YTK

YTK vastasi hakemusruuhkaan rekrytoimalla 100 uutta työntekijää

Jaa
Yleinen työttömyyskassa YTK on vuoden alusta lähtien palkannut 100 uutta tekijää, jotka helpottavat koronaepidemian aiheuttamaa päivärahahakemusten ruuhkaa pääosin hakemuskäsittelyssä ja asiakaspalvelussa.
”Yllättävimmät rekrytointiin liittyvät haasteet ovat näinä aikoina aivan omanlaisiaan", kertoo YTK:n henkilöstöpäällikkö Anne Pihlava.
”Yllättävimmät rekrytointiin liittyvät haasteet ovat näinä aikoina aivan omanlaisiaan", kertoo YTK:n henkilöstöpäällikkö Anne Pihlava.

Maanantaina 4.5. työnsä aloittivat 65 uutta kausityöntekijää, joista suurin osa perehtyy hakemuskäsittelyyn. Osa tulee käsittelemään ensimmäisiä lomautushakemuksia ja osa soviteltavia, eli satunnaisia ja osa-aikatyöhön liittyviä hakemuksia. Lisäksi moni uusista tekijöistä aloittaa oppaina työttömyysturvan asiakaspalvelussa vastaten viesteihin ja puheluihin.

Poikkeusolot vaativat poikkeustoimia

Valmistautuminen kasvaviin hakemusmääriin aloitettiin YTK:ssa jo helmikuussa ennennäkemättömillä rekrytointisuunnitelmilla. YTK:n noin 150 hengen henkilöstö on perinteisesti ollut pysyvää ja uusia rekrytointeja on tehty enimmillään vain noin kymmenen vuodessa.  

”Yllättävimmät rekrytointiin liittyvät haasteet ovat näinä aikoina aivan omanlaisiaan. Koko henkilöstö työskentelee etänä. Kun uudet työntekijät tulevat hakemaan työvälineitään Loimaalta, ryhmät on aikataulutettava tarkasti, jotta pystytään pitämään turvavälit. Onneksi olimme ajoissa liikkeellä, jotta saimme oikeat välineet kaikille”, kertoo YTK:n henkilöstöpäällikkö Anne Pihlava. 

Normaalisti YTK:n perehdytys uudelle työntekijälle kestää kuukausia, koska työttömyysturvan soveltaminen on asiantuntemusta vaativaa työtä. Työn tekemisen ja kouluttamisen tapoja on mietitty uudelleen ja kokeneiden YTK:laisten apu hyödynnetään. 

”Uudet tekijät koulutetaan palvelemaan jäseniämme ja käsittelemään etuusasioita samalla huolellisella työskentelyotteella, kuin mihin olemme tottuneet. Tuloksia valvotaan sisäisesti, jotta varmistutaan työn oikeellisuudesta ja lainmukaisuudesta”, toteaa lakimies Ermo Inkeroinen sisäisestä lisäresurssiprojektiryhmästä. 

Uusien YTK:laisten työskentelyä ja tunnelmia voi seurata YTK:n somekanavissa Facebookissa, Instagramissa, LinkedIn:ssä ja Twitterissä.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

”Yllättävimmät rekrytointiin liittyvät haasteet ovat näinä aikoina aivan omanlaisiaan", kertoo YTK:n henkilöstöpäällikkö Anne Pihlava.
”Yllättävimmät rekrytointiin liittyvät haasteet ovat näinä aikoina aivan omanlaisiaan", kertoo YTK:n henkilöstöpäällikkö Anne Pihlava.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

YTK
Teollisuuskatu 4
32200 Loimaa

02 760 7620http://www.ytkpalvelut.fi

YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi 

YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. www.ytkpalvelut.fi 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta YTK

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye