Työllisyysrahasto
Työllisyysrahasto

Työllisyysrahasto tuo turvaa työelämän muutoksissa

Työllisyysrahasto kerää työttömyysvakuutusmaksut, joilla rahoitetaan ansiosidonnaista työttömyysturvaa ja edistetään palkansaajien osaamisen kehittämistä aikuiskoulutusetuuksilla. Työllisyysrahasto on tärkeä osa suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja sen asiakkaita ovat kaikki työllistävät työnantajat ja 17–64-vuotiaat palkansaajat Suomessa.

Työllisyysrahasto työllistää noin 150 henkilöä. Rahasto opastaa ja neuvoo asiakkaitaan työttömyysvakuutusmaksu- ja aikuiskoulutusetuusasioissa sekä osallistuu toimialaansa koskevan lainsäädännön kehittämiseen.
Työllisyysrahasto on lailla perustettu työmarkkinaosapuolten hallinnoima organisaatio. Työllisyysrahasto aloitti toimintansa 1.1.2019, kun Työttömyysvakuutusrahasto ja Koulutusrahasto yhdistyivät. Työllisyysrahaston toimintaa valvoo Finanssivalvonta.