Ylityö- ja vuoronvaihtokielto Mehiläisen Länsi-Pohjan työpaikoille

Toimenpiteellä halutaan vauhdittaa terveyspalvelualan työehtosopimusneuvotteluja, jotka ovat edelleen kesken Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Erityisen paljon neuvotteluissa hiertävät palkkausjärjestelmään ja työn vaativuuden arviointiin liittyvät asiat. Mehiläinen Länsi-Pohja Oy:n siirryttyä noudattamaan Terveyspalvelualan työehtosopimusta ei erikoissairaanhoidon työn vaativuutta ole tarpeeksi huomioitu.
– Ensimmäistä kertaa maamme historiassa erikoissairaanhoitoa on siirtynyt yksityiselle palvelun tuottajalle, Mehiläinen Länsi-Pohjalle. Meno ei näytä hyvältä – ainakaan henkilöstön kannalta, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola toteaa.
Tehy, SuPer ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, jonka eräänä keskeisenä tavoitteena on tällä neuvottelukierroksella ollut paikata palkkausjärjestelmän porsaanreiät, jotka ovat johtaneet järjestelmän kiertämiseen.
– Ei vastaa palkkausjärjestelmän tarkoitusta sijoittaa vaativan erikoissairaanhoidon tehtäviä sairaanhoitajan vähimmäispalkalle, Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen sanoo.
Työn vaativuuteen perustuvan palkkausjärjestelmän tarkoitus on maksaa vaativammasta työstä enemmän palkkaa. On otettava huomioon vaativan erikoissairaanhoidon osaamisvaatimukset, pitkät perehtymisajat ja työn vaativuus.
– Mehiläinen Länsi-Pohjan menettelyä määrittelevät tällä hetkellä eurot, ei henkilöstön työn vaativuuden huomiointi, ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen kertoo.
Lisäksi liittoja hiertävät työnantajaliiton vaatimat tekstiheikennykset Terveyspalvelualan työehtosopimukseen. Heikennyksiä pidetään täysin kohtuuttomina erityisesti koulutetun terveyspalvelualan henkilöstön raskaan korona-kevään jälkeen.
Ylityö- ja vuoronvaihtokiellon aikana järjestöjen jäsenet tekevät töitä normaalisti ennalta suunniteltujen työvuorolistojen mukaisesti, jolloin ylityötä ei tehdä eikä vuoroja muuteta.
Lisätietoja:
Tehyn johtava lakimies Vappu Okkeri, p. 040 091 3230
SuPerin yksityissektorin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, p. 050 385 8042
ERTOn edunvalvontajohtaja Saara Arola, p. 040 631 6521
Avainsanat
Kuvat
Liitteet
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerRatamestarinkatu 12
00520 HELSINKI
09 2727 910http://www.superliitto.fi
SuPeriin kuuluu yli 90 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer
Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä13.11.2025 16:23:44 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden rahoituskriisi on noussut vahvasti sekä hallituksen että opposition agendalle. Molemmilta suunnilta on nyt luvattu konkreettisia toimia tilanteen korjaamiseksi. SuPer pitää tärkeänä, että sote-palveluiden rahoitusmallia korjataan parlamentaarisesti ja yhdessä yli puoluerajojen.
Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi10.11.2025 12:40:51 EET | Tiedote
Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer vaatii hallitukselta konkreettisia toimia kotihoidon resurssien varmistamiseksi. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreen selvityksen mukaan vain noin puolet kotihoidon iäkkäistä asiakkaista kokee saavansa riittävästi hoitoa. Tilanne on kestämätön niin vanhusten, heidän omaistensa kuin hoitajien näkökulmasta.
SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita3.11.2025 08:45:33 EET | Tiedote
SuPer osana Sosiaali- ja terveysalan neuvottelujärjestö Sote ry:tä ja Hyvinvointiala Hali aloittavat yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimusneuvottelut 3. marraskuuta. Nykyisen sopimuksen voimassaoloaika päättyy 31.12.2025.
SuPer: Viiden sote-alueen kuntayhtymämalli ratkaisu sote-kriisiin29.10.2025 09:19:12 EET | Tiedote
Hyvinvointialueiden nykyinen malli on ajautunut kriisiin: palvelut etääntyvät kansalaisista, kustannukset kasvavat ja henkilöstöä joudutaan irtisanomaan. SuPer ehdottaa ratkaisuksi kuntayhtymämallia, jossa viisi suurta sote-aluetta toimisivat kuntayhtymäpohjalla.
SuPerin Inberg: Työntekijöiden irtisanomissuojaa ei tule heikentää23.10.2025 14:32:37 EEST | Tiedote
SuPer vastustaa edelleen hallituksen esitysluonnosta, jolla tavoitellaan henkilöperusteisen irtisanomisen helpottamista. Esityksen mukaan irtisanomisen syyn painavuuden edellytys poistettaisiin ja irtisanomiseen riittäisi jatkossa asiallinen syy. Hallitusohjelmasta poiketen myös työsuhteen jatkuvuuden kannalta tärkeää uudelleensijoitusvelvoitetta heikennetään. SuPer on antanut asiassa lausunnon 7.4.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
