Vuoden nimi 2019 valitaan seitsemän finalistin joukosta
24.10.2019 11:32:28 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote

Kakolafunikularen, Kino Regina, Liisankatu, Mörkö, Pasi Kuikka Oy, Puhti ja Väylävirasto. Nämä ovat Vuoden nimi 2019 -finaaliin valitut nimet. Perustelut on julkaistu nimistöntutkimuksen päivien verkkosivuilla.
Vuoden nimi on tunnustuspalkinto, joka myönnetään kuluneen vuoden aikana esillä olleelle hyvälle nimelle.
Vuoden nimi 2019 valitaan seitsemän finaaliin valitun nimen joukosta Nimistöntutkimuksen päivillä järjestettävässä lippuäänestyksessä, johon voivat osallistua kaikki tapahtuman osallistujat.
Palkinnon voittaja julkistetaan yleisölle Nimistöntutkimuksen päivillä perjantaina 1. marraskuuta klo 15.30. Helsingin yliopisto julkaisee valinnasta tiedotteen verkkosivuillaan.
Vuoden nimi -palkinnolla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa. Palkinnon saaja voi edustaa mitä tahansa erisnimikategoriaa, kuten paikan-, henkilön-, yritys- tai tuotenimiä. Palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa. Vuonna 2017 Vuoden nimeksi valittiin Tampereen yliopisto ja vuonna 2018 Helsingi Sõnumid, Maaelu tulevik ja Pealinnaleht.
Nimistöntutkimuksen päivillä kuullaan alan uusimmasta tutkimuksesta
Nimistöntutkimuksen päivät järjestetään Helsingin yliopistolla 31.10–1.11. Tapahtumassa kuullaan esitelmiä muun muassa keskiaikaisista henkilönnimistä, Helsingin jalankulku- ja pyöräteiden nimistä, Suomen venäjänkielisten lasten etunimistä sekä rumien paikannimien hyödyntämisestä matkailumainonnassa.
Nimistöntutkimuksen päivät järjestetään vuosittain Helsingin yliopistolla. Tapahtuma järjestetään nyt 22. kerran. Ohjelma kokonaisuudessaan on nähtävissä tapahtuman verkkosivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tutkija Lasse Hämäläinen
040 7428373
lasse.j.hamalainen@helsinki.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin yliopistoPL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus valottaa urheilun varjopuolta: Henkinen väkivalta yleistä, oikeusturvan puutteet korjattava18.3.2026 16:05:10 EET | Tiedote
Henkinen väkivalta on laajalle levinnyt ilmiö suomalaisessa urheilussa, osoittaa Helsingin yliopiston tutkimus, joka tavoitti yli 3 600 urheilijaa 80 eri lajista.
Paikallisten kalastajien tieto täsmensi ennusteita kuhan kutualueista16.3.2026 14:17:07 EET | Tiedote
Matemaattinen mallinnus tarkentaa ympäristöpoliittista suunnittelua. Helsingin yliopiston väitöstutkimuksessa kehitettiin uusia välineitä saaristomeren vedenlaadun parannuskeinojen vertailuun ja rannikkokalojen kutualueiden seurantaan.
Puun pintakäsittely saattaa hillitä haitallisten bakteerien kasvua12.3.2026 11:00:00 EET | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen mukaan bakteerit menestyvät paremmin käsittelemättömillä kuin käsitellyillä puupinnoilla. Tällä on merkitystä kodin ja julkisten tilojen hygienian kannalta.
Automaatio tehostaa lääkkeiden potilaskohtaista jakoa ja parantaa potilasturvallisuutta11.3.2026 12:44:06 EET | Tiedote
Sairaaloiden lääkkeiden jakoprosessien automatisointi voi merkittävästi parantaa potilasturvallisuutta ja tehostaa työnkulkuja. Uudet teknologiat vaativat kuitenkin harkittua käyttöönottoa.
Sateenkaarinuorten kokemukset mielenterveyspalveluista tuovat esiin merkittäviä puutteita9.3.2026 08:30:00 EET | Tiedote
Ongelmalliset kohtaamiset liittyivät erityisesti cisheteronormatiivisiin oletuksiin, ammattilaisten puutteelliseen osaamiseen sekä siihen, että nuoret joutuivat itse kouluttamaan ammattilaisia sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuudesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme