villiruokakokki Jaakko Kolmonen oli yksi mestareista.

20.5.2017 ELO-säätiö nimittää uusia villiruokamestareita. Seuraavat ansioituneet villiruokaosaajat ja -kirjailijat saavat villiruokamestarin tittelin. Samalla he saavat oikeuden käyttää Klaus Haapaniemen suunnittelemaa osaajatunnusta.

  • Henri Alen, Finnjävel
  • Tero Mäntykangas, Lappland Hotels
  • Ari Ruoho, Ravintola Nokka
  • Toni Kostian, Ravintola Grön

Käy katsomassa ELO-säätiön villiruokasivuilta mistä kymmenen villiruokamestarin villiruokainnostus on saanut alkunsa ja miten he näkevät kestävän gastronomian tulevaisuuden. Lue lisää täältä.

Mitä Villiinny keväästä – teemakuukauden aikana tapahtuu?*

  • 20.5. ELO-säätiö nimittää 4 uutta huippukokkia villiruokamestariksi. Näin kasassa on 10 villiruokamestarin joukko loihtimassa suomalaisesta villiruoasta taivaallista ruokaa ja innostamassa mukaan kasvavaa ammattilaisten joukkoa.
  • Villiruokakokkeja koulutetaan täydennyskoulutuksella ympäri Suomea. Vuoden 2017 loppuun mennessä on 100 kokkia saanut lisäkoulutuksen.
  • Monilla Ravintolakoulu Perhon opettajilla on myös villiruokakouluttajan pätevyys.
  • Kevään aikana Suomessa järjestetään satoja villiyrttikursseja alan harrastajille. Järjestäjinä mm. hortoilun uranuurtajat Raija ja Jouko Kivimetsä, Metsähallituksen luontopalvelut, Maa-ja kotitalousnaiset, Martat, 4H ja monet aktiiviset alan harrastajat. Seuraa oman paikkakunnan ilmoittelua.
  • Sami Tallberg jatkaa ELO-säätiön villiruokalähettiläänä sekä Suomessa että maailmalla. Seuraa Tallbergin omia sivuja.
  • Lisää tapahtumia Facebookissa Villiyrttikuukausi 2017 -sivuilla.
  • Tietoa Luonnon päivien tapahtumista Facebook-sivuilta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot


Seija Kurunmäki
toimitusjohtaja
ELO-säätiö
0400 460894
seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

Kuvat

Siankärsämö, kuva Sini Garam / ELO-säätiö
Siankärsämö, kuva Sini Garam / ELO-säätiö
Lataa
Kuusenkerkkä, kuva Sini Garam / ELO-säätiö
Kuusenkerkkä, kuva Sini Garam / ELO-säätiö
Lataa
ELO-säätiö jakoi ensimmäiset villiruokamestaritittelit, tunnus: Klaus Haapaniemi
ELO-säätiö jakoi ensimmäiset villiruokamestaritittelit, tunnus: Klaus Haapaniemi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö
Pajuniityntie 11
00320 Helsinki

http://www.elo-saatio.fi

ELO-säätiö eli Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö kokoaa suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin tekijät, näkijät ja resurssit saman pöydän ääreen. Kannustamme yhteistyöhön, jolla lisäämme ruokakulttuurimme arvostusta kotimaassa ja teemme siitä  myös kansainvälisesti kiinnostavaa. Innostamme suomalaiset syömään yhdessä Suomi 100 –juhlavuonna. Vahvistamme suomalaista villiruokaosaamista ja yhdistämme kouluruokatoimijoita viestimään kouluruokailumme ainutlaatuisuudesta. Nostamme esiin suomalaisten ravintola-ammattilaisten osaamista organisoimalla vuosittain kokki- ja tarjoilijakilpailut ja vastaamalla Suomen osallistumisesta Bocuse d’Or -kokkien maailmanmestaruuskilpailuun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta ELO - Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Vuoden Kokki, Vuoden Tarjoilija, Bocuse d’Or Academy Finland kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen31.8.2020 09:58:00 EEST | Tiedote

Tiedote 31.8.2020. ELO-säätiön hallinnoima ravintola-alan kansallinen ja kansainvälinen kilpailutoiminta siirtyy uusille pääjärjestäjille syyskuusta alkaen. Bocuse d’Or kilpailutoiminta siirtyy Bocuse d’Or Academy Finland ry:lle. Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminnan järjestämisvastuu siirtyy Wihuri Oy Aarnio Metro-tukulle. Sekä Bocuse d’Or että Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija kilpailutoiminta jatkuu katkeamattomana uusine pääjärjestäjineen ja nykyisine ammattilais- ja yhteistyökumppaniverkostoineen suunnitelmien ja tavoitteiden mukaisesti.

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -finalistit vuodelle 2020 on valittu - seuraa finaalia suorassa lähetyksessä13.3.2020 10:02:19 EET | Tiedote

Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finalistit julkistettiin Gastro Helsinki -ammattitapahtumassa 12.3. Kahdeksan huippukokkia ja -tarjoilijaa jatkaa finaaliin, joka järjestetään poikkeuksellisesti suurelta yleisöltä suljettuna. Vuoden Kokki ja Tarjoilija 2020 -finaalia voi seurata tänä vuonna suorana Ilta-Sanomien verkkosivuilla Ruokala-osiossa 13.3. klo 10-14.

HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye