Hämeen ELY-keskus

Ympäristösopimuksia haettavissa tänä keväänä

Jaa
Päätukihaku avautui Vipu-palvelussa maanantaina 26.4.2021. Uutta sopimusta voi hakea tänä vuonna maatalousluonnon ja maiseman hoitoon, kosteikon hoitoon sekä alkuperäiskasvien ylläpitoon. Ympäristösopimukset haetaan paperilomakkeilla. Kosteikon perustamiseen voi hakea ei-tuotannollisen investoinnin tukea. Huhtikuun lopussa päättyville, vuosina 2015 tai 2016 alkaneille sopimuksille voi hakea jatkovuotta.
Lampaat lepäävät perinnebiotooppilaitumella. Kuvaaja: Ari Lindqvist.
Lampaat lepäävät perinnebiotooppilaitumella. Kuvaaja: Ari Lindqvist.

Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitosopimus

Hoitosopimusta voi hakea uusille aloille, jotka eivät ole olleet hoitosopimuksella aiemmin. Myös viime vuonna päättyneelle sopimukselle, jolle ei haettu jatkovuotta, voi hakea nyt uutta sopimusta. Sopimusta voidaan hakea mm. perinnebiotoopeille, luonnonlaitumille ja luontoarvoiltaan monimuotoisille tai maisemaltaan merkittäville peltojen reuna-alueille. Sopimusta haetaan lomakkeella 253 ja hakemuksen liitteeksi tarvitaan aina hoitosuunnitelma. Suunnitelmaan on yksilöitävä vuosittaiset tai muuten määräajoin tehtävät toimenpiteet lohkoittain sekä niiden toteutusaikataulu. Sopimusalueen rajaukseen on hyvä kiinnittää huomiota, sillä määrittelemällä sopimusalue oikein vältetään pinta-alavirheistä johtuvat takaisinperinnät. Sopimusalueet on hyvä merkitä maastoon pysyvällä tavalla, tai mitata ne GPS:llä jo sopimuksen valmisteluvaiheessa. Sopimusaluetta on hoidettava hoitosuunnitelmaa toteuttaen.

Jatkovuotta haettaessa sopimusta on jatkettava kaikilla sopimuslohkoilla. Jatkettavalle sopimukselle ei voi myöskään lisätä uusia lohkoja. Vuokralohkojen vuokrasopimusten tulee olla voimassa jatketun sopimuskauden päättymiseen saakka.

Jos hoitosopimus halutaan siirtää toiselle tilalle, tulee sopimuksen siirrosta ilmoittaa ELY-keskukseen hyvissä ajoin ennen päätukihaun päättymistä. Siirtoa haetaan lomakkeella 160. Sopimuksen vastaanottaja hakee tällöin sopimukselle jatkovuotta ja maksua päätukihaussa 15.6.2021 mennessä.

Kosteikon hoitosopimus

Uutta kosteikon hoitosopimusta voi hakea tänä keväänä uusille aloille, tai kohteille, jotka on aikaisemmin perustettu ei-tuotannollisten investointien korvauksella. Uuden sopimuksen voi hakea myös viime keväänä päättyneelle sopimukselle, jolle ei haettu jatkovuotta. Sopimusta haetaan lomakkeella 262 ja hakemuksen liitteeksi tarvitaan aina hoitosuunnitelma. Suunnitelmaan yksilöidään vuosittaiset tai muuten määräajoin tehtävät toimenpiteet lohkoittain sekä niiden toteutusaikataulu. Sopimusalueen oikea rajaus on tärkeää, jotta vältetään pinta-alavirheistä johtuvat takaisinperinnät.

Yhden vuoden jatkoa voi hakea vuosina 2015 ja 2016 alkaneille sopimuksille, jotka päättyvät 30.4.2021. Jatkettavaan sopimukseen ei voi lisätä uusia lohkoja, eikä jättää pois sopimuksella olevia lohkoja. Olemassa olevien sopimusehtojen noudattamista tulee jatkaa jatkovuoden loppuun asti ja alueen hoitoa tulee jatkaa hoitosuunnitelmaa toteuttaen. Vuokralohkojen vuokrasopimusten tulee olla voimassa jatketun sopimuskauden päättymiseen saakka. Sopimuksen siirtoa koskevat samat menettelyt kuin edellä on kuvattu.

Kosteikon perustaminen ei-tuotannollisen investoinnin tuella

Ei-tuotannollisen investoinnin korvausta kosteikon perustamiseen voi hakea tänä vuonna Hyrrä-asiointipalvelussa (ruokavirasto.fi) tai lomakkeella 195. Haku avautuu toukokuun lopulla. Investoinnin tulee edistää maatalouden vesistökuormituksen vähentämistä ja/tai lisätä luonnoltaan yksipuolisen maatalousalueen elinympäristöjen monimuotoisuutta. Tuen myöntämisen edellytyksenä on, että investoinnin jälkeen kohteesta tehdään viisivuotinen kosteikon hoitosopimus.

Alkuperäisrodut ja -kasvit

Yhden vuoden jatkoa voi hakea vuosina 2015 ja 2016 alkaneille alkuperäisrotujen kasvattamissopimuksille, jotka päättyvät 30.4.2021. Jatkoa voi hakea Vipu-palvelussa tai, jos et hae muita päätukihaun tukia, paperilomakkeella 218M. Uusia alkuperäisrotujen kasvattamissopimuksia ei ole mahdollista hakea tänä vuonna.

Uutta alkuperäiskasvien ylläpitosopimusta haetaan lomakkeella 214. Mikäli haet jatkovuotta alkuperäiskasvien ylläpidon sopimukseen, ole yhteydessä Hämeen ELY-keskukseen.

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:


Maatalousluonnon monimuotoisuuden ja maiseman hoitosopimus ja kosteikon hoitosopimus: Sari Björk, tarkastaja, sari.bjork(at)ely-keskus.fi


Ei-tuotannollisen investoinnin tuki: Matti Salminen, rahoitusasiantuntija, matti.salminen(at)ely-keskus.fi


Alkuperäisrotujen kasvattamissopimus ja alkuperäiskasvien ylläpitosopimus: Mauno Isola, tarkastaja, mauno.isola(at)ely-keskus.fi


Tiedotus:
Miira Pakkala, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176

Kuvat

Lampaat lepäävät perinnebiotooppilaitumella. Kuvaaja: Ari Lindqvist.
Lampaat lepäävät perinnebiotooppilaitumella. Kuvaaja: Ari Lindqvist.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Hämeen ELY-keskus
Hämeen ELY-keskus
Kirkkokatu 12
15140 Lahti

0295 025 000http://www.ely-keskus.fi/web/ely/ely-hame

ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus

Kevään tulvahuippu on ohitettu, pohjaveden pinta nousee edelleen23.4.2024 07:55:00 EEST | Tiedote

Järvien ja jokien vedenpinnat nousivat huhtikuun alun voimakkaiden sateiden jälkeen nopeasti. Voimakkaat sateet ja tavallista aikaisempi kevään tulo vaikeuttivat monin paikoin vedenpinnan korkeuden säännöstelyä. Tulvakorkeudet pysyivät kuitenkin tavanomaisten kevättulvien tasolla. Nyt kevättulvien huippu on jo ohitettu. Järvien jäät ovat monin paikoin liian heikkoja mitattaviksi. Pohjavedenpinnat ovat reilusti yli ajankohdan keskimääräisen tason. Talousvesikaivoissa tulee näillä näkymin hyvin riittämään vettä kesällä.

Hämeen ELY-keskuksen ilmastokertomus 2023 – alueelliset päästöt ovat laskussa, mutta hiilineutraaliuden saavuttamisessa riittää vielä tekemistä19.4.2024 10:31:16 EEST | Tiedote

Hämeen ELY-keskuksen alueen kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet vuosien 2005–2022 välisenä aikana 38 prosenttia. Keskimäärin päästövähenemä on ollut noin 70 kilotonnia hiilidioksidiekvivalenttia (kt CO2-ekv) vuodessa. Tahtia on kirittävä tulevina vuosina noin 86 kilotonnin tasolle, että alueen päästötase olisi linjassa kansallisiin ilmastotavoitteisiin nähden.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye