Yhteysviranomaisen lausunto Ukonkankaan tuulivoimahankkeesta valmistunut

Winda Energy Oy suunnittelee Ukonkankaan alueelle enintään 35 tuulivoimalan rakentamista. Voimaloiden kokonaiskorkeus on enintään 320 metriä ja yksikköteho 6−10 MW. Hankealue sijaitsee kunnan länsiosassa noin 2 km Puokion kylän itäpuolella. Vaalan kunnanrajaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntarajaan on etäisyyttä noin 6 km. Hankealueen pinta-ala on noin 31,1 km2. YVA-menettelyn on tarkoitus edetä samanaikaisesti Puolangan kunnan alueen osayleiskaavoituksen kanssa.
Ympäristövaikutusten arvioinnissa tarkastellaan tuulivoimahankkeen toteuttamisen vaihtoehtoja sekä niiden vaikutuksia YVA-lain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma on hankkeesta vastaavan laatima esitys YVA-menettelyssä tehtävistä selvityksistä ja käytettävistä arviointimenetelmistä.
Ukonkankaan YVA-ohjelmassa tarkastellut hankevaihtoehdot
Ukonkankaan hankkeen arviointiohjelmassa tarkasteltaviksi vaihtoehdoiksi esitettiin kahta toteutusvaihtoehtoa. VE1 vaihtoehdossa hankealueelle sijoittuisi enintään 35 voimalaa ja VE2 vaihtoehdossa enintään 24 voimalaa. YVA:ssa tarkasteltiin myös ns. nollavaihtoehtoa, jossa tuulipuistoa ei rakenneta.
Sähkönsiirron toteuttamiseksi tarkasteltiin kolmea vaihtoehtoa. Siirtolinja kulkisi 110 kV:n voimajohdolla tai 400 kV:n yhteislinjalla Turkkiselän, tai 110 kV:n voimajohdolla Ponteman suuntaan.
Hankkeen vaikutukset
Kainuun ELY-keskus kuulutti YVA-menettelyn yhteysviranomaisena arviointiohjelman 25.5.–24.6.2022. ELY-keskukselle jätettiin yhteensä 18 lausuntoa ja kolme mielipidettä.
Lausunnoissa ja mielipiteissä korostuivat huoli hankkeen yhteisvaikutuksista muiden tuulivoimahankkeiden kanssa erityisesti maisemaan, luontoon ja ihmisten elinoloihin kohdistuvien tekijöiden kautta. Tarve sähkönsiirron vaikutusten huomiointiin YVA-menettelyn osana tuotiin esille useissa lausunnoissa. Myös maankäyttöön kohdistuvia vaikutuksia käsiteltiin kuulemispalautteessa.
Yhteysviranomainen toteaa, että arviointiohjelma täyttää ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun asetuksen 3 §:n sisältövaatimukset, kun lausunnossa esitetyt tarkennukset ja lisäykset otetaan huomioon.
Johtopäätöksissä todetaan, että tärkeänä pidetään eri toteutusvaihtoehtojen monipuolista tarkastelua myös sähkönsiirron alavaihtoehdot huomioiden. Erityisesti korostuvat yhteisvaikutukset seudun muiden, eri suunnitteluvaiheissa olevien tuulivoimahankkeiden kanssa. Jatkossa onkin syytä kiinnittää huomiota luotettavien yhteisvaikutusten arviointimenetelmien käyttöön, kuten myös niiden lähtöaineiston ja virhelähteiden selkeään kuvaamiseen.
Yhteysviranomaisen lausunto on nähtävillä hankkeen verkkosivulla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kainuun ELY-keskus
Ympäristöasiantuntija Mari Helin
0295 023 895, mari.helin@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kainuun elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. Liikenteeseen ja infrastruktuuriin liittyvät palvelut Kainuun alueelle tarjoaa Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kainuun ELY-keskus
Avustushakuja auki ELY-keskuksissa17.10.2025 09:32:29 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa avautuu 17.10.2025 useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Hakuajat päättyvät 1.12.2025.
Naapurinvaaran valtakunnallinen maisemanhoitoalue hyväksyttiin OECM-alueeksi14.10.2025 12:38:02 EEST | Tiedote
Naapurinvaaran valtakunnallisella maisemanhoitoalueella on tehty vuosia töitä arvokkaan luonnon ja maiseman säilymiseksi. Luontoarvojen pitkäjänteinen suojelu oli yksi kriteereistä, jonka perusteella ympäristöministeriö hyväksyi Naapurinvaaran maisemanhoitoalueen monimuotoisuutta tukevaksi alueeksi (OECM). Päätöksen myötä Naapurinvaaran hehtaarit kirjataan maailmanlaajuiseen suojeltujen ja monimuotoisuutta tukevien alueiden tietokantaan, ja ne ovat osa Suomen suojelutavoitteiden täyttymistä.
Puolangan Ahvenvaaran tuulivoimahankkeen YVA-selostuksen täydennys nähtäville (Kainuu, Pohjois-Pohjanmaa)7.10.2025 09:48:58 EEST | Tiedote
Solarwind Finland Oy suunnittelee tuulivoimaloiden rakentamista Puolangan Ahvenvaaraan. Kainuun ELY-keskukselle on jätetty täydennys hanketta koskevasta ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta (YVA-selostus), ja se on nyt nähtävillä.
Kainuun ELY-keskus käynnisti LUMO-ohjelman laadinnan luonnon monimuotoisuuden vahvistamiseen6.10.2025 14:30:11 EEST | Tiedote
Kainuun ELY-keskuksen käynnistämän luonnon monimuotoisuuden toimeenpanosuunnitelman eli LUMO-ohjelman tavoitteena on parantaa Kainuun luonnon tilaa ja turvata sen monimuotoisuus tuleville sukupolville. Ohjelman avulla etsitään konkreettisia, paikallisesti vaikuttavia ratkaisuja. Kainuun ELY-keskus on avannut tätä varten muun muassa avoimen verkkokyselyn kainuulaisille.
Mondo Minerals Uutelan talkkikaivoksen tarkkailuohjelmaa päivitetään (Kainuu, Lappi)3.10.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Kainuun ja Lapin ELY-keskuksissa on vireillä Sotkamossa sijaitsevan Uutelan talkkikaivoksen käyttö-, päästö- ja ympäristövaikutustarkkailusuunnitelman hyväksyminen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme