Yrittäjägallup: Puolet yrityksistä tarvitsee valtion tukea
7.4.2020 11:04:30 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Korona on aiheuttanut Yrittäjägallupin mukaan ongelmia 76 prosentille yrityksistä. Luku on noussut hieman edellisestä Yrittäjägallupista, joka tehtiin kriisin alkumetreillä.
- Myynti on vähentynyt 62 prosentilla yrityksistä ja kasvanut kolmella prosentilla. Koronakriisi iskee voimalla yrityksiin eri toimialoilla eri puolilla maata. Kovimmin se iskee kauppaan, jossa 90 prosenttia on kärsinyt koronan takia, Pentikäinen kommentoi.
Joka viides yritys on maksuvaikeuksissa. Niiden määrä ei ole lisääntynyt edellisestä Yrittäjägallupista.
- Joka kymmenes yritys pelkää ajautuvansa konkurssiin. Se tarkoittaisi noin 30 000 pientä ja keskisuurta yritystä. Joka viides kaupan alan yrittäjä pelkää yrityksensä konkurssia, Pentikäinen sanoo.
Lomautusten määrä kasvanut - sosiaalivakuutusmaksujen siirto valtiolle määräajaksi auttaisi
Lomautuksia on käynnistänyt 43 prosenttia ja irtisanomisia seitsemän prosenttia työnantajayrityksistä. Lomauttavien yritysten määrä on selkeästi kasvanut.
- Edessämme on massiivinen lomautusten aalto, Pentikäinen arvioi.
- Esitämme, että valtio ottaisi vastuulleen yritysten ja yrittäjien sosiaalivakuutusmaksut pahimman kriisin yli määräajaksi, esimerkiksi huhti-toukokuuksi. Se olisi tehokas, kaikki yritykset tavoittava tuki, joka vähentäisi painetta lomautuksiin, ja vahvistaisi siten myös työttömyysturvajärjestelmän kestävyyttä, Pentikäinen sanoo.
Rahoituskanavien toimivuus varmistettava
Yrittäjägallupissa tutkittiin nyt ensimmäisen kerran yritysten tuki- ja rahoitustarpeita. Lähes joka toinen yritys kokee tarvitsevansa ja aikoo myös hakea suoraa julkista tukea.
- Määrä on merkittävä. Se tarkoittaa noin 135 000 yritystä. Tukea tarvitsevat kaikenkokoiset yritykset. Osa yrityksistä ei selviä koronakriisin yli ilman suoraa tukea ja siksi siihen on panostettava merkittävästi tämänhetkistä enemmän, pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.
Business Finlandin ja Ely-keskusten kautta jaettavaa tukea on toistaiseksi hakenut noin 25 000 yritystä. Yksinyrittäjille tarkoitetun tuen haku ei ole vielä alkanut.
- Nyt on varmistettava näiden kanavien toimivuus ja niiden kautta jaettava rahamäärä pitää kaksinkertaistaa kahteen miljardiin euroon, Kuismanen arvioi.
Noin kolmannes pitää myös lainarahoitusta mahdollisena. Mitä isompi yritys, sitä laajemmin lainarahoitus nähdään mahdollisena.
- Yrityksistä 30 prosenttia on jo kääntynyt tai kääntyy pankin puoleen. Eniten kysyntää kriisin alkuvaiheessa on ollut lainojen maksuohjelmien lykkäyksille. Kriisin pitkittyessä uusien rahoitusjärjestelyjen tarve tulee nousee, Kuismanen kertoo.
Yrittäjät antavat hallitukselle arvosanaksi 7,6
Yrittäjät ovat tyytyväisiä pääministeri Sanna Marinin hallitukseen koronakriisin hoitamisessa. Yrittäjät antavat hallitukselle kouluarvosanan 7,6.
- Se on hyvä arvio vaikean tilanteen hoitamisesta. Tyytyväisimpiä ovat yksinyrittäjät, jotka ovat saamassa oman tukensa ja joista monelle yrittäjän työttömyysturva on tärkeä asia. Heistä runsas kolmannes antaa hallitukselle kiitettävän, Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallupissa yli tuhat haastateltavaa
Yrittäjägallupin toteuttaa Kantar Suomen Yrittäjien toimeksiannosta. Tutkimuksessa haastateltiin 1111 yrityksen edustajaa 1. - 3. huhtikuuta. Tutkimuksessa haastatellaan myös muita kuin Suomen Yrittäjien jäsenyrityksiä.
Otos pyritään rakentamaan niin, että Yrittäjägallup kuvaisi edustavasti Suomen yrityksiä.
Kantar selvitti koronakriisin vaikutuksia yrityksiin nyt toisen kerran. Ensimmäinen koronakriisiä käsittelevä Yrittäjägallup tehtiin 18. - 24. maaliskuuta.
Tutkimuksen virhemarginaali on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiMika Kuismanenpääekonomisti
Puh:050 356 0705mika.kuismanen@yrittajat.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Suomen YrittäjätKäynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)https://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 362 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Yrittäjät tukevat laajalti kotihoidon tukea31.10.2026 06:30:00 EET | Tiedote
Yrittäjägallupiin vastanneista, joilla on alaikäisiä tai aikuisia lapsia, 69 prosenttia haluaa säilyttää kotihoidon tuen. Kotihoidon tuen poistamista kannattaa vain 12 prosenttia vastaajista. Tuella on ollut merkitystä myös yrittäjäperheiden toimeentulolle: 42 prosenttia kertoo kotihoidon tuella olleen merkitystä perheen toimeentulolle lasten ollessa pieniä.
Yrittäjät: Ammattidieselin taso liian matala22.10.2026 16:38:38 EEST | Tiedote
Hallitus antoi torstaina eduskunnalle esityksen ammattidieselistä. Veronpalautus olisi 3,3 senttiä litralta ja koskisi linja-autoja sekä vähintään 7,5 tonnin kuorma-autoja. Suomen Yrittäjät pitää esityksen etenemistä hyvänä, mutta vaatii palautuksen tason nostamista ja käyttöönoton aikaistamista.
Yrittäjägallup: Perussuomalaisten nousu jatkuu yrittäjien keskuudessa – Purran suosio vahvistuu19.10.2026 10:30:00 EEST | Tiedote
Perussuomalaisten kannatus yrittäjien keskuudessa on yhä vahvistunut. Kokoomus on selvästi suosituin yrittäjien keskuudessa, mutta sen kannatus on laskenut reilussa vuodessa 39 prosentista 28 prosenttiin. – Yrittäjät ovat isossa roolissa ratkaisemassa, mikä on vaaleissa suurempi porvaripuolue, kokoomus vai perussuomalaiset, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi.
Suomen arvostetuin yrittäjäpalkinto kolmelle yritykselle – Kolmikkoa ohjaa rohkeus uudistua17.10.2026 22:05:00 EEST | Tiedote
Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot jaettiin lauantaina 17. lokakuuta kolmelle yritykselle. Tunnustuksen saivat suojavarusteita viranomaiskäyttöön valmistava CPE Production Oy, maanalaisen rakentamisen teknologioihin sekä laitteisiin erikoistunut Normet Group Oy ja matkailualan yritys SantaPark Arctic World. Fennia ja Suomen Yrittäjät luovuttivat perinteikkään ja arvostetun palkinnon Valtakunnallisten yrittäjäpäivien juhlagaalassa Lahdessa.
Hoitoa, kirkkotaidetta ja käsityöjuustoja – vuoden yrittäjäpalkinnot menivät määrätietoisille uudistajille17.10.2026 20:45:00 EEST | Tiedote
Hoivayrityksen luonut Samuli Mattila on valittu Vuoden nuoreksi yrittäjäksi. Valtakunnallisen Vuoden yksinyrittäjä -palkinnon saa suomalaisia kirkkoja rikastuttanut tekstiilitaiteilija Helena Vaari-Silventoinen, ja Vuoden maahan muuttanut yrittäjä on sveitsiläisestä juustoperinteestä ponnistavan perheyrityksen rakentanut Peter Dörig.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme