Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Yrittäjät eivät koe, että kilpailukieltosopimukset haittaisivat rekrytoimista

Jaa
Enemmistö yrittäjistä pitää kilpailukieltosopimuksia tarpeellisina, eikä sääntelyn tiukentaminen saa tukea. 79 prosenttia yrittäjistä kertoo, että edellisen työnantajan kanssa tehty kilpailukieltosopimus ei haittaa työntekijän palkkaamista. Valtaosa ei ole käyttänyt niitä. Tiedot käyvät ilmi tuoreesta Yrittäjägallupista.

Kilpailukieltosopimuksella voidaan rajoittaa työntekijän oikeutta mennä työsuhteen päättymisen jälkeen kilpailijan palvelukseen. Sillä voidaan suojata esimerkiksi asiakassuhteita tai tuotekehitystä. Sopimuksen tekeminen edellyttää lain mukaista erityisen painavaa syytä.

Kantar TNS Oy kysyi yrittäjien käsityksiä kilpailukieltosopimuksista Suomen Yrittäjien pyynnöstä. Kyselyyn vastasi 1006 yrittäjää.

- Kilpailukieltosopimukset ovat tarpeen, eikä niiden sääntelyä pidä tiukentaa, Suomen Yrittäjien asiantuntija Albert Mäkelä summaa kyselyn tuloksia.

46 prosenttia vastaajista piti tarpeellisena mahdollisuutta tehdä kilpailukieltosopimus työntekijän kanssa. 35 prosenttia ei pitänyt sitä tarpeellisena ja 19 prosenttia ei osannut sanoa.

42 prosenttia vastaajista vastusti kilpailukieltosopimuksia koskevan sääntelyn kiristämistä, 18 prosenttia kannatti sitä. 40 prosenttia ei osannut sanoa.

Työ- ja elinkeinoministeriö aloittamassa lainsäädäntövalmistelun 

Työ- ja elinkeinoministeriö on parhaillaan asettamassa kolmikantaista työryhmää valmistelemaatyösopimuslain muutosta, jolla korvausvelvollisuus laajennettaisiin koskemaan kaikkia kilpailukieltosopimuksia. Työministeri Timo Harakan mukaan tarkoituksena on karsia pois turhia kilpailukieltosopimuksia. Nykyisin työnantajan on maksettava työntekijälle erillinen korvaus vain yli kuuden kuukauden sopimuksista. 

- Korvauksesta säätäminen ei ole ongelmaton ratkaisu turhien kilpailukieltosopimusten karsimiseksi. Erityisesti se lisää niiden työnantajien kustannuksia, jotka käyttävät kilpailukieltosopimuksia asianmukaisesti, Mäkelä sanoo. 

On kuitenkin myönteistä, että työryhmän tulee huolehtia kaikkien osapuolten velvoitteiden ja seuraamusten tasapainosta, Mäkelä jatkaa.  

Yrittäjät eivät käytä kilpailukieltosopimuksia laajasti: 60 prosenttia kyselyyn vastanneista ei ollut koskaan käyttänyt kilpailukieltolauseketta työntekijöiden työsopimuksissa tai tehnyt erillisiä kilpailukieltosopimuksia. Nyt työnantajayrittäjinä toimineista sopimuksia ei ollut käyttänyt 61 prosenttia vastaajista.

- Työnantajan näkökulmasta kilpailukieltosopimusten työmarkkinoita jäykistävä vaikutus on marginaalinen, Mäkelä toteaa.

Näin kysyttiin 

  • Yrittäjägallupin toteutti Kantar TNS Oy Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.
  • Kyselyyn vastasi 1006 pk-yrityksen edustajaa.
  • Tutkimus toteutettiin monimenetelmätutkimuksena, jolloin osa vastaajista osallistui tiedonkeruuseen sähköpostikyselyllä ja osa Gallup Forum -internetpaneelin kautta.
  • Tiedot kerättiin syyskuun viimeisellä ja lokakuun 2019 ensimmäisellä viikolla.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye