Suomen Yrittäjät

Yrittäjägallup: Yritysten ei pitäisi maksaa Yle-veroa

10.11.2021 09:00:00 EET | Suomen Yrittäjät | Tiedote

Jaa
Selvä enemmistö yrittäjistä on sitä mieltä, ettei yritysten pitäisi maksaa Yle-veroa. Vain 15 prosenttia yrittäjistä arvioi, että Yleisradion palveluista on ollut hyötyä omalle yritykselle, kertoo Yrittäjägallup. “Ymmärrän yrittäjien viestin. Miksi yritysten pitää maksaa Yle-veroa, jos Ylestä ei ole niille hyötyä?”, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen kysyy.

Yle-veroa maksavat myös yhteisöt, joiden verovuoden verotettava tulo on vähintään 50 000 euroa. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla on koettu Yle-verosta eniten hyötyä yritykselle ja vähiten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Yrittäjägallupissa 74 prosenttia yrittäjistä vastasi, että Yle-veroa ei yrityksen pitäisi maksaa. Erityisesti tätä mieltä oltiin teollisuuden ja rakentamisen aloilla.

– Yritykset pitävät Yle-veroa kohtuuttomana, kun harva yritys hyötyy oikeasti Ylen palvelusta. Yrittäjä voi hyötyä, mutta yritys välttämättä ei, Pentikäinen sanoo.

– Kun eduskuntavaalit lähestyvät, Ylen rahoituksen taso on hyvä käydä läpi. Samalla on hyvä arvioida, kuuluuko Yle-veron maksaminen yrityksille, hän toteaa.

Ylelle kerätään Yle-verolla ensi vuonna noin 525 miljoonaa euroa. Vielä vuonna 2019 Yle-veron tuotto oli noin 504 miljoonaa euroa. Yritykset maksoivat Yle-verosta 2019 28,3 miljoonaa euroa.

Tutkimuslaitos Kantar selvitti Yrittäjägallupissa yrittäjien kantaa Yle-veroon Suomen Yrittäjien toimeksiannosta lokakuussa. Tutkimuksessa haastateltiin 1029 yrittäjää ja yrityksen edustajaa. Tutkimuksen virhemarginaali on kokonaistuloksen osalta +-3,1 prosenttiyksikköä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Liitteet

Tietoja julkaisijasta

Suomen Yrittäjät
Suomen Yrittäjät
Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI

09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi

Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät

Yrittäjät ja EK: Hankintatietovaranto avaa markkinoita ja lisää luottamusta julkisiin ostoihin8.10.2026 16:45:27 EEST | Tiedote

Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen kansallisesta hankintatietovarannosta (HE 230/2026 vp). Elinkeinoelämän keskusliitto EK ja Suomen Yrittäjät kiittävät hallitusta uudistuksesta, joka tuo julkiset ostot yritysten ja veronmaksajien nähtäville. Näkyviin tulevat noin 38 miljardin euron vuotuiset ostot, joista noin 15 miljardia on kilpailuttamattomia.

Yrittäjät: Uuteen YEL-malliin jää merkittäviä ongelmia8.10.2026 14:19:24 EEST | Tiedote

Yrittäjä saisi jatkossa itse valita, perustaako eläkevakuutuksensa nykyiseen työtulomalliin vai todellisiin, veronalaisiin ansiotuloihin. Hallituksen esityksen mukana yrittäjän ansiotulona käytettäisiin tulorekisteriin ilmoitettua ansiotuloa tai viimeksi vahvistetussa verotuksessa todettua ansiotuloa. ”Valinnanvapaus on oikea suunta. Esitykseen silti sisältyy monia jäykkyyksiä ja tulkinnanvaraisuuksia. Nämä uhkaavat uudistuksen tavoitteita ja tekevät siitä yrittäjille monimutkaisen”, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.

Yrittäjät vaatii nopeita toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuskriisiin2.10.2026 06:30:00 EEST | Tiedote

Dieselin hinta Suomessa kuuluu Euroopan korkeimpiin ja polttoöljyn hinnan nousu on ollut poikkeuksellisen suuri. Suomen Yrittäjät vaatii hallitukselta ripeitä toimia kuljetusalan ja koneyrittäjien kustannuspaineiden helpottamiseksi. Yrittäjät peräänkuuluttaa ammattidieselin käyttöönoton aikaistamista, veronpalautuksen tason nostamista sekä vastaavan tuen ulottamista myös pienempään kuljetuskalustoon ja koneyrityksiin. Lisäksi polttoainemarkkinoiden kilpailua on vahvistettava.

Yrittäjät: Hallitus esittää mikro- ja pienyrityksille oikeutta peruspankkipalveluihin –”Merkittävä uudistus ja parannus”1.10.2026 14:22:39 EEST | Tiedote

Hallitus esittää eduskunnalle, että mikro- ja pienyrityksille säädetään oikeus perusmaksutiliin. Suomen Yrittäjät pitää tänään annettua esitystä merkittävänä parannuksena ja helpotuksena yritystoiminnan aloittamiseksi. – Tämä on odotettu ja merkittävä uudistus ja parannus. Peruspankkipalvelut ovat nykypäivänä välttämättömiä kaikelle yritystoiminnalle, johtava ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjistä sanoo.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye