VTV arvioi ARAn toimintaa ja rahoitusvälineiden toimivuutta
Tarkastuskertomuksessa arvioidaan asuntopolitiikalle asetettuja tavoitteita sekä asuntotuotannon rahoitusinstrumentteja ja -prosessia. Lisäksi arvioitiin ARAn toimintaa ohjaus- ja valvontatehtävissä sekä riskienhallintapolitiikkaa ja -menettelyitä.
VTV toteaa, että ARAn myöntämillä lainoilla, avustuksilla ja tuilla toteutettava asuntotuotanto täydentää vapaarahoitteista asuntotuotantoa. Keskeinen havainto on, että suurissa kaupungeissa kohtuuhintaisten, sosiaalisin perustein myönnettävien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, jota on vaikea ratkaista markkinaehtoisella asuntotuotannolla.
Korkotuki- ja takauslainojen hyväksymisvaltuudet ovat riittäneet hyvin. Rakentamisen määrää rajoittavat kuitenkin kohtuuhintaisten tonttien saatavuus sekä ARAn vaatimukset hankkeiden kustannus- ja laatutasolle, VTV:n raportti kertoo.
VTV:n mukaan omistusasumista voidaan edistää niin sanotuilla välimuodon hallintamalleilla.
”On hyvä, että VTV kiinnitti huomiota myös siihen, että omistusasumista voitaisiin edistää niin sanotuilla välimuodon hallintamalleilla, joissa on sekä vuokra- että omistusasumisen piirteitä. Näitä ovat esimerkiksi osuuskunta ja vuokra-asunnon lunastaminen omaksi”, ARAn ylijohtaja Hannu Rossilahti toteaa.
ARAlle asetetut tulostavoitteet ovat kokonaisuutena toteutuneet hyvin. ”Pidän myönteisenä, että tarkastus toteutettiin ja ARA-tuotannon merkitys sekä ARAlle asetetut laaja-alaiset tulostavoitteet nostettiin esiin. Tarkastusraportissa esitettyihin kehittämiskohteisiin ja suosituksiin kiinnitämme huomiota viraston toiminnan kehittämisessä ja resurssien suuntaamisessa.”, ylijohtaja Rossilahti summaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hannu Rossilahtiylijohtaja
Puh:029 525 0856hannu.rossilahti@ara.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta

Vesijärvenkatu 11 A
15140 LAHTI
029 525 0800 (vaihde)https://www.ara.fi/fi-FI
Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) vastaa keskeisesti valtion asuntopolitiikan toimeenpanosta. ARA kuuluu ympäristöministeriön hallinnon alaan.
ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä ohjaa ja valvoo ARA-asuntokannan käyttöä. ARA on myös mukana asumisen kehittämiseen ja asuntomarkkinoiden asiantuntijuuteen liittyvissä hankkeissa ja tuottaa alan tietopalvelua.
ARA on asumisen asiantunteva kumppani, kehittäjä ja uudistaja, joka edistää ekologisesti kestävää, laadukasta ja kohtuuhintaista asumista. Periaatteena on, että jokaisella on oikeus hyvään asumiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA
Ukrainalaisten majoittaminen nosti ARA-asuntojen käyttöasteita30.5.2023 10:45:37 EEST | Tiedote
ARA-asuntoihin on majoittunut 11 500 Ukrainan pakolaista 145 kunnassa. ”Ukrainalaisten majoittaminen näkyy selvänä kysyntäpiikkinä”, ARAn asuntomarkkina-asiantuntija Hannu Ahola kertoo. ARA-asuntojen käyttöasteet ovat kohonneet ja tyhjien asuntojen määrä on vähentynyt. Tiedot ilmenevät ARAn vuosittain tekemän asuntomarkkinakyselyn 2023 ennakkotiedoissa.
ARA-asumisen raivaaja -tunnustus pitkäjänteisestä Espoon Suvelan asuinalueen kehittämisestä23.5.2023 15:28:57 EEST | Tiedote
Espoon Asunnot Oy ja Espoon kaupunki ovat saaneet ARA-asumisen raivaaja -tunnustuksen Suvelan asuinalueen kokonaisvaltaisesta, pitkäjänteisestä ja innovatiivisesta kehittämisestä. Kohtuuhintaisen ARA-asumisen kehittämistyö Suvelassa on ollut esimerkillistä, monipuolista ja rohkeaa.
Asumisoikeusasuntoon tarvittavan järjestysnumeron hakeminen uudistuu – vanhoja numeroita voi käyttää vuoden loppuun9.5.2023 08:27:12 EEST | Tiedote
Asumisoikeusasunnon hakemiseen tarvittava järjestysnumero on pitänyt hakea siitä kunnasta, jossa haluttu asunto sijaitsee. Syyskuusta 2023 alkaen numero haetaan Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAsta. Kunnista saaduilla järjestysnumeroilla voi hakea aso-asuntoja vuoden 2023 loppuun asti. Vuoden 2024 alusta alkaen käytössä ovat vain ARAsta saadut järjestysnumerot.
Asuinyhteisöt voivat nyt hakea sähköavustusta ARAsta19.4.2023 15:29:46 EEST | Tiedote
Sähkölämmitteiset taloyhtiöt voivat 17.4.2023 alkaen hakea Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARAlta tukea energiakustannuksiin. Kertaluontoisen avustuksen tarkoituksena on lieventää korkeiden sähkölaskujen vaikutuksia hillitsemällä sähkön hinnan nousun vaikutusta asumiskustannuksiin.
Taloyhtiöt aktiivisia energia-avustusten hyödyntäjiä30.3.2023 13:30:32 EEST | Tiedote
ARA myönsi korjaus-, energia- ja latausinfra-avustuksia vuonna 2022 yhteensä hieman yli 100 miljoonaa euroa. Euromääräisesti suurin olivat energia-avustukset, noin 70 miljoonaa. Etenkin taloyhtiöt ovat olleet aktiivisia energiatehokkuuden edistäjiä, korjauksia tehtiin 60 miljoonalla eurolla. Tiedot ilmenevät ARAn julkaisemassa selvityksessä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme