Vuoden 2019 Taloussankarit löytyivät Jyväskylästä
12.12.2019 16:49:39 EET | Nuorten yrittäjyys ja talous NYT | Tiedote

Landet-niminen joukkue taisteli tiensä ensin semifinaaleista finaaliin ja sitten finaalin voittoon. Semifinaalissa kaikki 10 joukkuetta kiersivät 10 erilaista arjen talouteen liittyvää rastia, ja parhaat pisteet saaneet joukkueet muodostivat finaalikolmikon.
Jyväskylän Korpilahden yhtenäiskoulua edustanut Landet-joukkue keräsi komean pistesaaliin sekä semifinaalissa että finaalissa. Muut finaalijoukkueet tulivat Lempäälästä Hakkarin koulusta. Finaalissa tiimit pääsivät esimerkiksi kertomaan, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon, kun pohtii itselle sopivaa säästämisen ratkaisua sekä testaamaan, ketkä vastaavat nopeimmin erilaisiin taloutta käsitteleviin kysymyksiin.
Kisaan valmistautuminen oppitunneilla kannatti
Tuoreet Taloussankarit Saana Hulkko, Iida-Maria Tapper, Onni Seppälä, Miso Saarinen ja Otto Pinomäki opiskelevat valinnaisaineena yrittäjyyttä. Ainetta opettava historian ja yhteiskuntaopin opettaja Juho Annala kertoo bonganneensa kilpailun tänä syksynä Talous tutuksi -koulutuksessa. Koulussa käytettiin yksi oppitunti pelin pelaamiseen ja opettaja kannusti oppilaita osallistumaan myös kilpailuun.
”Oppilaat tekivät itsenäisesti kilpailuvideon, en ole itse edes nähnyt koko videota. Kun kuulimme, että he pääsivät loppukilpailuun, käytimme vielä yhden oppitunnin kilpailuun valmistautumiseen. Kävimme tuolla oppitunnilla läpi Taloussankarin valmiit oppituntisisällöt”, Annala kommentoi.
Joukkueelta kysyttiin, mikä oli heidän salainen aseensa voittoon. Joukkueen ei tarvinnut kauaa miettiä, kun he jo vastasivat: ”Juho”, eli heidän opettajansa.
Voittajajoukkue sai palkinnoksi 50 euron lahjakortit jokaiselle joukkueen jäsenelle sekä 10 tablettitietokonetta koululle viemisiksi digitaitojen edistämiseen.
Taloussankari 2019 -kilpailun tulokset:
- Landet, Korpilahden yhtenäiskoulu, Jyväskylä
- Viitonen, Hakkarin koulu, Lempäälä
- Taloussankarit, Hakkarin koulu, Lempäälä
Loppukilpailu käytiin Nordean kampuksella Helsingissä. Kilpailun tuomareina toimivat Nordean ekonomistit Tuuli Koivu ja Olli Kärkkäinen sekä TATin talous- ja työelämäasiantuntija Riikka Lehtinen. Taloussankari-kilpailu perustuu Taloussankari-mobiilipeliin. Kilpailun järjestivät mobiilipelin kehittäjät Talous ja nuoret TAT, Nordea ja Pörssisäätiö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mari LehtonenMarkkinointipäällikkö
Puh:040 450 8307mari.lehtonen@tat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Nuorten yrittäjyys ja talous NYT on voittoa tavoittelematon järjestö, jonka tavoitteena on edistää lasten ja nuorten työelämä-, talous-, ja yrittäjyystaitoja. Tarjoamme erilaisia oppimiskokonaisuuksia ja -ympäristöjä esikoulusta 2.asteelle. Yrityskyliä meillä on yhteensä 14 paikkakunnalla. Opettajille ja opinto-ohjaajille järjestämme koulutuksia. Tavoitteemme on, että jokainen lapsi ja nuori - lähtökohdista riippumatta - saa mahdollisuuden oppia tulevaisuutensa kannalta tärkeitä taitoja. Olemme myös osa kansainvälistä Junior Achievement -verkostoa, jolla on toimintaa yli 100 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Nuorten yrittäjyys ja talous NYT
Uskalla Yrittää 2026: Pirkanmaan alueelta yrittäjyyskilpailun finaaliin etenee kuusi nuorten harjoitusyritystä5.3.2026 18:38:28 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 5. maaliskuuta palkittiin Pirkanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Tampereella järjestettyyn tapahtumaan osallistui 97 yritystä ja noin 240 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kuuden yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös Pirkanmaan Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Juuso Linnusmäki Pikkolan koulusta Kangasalta.
Uskalla Yrittää 2026: Etelä- ja Keski-Pohjanmaan alueelta finaaliin etenee kaksi nuorten harjoitusyritystä5.3.2026 16:11:13 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 5. maaliskuuta palkittiin Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Seinäjoella järjestettyyn tapahtumaan osallistui 17 yritystä ja noin 40 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kahden yrityksen tie jatkuu Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös Etelä- ja Keski-Pohjanmaan Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Maria Jaakkola Seinäjoen yhteiskoulusta.
Tävlingen Våga vara företagsam för unga 2026: 12 företag från Nyland fortsätter till finalen4.3.2026 17:37:47 EET | Tiedote
Vid den regionala tävlingen Våga vara företagsam som ordnades av Ung företagsamhet och ekonomi NYT den 3 och den 4 mars belönades Nylands mest intressanta UF-företag. Sammanlagt 135 övningsföretag och närmare 340 unga från Nylands högklasser och andra stadier deltog i evenemangen i Esbo. Tolv företag gick vidare till den nationella finalen i april. Under andra stadiets evenemang delades även ut utmärkelsen Nylands lärare i företagsamhetsfostran, som tillföll Reetta Oksanen från Vuosaaren lukio.
Uskalla Yrittää 2026: Uudenmaan oppilaitoksista 12 nuorten harjoitusyritystä finaaliin4.3.2026 17:15:10 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamissa Uskalla Yrittää -aluekilpailuissa 3. ja 4. maaliskuuta palkittiin Uudenmaan yläkoulujen ja toisen asteen oppilaitosten kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Espoossa järjestettyihin tapahtumiin osallistui yhteensä 135 yritystä ja noin 340 nuorta. Kahdentoista yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Oppilaiden lisäksi palkittiin myös opettaja. Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustuksen sai Reetta Oksanen Vuosaaren lukiosta.
Uskalla Yrittää 2026: nuorten yrittäjyyskilpailun finaaliin etenee Kainuun alueelta kolme nuorten harjoitusyritystä26.2.2026 17:32:57 EET | Tiedote
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin toteuttamassa Uskalla Yrittää -aluekilpailussa 26. helmikuuta palkittiin Kainuun kiinnostavimpia nuorten harjoitusyrityksiä (NYT-yrityksiä). Kajaanissa järjestettyyn tapahtumaan osallistui 54 yritystä ja noin 120 nuorta alueen eri oppilaitoksista. Kolmen yrityksen tie jatkuu kansalliseen Uskalla Yrittää -finaaliin huhtikuussa. Tapahtumassa jaettiin myös Kainuun Vuoden yrittäjyyskasvatusopettajan tunnustus, jonka sai Sami Viinikainen Kajaanin Lyseosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
