Tampereen yliopisto

Vuoden 2022 Hyvä Työ! -palkinto Tilastokeskuksen työolotutkimukselle

Jaa

Työelämän tutkimusyhdistys on myöntänyt tämän vuoden Hyvä Työ! -palkinnon Tilastokeskuksen työolotutkimukselle.

Anna Pärnänen (vas.) ja Hanna Sutela (valokuvaaja: Aki Harju).
Anna Pärnänen (vas.) ja Hanna Sutela (valokuvaaja: Aki Harju).

Työolotutkimus on kansainvälisesti vertaillen ainutlaatuinen ja korkeatasoinen aineistokokonaisuus, jota on kerätty vuodesta 1977. Tutkimuksen teemat ovat seuranneet aikaansa – tai oikeastaan olleet usein aikaansa edellä. Alusta alkaen työoloja tarkasteltiin laajemmin kuin vain fyysisenä työympäristönä. Työ palvelusektorilla ja naisten työt tulivat mukaan tarkasteluun. Tietotekniikan käyttöä työssä selvitettiin jo vuoden 1984 tutkimuksessa, ennen kuin tietotekniikkaa oli juuri edes otettu käyttöön työelämässä. Viimeksi aineistoa päivitettiin keväällä 2021 toteutetulla koronakyselyllä.

Tilastokeskuksen Työolotutkimus tuottaa monipuolista tietoa palkansaajien työoloista. Aineisto on aktiivisessa ja monitieteisessä tutkimuskäytössä ja muodostaa kattavan pohjan suomalaiselle työelämätutkimukselle.

Tilastokeskuksen Työolotutkimus tarjoaa ainutlaatuisen mahdollisuuden vertailla ja kartoittaa erilaisia työelämän muutoksia ja murroksia. Työelämän tutkimusyhdistys haluaa korostaa tämän tutkimuksen merkitystä suomalaiselle työelämätutkimukselle jatkossakin ja erityisesti kiittää Anna-Maija Lehtoa, Anna Pärnästä ja Hanna Sutelaa heidän keskeisestä työstään tutkimuksen eteen sekä kaikkia muita tutkijoita ja muita toimijoita, jotka ovat vuosien varrella mahdollistaneet poikkeuksellisen pitkän kyselyaineiston olemassaolon.

Hyvä Työ! -palkinto jaettiin 14:nnen kerran 16.9.2022 Tampereella konferenssissa Työelämän tutkimuspäivät / Industrial Relations in Europe Conference. Palkinto myönnetään erityisen vaikuttavasta työelämän tutkimus- tai kehittämisteosta tai työelämän tutkimuksen ja yhteiskunnallisen vaikuttavuuden edistämisestä. Palkinnon saajan valitsi Työelämän tutkimusyhdistyksen hallitus.

Kaksoiskonferenssin järjestävät Työelämän tutkimuskeskus ja Työelämän tutkimusyhdistys ry. Työelämän tutkimusyhdistys ry on ammatillinen ja tieteellinen yhdistys, jonka tarkoituksena on muun muassa tehdä tunnetuksi työelämän tutkimusta ja kehittämistä, edistää kriittistä tieteellistä keskustelua ja parantaa tutkimuksen tulosten käyttökelpoisuutta sekä levittää hyviä työelämäkäytäntöjä.

Kuvaajan nimi julkaisun yhteyteen:

Kuva: Aki Harju

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Työelämän tutkimusyhdistyksen puheenjohtaja Hertta Vuorenmaa
040 149 5939
hertta.vuorenmaa@aalto.fi

Kuvat

Anna Pärnänen (vas.) ja Hanna Sutela (valokuvaaja: Aki Harju).
Anna Pärnänen (vas.) ja Hanna Sutela (valokuvaaja: Aki Harju).
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Väitös: Demokratian murros haastaa kuntia kokonaisvaltaiseen muutokseen7.10.2022 10:10:39 EEST | Tiedote

Demokratian murrokseen liittyvät odotukset uudenlaisista kansalaisten osallistumisen muodoista haastavat kuntia avaamaan hallintaansa. YTM Kaisa Kurkelan väitöskirja pureutuu kunnan hallinnan avautumiseen ja kunnan muutokseen demokratian murroksen kontekstissa. Tutkimus nostaa esiin, että avautumisessa on kyse niin organisatorisista edellytyksistä kuin kuntainstituutiota koskevasta laajemmasta muutoksesta. Yksittäisten osallistumisen instrumenttien lisäksi oleellisena näyttäytyy myös osallistumisen vakiintuminen elimelliseksi osaksi kunnan hallintaa.

Väitös: Edistynyt valmistusteknologinen innovaatio haastaa huomioimaan koko tuotannon arvoketjun5.10.2022 13:41:45 EEST | Tiedote

Lisäävän valmistuksen – eli teollisen 3D-tulostuksen – leviäminen käyttöön teollisessa ympäristössä ei tarkoita vain yksinkertaista uuden koneen tuloa tuotanto-organisaation toimintaan. Kyseessä on monimutkainen omaksumisen prosessi, joka vaatii tukevia ja täydentäviä innovaatioita useissa arvoketjun paikoissa sekä organisaatioiden välistä yhteistyötä pioneerien tiedon jakamiseksi. Diplomi-insinööri Toni Luomaranta tutkii väitöskirjassaan, miten ja minkälaisen innovaatioiden omaksumisprosessin kautta tuotanto-organisaatiot ottavat käyttöön lisäävän valmistuksen teknologiaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme