Yrittäjägallup: Yritysten näkymät ovat vaimentuneet, moni raportoi kannattavuuden heikentyneen

Hieman yli puolet (54 %) yrityksistä arvioi taloudellisen tilanteensa erittäin tai melko hyväksi. Arvion ”ei hyvä eikä huono” antaa 29 % ja melko tai erittäin huonon 17 %, osoittaa tuore Suomen Yrittäjien Yrittäjägallup. Tilanne on paras yli 10 henkeä työllistävissä ja heikoin yksinyrittäjien yrityksissä.
Inflaatio näkyy odotetusti niin, että yritykset ovat nostaneet hintoja. Lähellekään kaikki eivät pysty viemään kohonneita kuluja täysimääräisesti hintoihin. Tämä näkyy siinä, että 44 prosenttia yrityksistä raportoi kannattavuuden heikkenemisestä.
”Lisäksi korkojen nousu tuntuu pk-yrityksissä, koska noin 40 prosentilla pk-yrityksistä on velkaa. Tulevan talouskasvun kannalta investointien lykkäämiset sekä perumiset herättävät huolia inflaatiopiikin pidemmästä vaikutuksesta Suomen talouskasvuun. Varsinkin yli 10 hengen yrityksissä inflaatio on johtanut kasvuinvestointien perumisiin”, Brotherus toteaa.
”Työnantajayrittäjät ovat myös nostaneet palkkojaan, mikä johtuu sekä yleisestä työvoimapulasta että työmarkkinakierroksesta.”
Yrittäjät odottavat Säätytalolta kasvun eväitä
”Tulevan hallituksen osalta pk-yritysten tarpeet voi tiivistää kasvuun, kannustavuuteen ja vakaaseen julkiseen talouteen. Yrittäjien toiveita vastaava hallitus näyttää muodostuvan, mikä nostaa yrittäjien odotuksia toivottujen uudistusten osalta”, Brotherus sanoo.
”Yrittäjäriski on yrittäjien mielessä jatkuvasti. Oman jaksamisen ja taloudellisten riskien ohella korostuu pelko väärästä rekrytoinnista. Palkkaamisen riskin madaltaminen on keskeistä, jotta yhä useampi pk-yrittäjä uskaltaa rekrytoida lisäkäsiä apuun ilman kohtuutonta uhkaa oman yritystoiminnan jatkolle”, Brotherus sanoo.
Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä.
Yrittäjägallupiin vastasi 1041 pk-yrityksen edustajaa 18.–28.4.2023 välisenä aikana. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Kantar Public Suomen Yrittäjien toimeksiannosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juhana Brotherusjohtaja, pääekonomisti
Puh:050 384 9479juhana.brotherus@yrittajat.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Käynti: Maistraatinportti 2 / Posti: PL 999
00240 HELSINKI
09 229 221 (vaihde klo 8.00-16.00)http://www.yrittajat.fi
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 36 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 60 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjägallup: Suuret yritykset pidentävät laittomasti maksuaikoja10.5.2025 07:02:00 EEST | Tiedote
Lähes 60 prosenttia pk-yrityksistä kertoo Yrittäjägallupissa, että maksuaikalakia ei ole noudatettu. Suurten yritysten lisäksi myös valtio- ja kuntaomisteiset yhtiöt pitkittävät maksuaikoja yli lain salliman rajan. – Maan tapa on, että suuryritys vain yksipuolisesti ilmoittaa pienyrittäjän saavan rahansa myöhemmin. Hallitus voisi halutessaan parantaa yrittäjien asemaa muuttamalla maksuehtolakia, Suomen Yrittäjien lainsäädäntöasioiden päällikkö Tiina Toivonen sanoo.
Suomen Yrittäjät: Kaavamaisen työhuonevähennyksen poisto uhkaa kiristää yksinyrittäjän verotusta2.5.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus on päättänyt poistaa kaavamaisen työhuonevähennyksen. Päätös uhkaa kiristää reilun 4 000 toiminimiyrittäjän verotusta, vaikka hallitus on samanaikaisesti päättänyt ansiotuloverotuksen kevennyksestä.
Kutsu medialle: Yli tuhat kuntavaikuttajaa koolla Kuopiossa 14.–15.5.28.4.2025 10:56:48 EEST | Kutsu
Missä maakunnissa on vahvin elinvoima ja miten se rakentuu? Miten kunnat ja yritykset saavat yhdessä aikaan kasvua? Muun muassa näistä keskustellaan kunta-alan huipputapahtumassa Suomen Yrittäjien Kunnallisjohdon seminaarissa Kuopiossa 14.–15.5.2025. Teemana on tänä vuonna “kasvu syntyy uudesta ajattelusta”.
Yrittäjägallup: Kesätyöntekijöitä palkataan eniten kaupan alalla ja teollisuudessa26.4.2025 07:00:00 EEST | Tiedote
Kesätöitä on kokonaisuutena tarjolla hieman viime vuotta vähemmän, Yrittäjägallup kertoo. Pk-yrityksistä 23 prosenttia aikoo palkata kesätyöntekijöitä. Viime vuonna vastaava osuus Yrittäjägallupissa oli 26 prosenttia. Eniten kesätyöntekijöitä palkataan teollisuuden ja kaupan alalla.
Yrittäjät: Riihen YEL-linjaus voi johtaa eläkemaksupommiin25.4.2025 09:30:17 EEST | Tiedote
Orpon hallitus linjasi puoliväliriihessä korjaavansa yrittäjien eläkejärjestelmää siten, että yrittäjien eläkemaksu määräytyy nykyistä selkeämmin yrittäjän todellisten tulojen mukaan. ”Linjaus uhkaa nostaa rajusti monien yrittäjien eläkemaksuja. Se voi olla eläkemaksupommi”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme