Yhdysvaltalaisdelegaatio hakee Suomesta ratkaisuja metsä- ja puusektorinsa uudistamiseen
Team Finland ja Business Finland järjestävät historiallisen laajan metsä- ja puutuoteteollisuuden ja puurakentamissektorin matkan Yhdysvalloista Suomeen 22.–26. toukokuuta. Amerikkalaiset hakevat nyt esimerkiksi tehokkaita ratkaisuja puutalorakentamisella. Liiketoimintamahdollisuus suomalaisille on merkittävä. Matkaan osallistuu lähes 70 amerikkalaista viidestä osavaltiosta.

Vierailun tarkoituksena on tutustua Suomen metsäosaamiseen, metsäpolitiikkaan, keinoihin hiilidioksidin vähentämisessä ja metsäteollisuuteen sekä alan yrityksiin. Amerikkalaisia kiinnostavat erityisesti metsäkonevalmistajat, puurakentamiseen liittyvät kone- ja laitevalmistajat, uudet innovatiiviset biotuotteet, kuten puutekstiilikuidut, puupohjaiset rakennusmateriaalit, CLT ja LVL, kuitupohjaiset kemikaalit, biomassan hyödyntäminen ja biopolttoaineet. Delegaatio vierailee viiden päivän ajan suomalaisissa teollisuuslaitoksissa, tutkimuslaitoksissa, yliopistoissa ja tutustuu metsäteollisuuteen, metsänhoitoon ja puunkorjuuseen. Ryhmät kiertävät Etelä-, Keski-, Länsi- ja Itä-Suomen teollisuus- ja metsäkohteissa.
- Yhdysvalloissa rakennetaan paljon puutaloja, ja maassa on kova kysyntä puurakentamisen laitetoimittajille, valmistaloratkaisuille, rakennuselementeille ja CLT- ja LVL- tuotantolinjoille. Eri osavaltioissa on vireillä useita CLT-tehdasinvestointeja puutalorakentamiseen liittyen. Puutalorakentamisella pyritään helpottamaan asuntopulaa. Amerikkalaiset hakevat tehokkaita rakentamisen ratkaisuja, jotka on nopea pystyttää. Hiilen sidonta kiinnostaa, toteaa delegaation johtaja Ulla Lainio Business Finlandin Washingtonin toimistosta.
- Yhdysvalloissa metsiä on hyödynnetty vähän, koska fossiilista energiaa ja vesivoimaa on saatavilla paljon edullisesti. Bidenin presidenttikaudella ilmastonmuutoksen torjuntaan on tartuttu uudelleen ja hallinto satsaa biopolttoaineisiin, biomassan käyttöön, metsäpalojen torjuntaan sekä metsänhoitoon liittyvään teknologiaan ja osaamiseen ja valtio tukee näihin liittyviä hankkeita, Lainio taustoittaa.
Muun muassa uusi Inflation Reduction Act - laki (IRA) sisältää tukia ja verohelpotuksia metsäsektorille ja biopolttoaineisiin.
Suomella maine johtavana metsäsektorin maana – liiketoimintamahdollisuus on juuri nyt merkittävä
Suomea ja Ruotsia pidetään Yhdysvalloissa maailman johtavina metsäbiotalousmaina. Delegaation osallistujat hakevat matkallaan Suomesta sekä teollisuus- että tutkimuspuolen yhteiskumppaneita, jotka voivat auttaa metsäsektorin uudistumisessa ja monipuolistamisessa.
- Yhdysvaltojen metsäpolitiikka on nyt suotuisa uudistuksille, ja Suomeen kohdistuu ennennäkemätön kiinnostus. Liiketoimintamahdollisuus Suomen metsäteollisuudelle on merkittävä – aikaikkuna on nyt, Lainio tiivistää.
Amerikkalaiset vierailevat matkan aikana seuraavissa yrityksissä ja tutkimuslaitoksissa tai tapaavat näiden edustajia: Raute, Versowood, Veisto, VTT, Jyväskylän yliopisto, Honkarakenne, Pinomatic, JVR-Rakenne, CLT-Plant, Crosslam, Puutuoteteollisuus ry, Stora-Enso, Ponsse, Kesla, Itä-Suomen Yliopisto, Business Joensuu, Luonnonvarakeskus, Aalto Yliopisto ja Metsä. Näiden lisäksi amerikkalaiset tapaavat yli 25 metsäsektorin yritystä, joilla on uusia innovatiivisia puupohjaisia tuotteita, puurakentamisen uusinta uutta tai ratkaisuja metsäpalojen torjuntaan.
Osallistujat edustavat Mainen, Michiganin, Minnesotan, Washingtonin ja Arkansasin osavaltioita. Mukana on osavaltioiden korkeinta johtoa, kuten metsäkomissaareja, senaattori ja metsien käytöstä vastaavat viranomaiset; osavaltioiden johtavat tutkimusyliopistot ja suuri joukko teollisuuden edustajia. Teollisuuspuolen delegaatio edustaa sahalaitoksia, suuria metsäyhtiöitä, metsänomistajia, hakkuuyrityksiä, puuarkkitehtuuri ja -rakennustoimistoja ja investoreita, jotka hakevat Suomesta laitetoimittajia. Suomella on neljän ensin mainitun osavaltion kanssa metsäbiotalousalan yhteistyösopimus.
BIOTALOUS LUKUINA
Biotalous on Suomessa merkittävä sektori. Vuonna 2019 sen luoma arvonlisä oli 26 miljardia euroa, mikä vastaa 13 prosenttia kansantaloudessa syntyvästä arvonlisästä. Suomen tuoreessa biotalousstrategiassa on tunnistettu mahdollisuudet kaksinkertaistaa biotalouden arvonlisä vuoteen 2035 mennessä 26 %:iin arvonlisästä. Metsäteollisuus on Suomen suurin vientiala ja se vastaa yli 20 %:tä Suomen kokonaisviennistä. Yhdysvaltain osuus Suomen metsäteollisuuden viennistä on alle 10 %.
Metsäteollisuus on tärkeä osa Yhdysvaltain metsäisten osavaltioiden taloutta. Yhdysvallat pyrkii metsäteollisuuden monipuolistamiseen ja hakee tällä delegaatiomatkalla Suomesta kumppanuuksia. Yhdysvallat nousi vuonna 2022 Suomen suurimmaksi kauppakumppaniksi. Liiketoimintamahdollisuus Suomen teollisuudelle uudet biotalous-tehdasinvestoinnit mukaan lukien on satoja miljoonia euroja vuositasolla. Mahdollisuuksiin lukeutuvat mm. laitetoimitukset, tehdassuunnittelu, infrastuktuurin suunnittelu, metsäkoneet, biomassan keruu ja vanhojen paperi- ja sellutehtaiden muutostyöt. Biotalouden ratkaisuilla on keskeinen rooli globaalien vähähiilisyys- ja päästötavoitteiden saavuttamisessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi KorhonenBusiness Finland
Puh:+358 50 449 9575tomi.korhonen@businessfinland.fiUlla LainioDelegaation johtajaBusiness Finland Washington DC
Puh:+358 403433357ulla.lainio@businessfinland.fiBusiness Finland on suomalainen julkinen toimija, joka tarjoaa innovaatiorahoitusta ja kansainvälistymispalveluita sekä edistää matkailua ja investointeja Suomeen. Organisaatiossa työskentelee 760 asiantuntijaa noin 40 toimipisteessä maailmalla ja 16 toimipaikassa Suomessa. Business Finland on osa Team Finland -verkostoa. www.businessfinland.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Business Finland
Plug Power och dess partner planerar tre anläggningar för produktion av grön vätgas i Karleby, Borgå och Kristinestad30.5.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Det amerikanska företaget Plug Power Inc. planerar att utveckla tre produktionsanläggningar för grön vätgas i Finland. Plug är en ledande aktör inom den gröna vätgasekonomin och är noterat på New York-börsen. Företaget levererar nyckelfärdiga vätgaslösningar för den globala gröna vätgasekonomin. Plugs planerade produktionsanläggningar för grön vätgas förväntas skapa cirka 1 000 direkta arbetstillfällen och över 3 000 indirekta arbetstillfällen i Finland.
Plug Power suunnittelee kumppaneidensa kanssa kolmea vihreän vedyn tuotantolaitosta Kokkolaan, Porvooseen ja Kristiinankaupunkiin30.5.2023 14:30:00 EEST | Tiedote
Yhdysvaltalainen Plug Power Inc. suunnittelee rakentavansa Suomeen kolme vihreän vedyn tuotantolaitosta. Plug on johtava vihreän vetytalouden toimija, joka on noteerattu New Yorkin pörssissä. Yhtiö toimittaa vetyratkaisuja maailmanlaajuisesti avaimet käteen -periaatteella. Plugin suunnittelemien vihreän vedyn tuotantolaitosten odotetaan luovan Suomeen 1 000 suoraa työpaikkaa ja yli 3 000 välillistä työpaikkaa.
Plug Power together with its partners plans to develop three green hydrogen production plants in Kokkola, Porvoo and Kristinestad30.5.2023 14:30:00 EEST | Press release
US based Plug Power Inc., a leading provider of turnkey hydrogen solutions for the global green hydrogen economy listed on the New York Stock Exchange, plans to develop three green hydrogen production plants in Finland. Plug’s planned green hydrogen production sites are expected to create around 1,000 direct jobs and over 3,000 indirect jobs in Finland, significantly boosting the local economy.
Lisäinvestoinnit tutkimustulosten kaupallistamiseen synnyttäisivät uutta yritys- ja liiketoimintaa22.5.2023 15:02:22 EEST | Tiedote
Kotimaisista yliopistoista ja tutkimuslaitoksista syntyy noin 20 läpimurtoinnovaatioihin perustuvaa deep tech -yritystä vuodessa. Euroopan investointipankin toteuttaman selvityksen mukaan luku voitaisiin vähintään kaksinkertaistaa poistamalla kapeikkoja tutkimustulosten kaupallistamisen rahoituksessa ja tukipalveluissa.
Yli 150 000 haluaa onnellisuuskurssille Suomeen9.5.2023 07:21:22 EEST | Tiedote
Visit Finlandin uusin Find your inner Finn – Master in Happiness -kampanja esittelee maailmalle Suomen matkailun vahvuuksia, luonnonläheistä elämäntapaa ja onnellisuustaitoja. Ensi kesäkuussa joukko kansainvälisiä matkailijoita sukeltaa suomalaisuuteen osallistumalla Järvi-Suomessa pidettävälle onnellisuuskurssille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme