Yrittäjägallup: Pk-yritysten tilanteessa pieniä merkkejä paremmasta

Edelleen kuitenkin yrityksistä 15 prosenttia kokee tilanteensa joko melko huonoksi (11 %) tai erittäin huonoksi (4 %).Lähes joka neljäs yritys (23 %) arvioi tilanteensa joko melko tai erittäin huonoksi.
Tilanne on paras yli 10 henkeä työllistävissä ja heikoin yksinyrittäjien yrityksissä.
”Mitä enemmän on työntekijöitä, sitä parempi on yrityksen tilanne. Tämä kertoo pienten työnantajien ahdingosta ja selittää sitä, miksi työnantajayritysten määrä on laskenut viime vuosina voimakkaasti”, Pentikäinen sanoo.
”On kuitenkin myönteistä, että selvästi useampi uskoo tilanteensa paranevan kuin heikentyvän seuraavan vuoden aikana. Erityisen positiivista on se, että varsinkin nuorten yrittäjien näkyvät ovat paranemassa selkeästi”, lisää Pentikäinen.
Vaikeuksia on eniten kaupan alalla. Naisyrittäjillä on enemmän vaikeuksia kuin miesyrittäjillä.
”On tärkeää, että hallitusohjelmassa turvataan kilpailukykyinen ja ennustettava verotus. Yritysten ja yritysten verotusta ei tule kiristää eikä yritysten taakkaa lisätä. Se olisi myrkkyä yritysten kasvulle ja investoinneille”, Pentikäinen sanoo.
Energiakriisi hellittää
Kun energian hinta on laskenut, sen tuoma paine on hieman hellittänyt. Edelleen kuitenkin 27 prosenttia yrityksistä raportoi heikkenevästä kannattavuudesta energiakriisin vuoksi.
”Mitä enemmän on henkilökuntaa, sitä enemmän kerrotaan heikentyvästä kannattavuudesta. Eniten vaikeuksia on teollisuudessa ja kaupassa”, Pentikäinen sanoo.
Julkista energiatukea tarvitsevien määrä on pysynyt suunnilleen ennallaan. Heitä on neljä prosenttia yrityksistä.
Inflaatio vaikuttaa laajalti moniin yrityksiin
Inflaatio nostaa kustannuksia ja vaikuttaa yrityksiin. Yrityksistä 42 prosenttia kertoonostaneensa hintojaan ja lähes saman verran (41 %) kertoo kannattavuuden heikentyneen. Yhdeksän prosenttia arvioi, että yrityksen tulevaisuus on uhattuna.
Inflaation vaikutukset ovat kovimpia teollisuudessa, rakentamisessa ja kaupassa.On huomionarvoista, että joka kahdeksas (13 %) teollisuusyritys kokee, että yrityksen tulevaisuus on uhattuna.
Tutkimukseen vastasi 1038 pk-yrityksen edustajaa5.–20.3. 2023. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Kantar Public Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin, 115 000 jäsenyrityksen keskusjärjestö, joka ajaa Suomen pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäsenyrityksistä 50 000 on työnantajayrittäjiä. Ne työllistävät yrittäjät mukaan lukien noin 660 000 henkilöä. Työllistämisluku perustuu vuonna 2019 yhdessä Tilastokeskuksen kanssa tehtyyn laskelmaan. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 379 paikallisyhdistyksestä, 20 aluejärjestöstä ja 61 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Sote-alan lakko vastuuton, yrityksillä ei varaa ylisuuriin palkankorotuksiin2.6.2023 06:06:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjillä ei riitä ymmärrystä yksityisen sosiaali- ja terveyspalvelualan lakkoja kohtaan. – Lakko on kohtuuton ja vastuuton. Se vaarantaa ennen muuta hauraiden ihmisten terveyden ja hyvinvoinnin, mutta uhkaa myös yrityksiä ja työpaikkoja, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjät: Työpaikkasopimista edistettävä, laittomat lakot kuriin30.5.2023 12:39:32 EEST | Tiedote
Suomen talouden kasvun vahvistaminen on ratkaisevaa julkisen talouden tervehdyttämiselle. Siksi Yrittäjät esittää kasvuohjelmassaan lukuisia toimia, jotka vapauttaisivat yrityksiä nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun. Hallitusohjelmassa on vapautettava työpaikat sopimaan paikallisesti, rajoitettava poliittisia ja laittomia lakkoja sekä uudistettava työttömyys- ja sosiaaliturvaa, jotta työntekeminen olisi kannattavampaa.
Mediakutsu: Hallitusneuvotteluiden haastajat tentissä: Miten ratkaista työvoimapula? Miten käy yrittäjien verotuksen?25.5.2023 10:05:22 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko ja Sdp:n varapuheenjohtaja, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari kohtaavat Suomen Yrittäjien tentissä tiistaina 30.5. kello 10.00–10.30 hotelli Scandic Parkissa Helsingissä.
4 830 yrittäjää vastasi: Uusimaa ykkönen, Pirkanmaa kakkonen24.5.2023 16:30:00 EEST | Tiedote
Uudellamaalla on yrittäjien mielestä Suomen maakunnista vahvin elinvoima. Toiseksi vahvimman elinvoiman yrittäjät rankkasivat Pirkanmaalle ja kolmanneksi Pohjanmaalle. Suomen Yrittäjien ensimmäistä kertaa toteuttamaan Elinvoimabarometriin vastasi 4 830 yrittäjää. Uusimaa vei voiton kokonaistuloksessa. Sen selkeä erityinen vahvuus on saavutettavuus.
Yrittäjät esittää osinkoverotuksen uudistamista23.5.2023 15:09:06 EEST | Tiedote
Suomen talouden kasvun vahvistaminen on ratkaisevaa julkisen talouden tervehdyttämiselle. Kasvu syntyy yritysten ja yrittäjyyden kautta. Siksi Yrittäjät esittää listaamattomien yritysten osinkoverotuksen uudistamista siten, että se kannustaa nykyistä enemmän riskinottoon ja kasvuun. Muutoksesta on täysin mahdollista linjata nyt Säätytalolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme