Yrittäjägallup: Puolet yrittäjistä vähentäisi yritystukia
21.1.2019 10:25:27 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Sipilän hallitus yritti karsia yritystukia, mutta asiaa valmistellut parlamentaarinen työryhmä ei päässyt yksimielisyyteen viime vuoden puolella.
Asiaa on kysytty nyt myös suoraan pk-yrittäjiltä. Tukia pitää vähentää nykyisestä, vastasi 48 prosenttia tuoreeseen Yrittäjägallupiin vastanneista yrittäjistä. 37 prosenttia vastaajista ei vähentäisi tukia ja 15 prosenttia ei osannut sanoa. Yrittäjägallupin teki Kantar TNS Suomen Yrittäjien pyynnöstä. Kyselyyn vastasi 1009 yrittäjää.
- Yritystukien karsiminen on vaikeaa. Osa tuista on kansantalouden kannalta perusteltuja. Tällaisia ovat muun muassa tutkimus- ja tuotekehityspanostukset ja osa uusiutuvan energian käyttöä lisäävistä tuista. Osa tuista on taas historian jäänteitä ja selvästi tehottomia sekä markkinoiden toimintaa vääristäviä, Suomen Yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.
Suomen Yrittäjien edustaja oli mukana asiantuntijajäsenenä parlamentaarisessa yritystukityöryhmässä.
- Seuraavan hallituksen tulisi laatia ohjelma seuraavan sukupolven yritystukijärjestelmälle. Uudessa yritystukikehikossa esimerkiksi tutkimus- ja tuotekehityspanostuksia voitaisiin entisestään lisätä ja nykyisiä tehottomia tukia asteittain purkaa, Kuismanen toteaa.
- Suomen Yrittäjät on järjestelmällisesti vaatinut yritystukijärjestelmän uusimista suuntaan, joka edesauttaa koko kansantalouden kasvua ja luo reilut edellytykset yritysten väliselle kilpailulle, Kuismanen toteaa.
Yrityksen koko näyttäisi vaikuttavan haluun leikata yritystukia. Vähintään kymmenen henkeä työllistävistä yrityksistä 57 prosenttia olisi valmiita vähentämään tukia. Myös maantieteellinen sijainti vaikuttaa, sillä pääkaupunkiseudulla toimivat yritykset suhtautuvat yritystukiin nihkeimmin. Toimialakohtaiset erot ovat varsin pieniä. Rakennusalan yrittäjistä 55 prosenttia vähentäisi tukia.
Näin kysyttiin
Suomen Yrittäjien Kantar TNS -tutkimusyhtiöllä teettämään Yrittäjägallupiin vastasi 1009 yrittäjää, Suomen Yrittäjien jäsenien lisäksi Gallup Forum -yrittäjäpanelisteja sekä LeadDesk-yritystietokannasta poimittuja yrittäjiä.
Yhdistetty, eri lähteistä kerätty aineisto vastaa henkilöluokan ja toimialan perusteella varsin hyvin perusjoukkoaan ja näin tulokset voi yleistää edustamaan suomalaisia pk-yrityksiä.
Tiedot kerättiin joulukuun 2018 toisella ja kolmannella viikolla.
Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 % -yksikköä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Kuismanenpääekonomisti
Puh:050 356 0705mika.kuismanen@yrittajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Alustatyölaki voi hämärtää työsuhteen ja yrittäjyyden rajanvetoa5.11.2026 15:37:11 EET | Tiedote
Hallitus on antanut tänään eduskunnalle esityksen, jolla säädetään uusi alustatyölaki. Lailla pannaan täytäntöön EU:n alustatyödirektiivi. – Suomen Yrittäjille on tärkeää, että alustatyötä on mahdollista tehdä jatkossa myös yrittäjänä. Työsuhteen ja yrittäjyyden rajavetoa ei saa hämärtää, johtava asiantuntija Albert Mäkelä Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Yrittäjälle on turvattava uusi alku epäonnistumisen jälkeen5.11.2026 09:32:24 EET | Tiedote
Yrittäjä tarvitsee paremmat mahdollisuudet selvitä tilapäisistä talousvaikeuksista ja jatkaa yrittäjänä konkurssin jälkeen. Yrittäjät esittää pienille yrityksille kevyempiä ja kohtuuhintaisempia keinoja talousvaikeuksien ratkaisemiseen.
Yrittäjägallup: Omistajanvaihdos ajankohtaisempaa aiempaa useammalle yritykselle – rahoitushuolet kasvaneet4.11.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Kasvaneet rahoitushuolet vaikeuttavat yritysten jatkuvuuden turvaamista. Vähintään kymmenen henkilöä työllistävissä yrityksissä huoli korostuu, vaikka juuri niissä yrityksen arvoa kehitetään selvästi keskimääräistä useammin. ”Omistajanvaihdos on ajankohtainen kymmenille tuhansille yrityksille. Yritysten jatkuvuus ei voi olla yksin yrittäjien varassa. Myös rahoituksen on toimittava, jotta elinkelpoisten yritysten tulevaisuus voidaan turvata. Pelissä ovat työpaikat, palvelut ja verotulot”, omistajanvaihdostoiminnan päällikkö Inkeri Sundberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
