Yhtiöjärjestykset kuntoon taloyhtiöissä
27.9.2019 08:40:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

Yhtiöjärjestystä voidaan luonnehtia taloyhtiön sisäiseksi laiksi. Sen avulla taloyhtiössä voidaan määrittää tarkemmat pelisäännöt niitä tilanteita varten, joihin laki ei anna yksityiskohtaista vastausta. Lisäksi yhtiöjärjestyksessä voidaan määrätä myös laista poikkeavalla tavalla esimerkiksi kunnossapitovastuusta.
”Laissa todetaan, että vastikeperusteista on määrättävä yhtiöjärjestyksessä. Jos taloyhtiössä halutaan periä vesimaksua, tietoliikennevastiketta tai muuta erityisvastiketta, on maksun perusteesta määrättävä yhtiöjärjestyksessä”, kertoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.
Yhtiöjärjestyksen muutokset yhtiökokoukseen
Yhtiöjärjestystä on aika ajoin tarvetta päivittää vastaamaan taloyhtiön vallitsevaa tilannetta. Yhtiöjärjestyksen muuttamisesta päätetään aina yhtiökokouksessa.
”Kokouskutsussa on lain mukaan mainittava muutoksen pääasiallinen sisältö, ja suositeltavaa on liittää ehdotetut yhtiöjärjestysmääräykset sellaisinaan kokouskutsuun”, sanoo Kiinteistöliiton lakimies Pauliina Haapsaari.
Yhtiöjärjestyksen muutoksesta päätetään pääsääntöisesti 2/3 määräenemmistöpäätöksellä, mikä tarkoittaa sitä, että muutosta kannattaa 2/3 yhtiökokouksessa annetuista äänistä ja kokouksessa edustetuista osakkeista. Yhtiöjärjestysmuutos voi edellyttää lisäksi tiettyjen tai kaikkien osakkaiden suostumuksen. Suostumus tarvitaan esimerkiksi osakkeenomistajan maksuvelvoitetta lisättäessä.
Asiantuntija-apua yhtiöjärjestyksen päivittämiseen
Usein yhtiöjärjestystä lähdetään muuttamaan yksittäisen määräyksen muutoksen takia, kun esimerkiksi vesimaksua tai kunnossapitovastuuta koskeva määräys halutaan lisätä yhtiöjärjestykseen.
”Yhtiössä voi olla käsillä myös jonkin uuden ja yhtiössä keskustelua herättäneen asian aiheuttama muutostarve. Tällainen voi olla esimerkiksi tupakointikiellon lisääminen yhtiöjärjestykseen”, Kiinteistöliiton lakimies Laura Lithenius sanoo.
Yhtiöjärjestyksen muuttaminen yhden määräyksen osalta aiheuttaa koko yhtiöjärjestyksen päivitystarpeen, jos yhtiön voimassa oleva yhtiöjärjestys on rekisteröity ennen nykyisen asunto-osakeyhtiölain voimaantuloa 1.7.2010.
”Yhtiöjärjestysmuutoksen valmistelussa on hyvä käyttää asiantuntija-apua jo hyvissä ajoin ennen yhtiökokousta, jossa muutoksesta on tarkoitus päättää. Näin muutosluonnos saadaan kokouskutsun liitteeksi ja käsiteltyä yhtiökokouksessa onnistuneesti”, Laura Lithenius neuvoo.
Vinkkejä yhtiöjärjestysmuutosta harkitseville
Ennen kuin ryhdytte muuttamaan yhtiöjärjestystä, käykää läpi ainakin nämä asiat:
- Milloin nykyinen voimassa oleva yhtiöjärjestys on rekisteröity?
- Pitääkö koko yhtiöjärjestys päivittää?
- Mitä yhtiöjärjestyksessä määrätään kokouskutsusta ja kutsuajoista?
- Mitä yhtiöjärjestyksessä määrätään vesimaksusta?
- Mitä yhtiöjärjestyksessä määrätään tilin- tai toiminnantarkastajista sekä niiden määrästä?
- Onko jotain ajankohtaista, mikä yhtiössä on tullut keskusteluun kuten tupakointikielto tai lyhytaikaisen vuokrauksen kielto tai sähköautot?
- Onko jokin määräys aiheuttanut tulkintaongelmia yhtiössä?
- Teemmekö muutosta, johon tarvitsemme suostumuksia?
- Tarvitsemmeko asiantuntija-apua?
Kiinteistöliiton lakimiehet tekevät jäsentaloyhtiöille toimeksiannosta yhtiöjärjestyksen päivityksiä.
Yhtiöjärjestysasiat ovat esillä myös 2.-3.10.2019 Helsingin Messukeskuksessa järjestettävillä, maksuttomilla Kiinteistömessuilla. Kiinteistöliiton lakimiehet luennoivat siellä yhtiöjärjestykseen liittyvistä asioista 3.10. klo 9.30 alkaen. Luentojen teemoina ovat Yhtiöjärjestys – yhtiön sisäinen laki, Yhtiöjärjestysmuutoksen läpivienti ja Vinkkejä yhtiöjärjestyksen muuttamiseen.
Lisätiedot:
Kiinteistöliiton viestintä puh. 09 1667 6361
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Kiinteistöliitolta apua taloyhtiön hallitustyöhön12.8.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
Tulitko keväällä valituksi taloyhtiösi hallitukseen? Jos tehtävä on sinulle uusi, saatat kaivata neuvoja sen huolelliseen hoitamiseen. Kiinteistöliitto on koonnut taloyhtiöiden hallitusten jäsenille tarkastuslistan ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja. Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöillä on käytössään myös kattavat neuvonta- ja koulutuspalvelut.
Anssi Salonen Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajaksi11.8.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton omistaman Kiinteistömedia Oy:n toimitusjohtajaksi on valittu tekniikan tohtori Anssi Salonen, 49. Salonen siirtyy Kiinteistömediaan A-Insinöörien ESG- ja hankekehitysjohtajan tehtävästä. Hän aloittaa Kiinteistömediassa lokakuun alussa.
Kiinteistöliitto esittää yksinkertaisia ja selkeitä ehtoja uuteen taloyhtiöiden energia-avustukseen23.6.2026 09:08:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliitto pitää tärkeänä, että taloyhtiöiden uuden energia-avustuksen ehdot ovat selkeät ja helposti ymmärrettävät. Valtioneuvoston avustuksia koskeva asetus on saatettava voimaan nopeasti, jotta taloyhtiöt pääsevät etenemään korjaushankkeissaan.
Taloyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti hidastunut17.6.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Asunto-osakeyhtiöiden hoitovastikkeiden nousuvauhti on edelleen hidastunut. Kiinteistöliiton kyselyn perusteella kerrostaloissa keskimääräinen nousu on 1,5 prosenttia ja rivitaloissa 2,8 prosenttia vuonna 2026. Kerrostaloyhtiöissä keskimääräinen vastiketason kasvuvauhti on hidastunut selvästi rivitaloja enemmän.
Taloyhtiöillä parannettavaa toiminnan suunnitelmallisuuden suhteen9.6.2026 08:13:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöissä on tarvetta lisätä suunnitelmallisuutta erityisesti energiatehokkuuteen liittyvissä asioissa. Vain pieni osa taloyhtiöistä on asettanut tavoitteita esimerkiksi energian- ja vedenkulutukseen liittyen, vaikka näillä olisi iso merkitys asumiskustannusten sekä asumisen päästöjen näkökulmasta. Tiedot selviävät Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

