Yliopistosairaalat pyrkivät turvaamaan lasten tehohoidon lisäkoulutuksella
3.5.2023 08:55:00 EEST | HUS | Tiedote

Viiden yliopistosairaalan sairaanhoitajia ja erikoislääkäreitä ohjataan jatkossa säännöllisesti lisäkoulutukseen Uuden lastensairaalan teho-osastolle Helsinkiin. Koulutuspilotin ensimmäinen koulutettava, sairaanhoitaja Turun yliopistollisesta sairaalasta, aloittaa koulutuspolun toukokuun aikana.
”Pilotoidessamme uutta koulutusmallia vahvistamme samalla yhteistyötä viiden yliopistosairaalan kesken ja tiivistämme keskinäistä työnjakoa. Hyvinvointialueyhteistyön ansiosta muuttuu tulevaisuudessa myös monet tuotannolliset rakenteet. Kaikki uudistukset ovat lämpimästi tervetulleita, kunhan fokuksessa aina on lasten etu.”, sanoo HUSin Lasten ja nuorten sairauksien toimialajohtaja Jari Petäjä.
Syksyllä vauhtiin pääsevään lisäkoulutukseen osallistuu Turun ja Tampereen yliopistollisten sairaaloiden sairaanhoitaja- ja erikoislääkärikoulutettavat, joilla jo entuudestaan on kokemusta tehohoidosta. Täydennyskoulutuksen kesto tulee olemaan noin puoli vuotta.
”Koulutusyhteistyö vahvistaa lasten tehohoitolääketieteen osaamista koko maassa ja koituu koko Suomen lapsiväestön hyväksi. Samalla se parantaa lasten tehohoidon saatavuuden alueellista tasa-arvoa ja kansallista huoltovarmuutta.”, kertoo toimialuejohtaja Heikki Lukkarinen Turun yliopistollisesta sairaalasta.
Koulutusmuotoa ja käytäntöjä on tarkoitus valjastaa hankkeen kokemusten perusteella pysyväksi toimintamalliksi. Pilotointivaiheen jälkeen ne laajennetaan koskemaan kaikkien yliopistosairaaloiden yhteistyötä.
Kansallinen tehohoitotyöryhmä suositteli systemaattista lisäkoulutusta
Lasten tehohoidon lisäkoulutuspolku sairaanhoitajille ja erikoislääkäreille on yksi lasten kansallisen tehohoitotyöryhmän vuodenvaihteessa antamista toimenpide-ehdotuksista. Lasten tehohoitokapasiteettia ja yhteistyötä yliopistosairaaloiden kesken tulee lisätä | HUS
Sosiaali- ja terveysministeriö myönsi 29.3.2023 HUSille miljoonan euron valtionavustuksen lasten tehohoidon saatavuuden ja osaamisen varmistamiseksi.
"Työryhmän ehdotus sai poikkeuksellisen nopean vastakaiun sosiaali- ja terveysministeriöltä, mistä olemme kiitollisia. Rahoitus myönnettiin alle kolmessa kuukaudessa ehdotuksesta”, toimialajohtaja Petäjä kertoo.
Valtionavustusta voidaan käyttää lasten tehohoidon kansallisen hoitoprosessin ja strukturoidun sairaanhoitajien ja erikoislääkärien lisäkoulutuksen kehittämis- ja pilotointikustannuksiin. Samalla helpotetaan HUSin Uuden lastensairaalan tehohoidon hankaloitunutta tilannetta. HUS hallinnoi hanketta ja sen osatoteuttajina ovat Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueet.
Lisätietoa:
toimialajohtaja Jari Petäjä, HUS Lasten ja nuorten sairaudet, p. 050 428 66 30 jari.petaja@hus.fi
toimialuejohtaja Heikki Lukkarinen, Turun yliopistollinen keskussairaala, p. 02 3131400 heikki.lukkarinen@tyks.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollinen sairaala on Suomen suurin erikoissairaanhoidon toimija. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
HUSissa saa vuosittain hoitoa lähes 700 000 potilasta. Meillä työskentelee liki 27 000 ammattilaista potilaiden parhaaksi. Vastaamme erikoissairaanhoidon järjestämisestä Uudellamaalla. Lisäksi meille on keskitetty koko Suomen ja Etelä-Suomen yhteistyöalueen monien harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS – Vaikuttavinta hoitoa
HUSin mediapalvelu palvelee mediaa ma–to klo 10–16, pe klo 10–15 numerossa 050 427 2875 tai sähköpostitse viestinta@hus.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS har normal verksamhet trots nattens drönarlarm15.5.2026 11:47:26 EEST | Pressmeddelande
Drönarlarmet tidigt på morgonen har inte påverkat HUS verksamhet.
HUS toimii normaalisti aamuyön drooniuhasta huolimatta15.5.2026 11:23:50 EEST | Tiedote
Aamuyön drooniuhka ei ole vaikuttanut HUSin toimintaan.
HUS-sammanslutningens personalupplevelse har utvecklats positivt – rekommendationsviljan vände uppåt15.5.2026 09:26:47 EEST | Pressmeddelande
Resultaten i personalenkäten 2026 visar en bred positiv utveckling i HUS-sammanslutningens personalupplevelse. Detta signalerar en vändning efter utmanande år och omfattande anpassningsåtgärder.
HUS-yhtymän henkilöstökokemus kehittynyt myönteisesti – suositteluhalukkuus kääntyi nousuun15.5.2026 09:26:47 EEST | Tiedote
Henkilöstökyselyn 2026 tulokset osoittavat laajaa myönteistä kehitystä HUS-yhtymän henkilöstön kokemuksissa. Tulokset ovat signaali suunnan kääntymisestä haastavien vuosien ja mittavien sopeutustoimien jälkeen.
Sammanslutningens styrelse beslutade om förslaget till sammanslutningens stämma om budgetramen för 202711.5.2026 11:20:46 EEST | Pressmeddelande
Sammanslutningens styrelse beslutade på sitt möte den 11 maj om HUS förslag till budgetram för 2027. Sammanslutningens styrelse behandlade också verksamheten och ekonomin i januari–mars 2026 samt beslutade om valet av direktör för resultatområdet Diagnostikcentrum och direktör för resultatområdet Medicinska tjänster.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
