Ylen ja kaupallisen radion kanavat löytyvät nyt uudesta Radioplayer-palvelusta

”Audion kuuntelu lisääntyy koko ajan ja radio kulkee ihmisten mukana kaikkialle”, sanoo Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila. ”Ylellä on tärkeä rooli kotimaisen kulttuurin tukijana ja suomalaisen sisällön monimuotoisuuden mahdollistajana, ja Radioplayer on yksi tapa toteuttaa sitä.”
”Audio monissa muodoissaan elää tällä hetkellä kulta-aikaansa ja Radioplayerin avulla voimme tarjota entistä paremman online-kokemuksen radioiden kuuntelijoille esimerkiksi autoissa ja älykaiuttimissa”, kommentoi RadioMedian toimitusjohtaja Stefan Möller. ”Radiot.fi-palvelu otettiin aikoinaan hyvin vastaan ja uskon, että Radioplayer houkuttelee jatkossa yhä useampia suomalaisia online-radion pariin.”
Radioplayer tuo kuulijoille entistä enemmän mahdollisuuksia suosikkikanaviensa kuunteluun. Palvelua kehitetään jatkuvasti, ja esimerkiksi yhteistyö autovalmistajien kanssa on yksi merkittävimmistä kehityssuunnista. Radioplayer toimii jo useiden autovalmistajien autoissa, ja lisää on tulossa.
Aktiivista tuotekehitystä tehdään myös muun muassa mobiilisovellusten ja älykaiutinten parissa. Sisältöjen integraatiomahdollisuuksia kehitetään autojen viihdejärjestelmien lisäksi myös esimerkiksi älykelloihin.
Radioplayer nyt käytettävissä
Uutta Radioplayer-palvelua pääsee nyt käyttämään osoitteessa radioplayer.fi. Mobiilissa Radiot.fi- ja Radioplayer-sovellukset ovat rinnakkain käytettävissä muutaman kuukauden ajan ja käyttäjiä kehotetaan lataamaan uusi sovellus laitteelleen. Keväällä 2023 Radiot.fi-sovellus poistuu käytöstä ja suomalaiset siirtyvät käyttämään Radioplayeriä.
Lisätietoa Radioplayeristä ja Radiot.fi:stä
Vuonna 2014 lanseerattu Radiot.fi yhdisti kaupalliset radiot sekä Ylen radiokanavat samaan palveluun, jota käyttää tällä hetkellä noin 110 000 suomalaista viikoittain. Selaimessa ja mobiililaitteissa sovelluksen kautta toimivan palvelun on tuottanut Radiosoitin Suomi Oy, jonka Yle ja kaupallisia radioita edustava RadioMedia omistavat yhdessä. Kaikki suomalaiset radiokanavat ovat osallistuneet palvelun kehittämiseen.
Radiot.fi:n korvaavan Radioplayerin taustalla on Iso-Britannissa vuonna 2011 perustettu voittoa tavoittelematon organisaatio, joka on broadcastereiden omistama ja ylläpitämä kaikissa jäsenmaissa. Sen perimmäisenä tavoitteena on olla koko alan yhteinen ääni ja mahdollistaa asioita, joita yksittäiset toimijat eivät pysty yksinään toteuttamaan.
Palvelu toimii nyt, Suomi viimeisimpänä lisäyksenä, 16 maassa ja se laajenee jatkuvasti ympäri maailman. Suomessa Radioplayer-palvelusta vastaavat Radiot.fi:n tavoin Ylen ja kaupallisten radioiden yhteinen yhtiö Radiosoitin Suomi Oy.
radioplayer.fi.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
RadioMedia
Riina Aho, tutkimus- ja kehityspäällikkö,
0400 621 134, riina.aho@radiomedia.fi
Yle
Jonna Ferm, radio- ja audiopäällikkö,
040 742 9971, jonna.ferm@yle.fi
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Johnny L
Jollan ennakkotilauskampanja myi orgaanisesti yli 5 000 puhelinta viikossa16.12.2025 09:00:02 EET | Tiedote
Kotimainen teknologiayritys ja älypuhelinvalmistaja Jolla julkisti viime viikolla uuden Jolla-puhelimen, jota on myyty ennakkotilauskampanjassa jo yli 5 000 kappaletta. Viikon mittaisen kampanjan verkkomarkkinointibudjetti oli vain 2500 euroa. Täysin orgaaninen, yhteisövetoinen kysyntä lähettää selkeän viestin: ihmiset haluavat eurooppalaisen älypuhelimen.
Jollan uusi Mind2 Enterprise AI -palvelin mahdollistaa suvereenin ja yksityisen tekoälyn yrityksille19.11.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Mind2 Enterprise AI -palvelimen ansiosta yritykset voivat hyödyntää tekoälyä täysin paikallisesti ilman, että dataa tarvitsee siirtää ulkomaille tai pilveen.
Lauri Mikkolan tänään julkaistu Huono idis -biisi keinuttaa kesään!13.6.2025 08:00:02 EEST | Tiedote
Laulaja, muusikko Lauri Mikkolalta ilmestyy tänään Huono idis -biisi. Kesäisen kepeästi keinuttavassa kappaleessa yhdistellään melankolisia kitaroita, keinuvaa reggaeton-biittiä ja melankolisia pop-koukkuja.
Jolla ja Venho.ai julkaisevat maailman ensimmäisen täysin yksityisen henkilökohtaisen AI-assistentin4.3.2025 10:00:02 EET | Tiedote
Jolla, suomalainen mobiiliteknologian pioneeri, jonka juuret ovat Nokian MeeGo-projektissa, ja tekoälyalusta Venho.ai haastavat Big Tech AI -ratkaisut uudella täysin yksityisellä ja henkilökohtaisella tekoälyassistentti Mindyllä. Mindy lanseerattiin Mobile World Congress 2025 -tapahtumassa Barcelonassa ja se tulee saataville Jolla Mind2 -tekoälylaitteelle huhtikuussa.
Jolla aloittaa tekoälytietokoneiden valmistuksen Salossa19.11.2024 09:00:03 EET | Tiedote
Teknologiayhtiö Jolla julkisti toukokuussa 2024 uuden Jolla Mind2 -tekoälytietokoneen. Käyttäjänsä yksityisyyttä tiukasti varjelevan Mind2-tietokoneen kehitystyö on edennyt siihen pisteeseen, että laitteen loppukokoonpano aloitetaan joulukuussa Jollan uusissa tuotantotiloissa Salo IoT Campuksen tiloissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


