STTK ry.STTK ry.

STTK panostaa nuorten työelämäosaamiseen

7.1.2013 13:00:00 EET | STTK ry. | Tiedote

Jaa
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK panostaa tänä vuonna vahvasti nuorten työelämäosaamiseen nuorisotakuun hengessä. – Työ on tärkein tapa nuorelle kiintyä osaksi yhteiskuntaa ja se estää nuorten syrjäytymistä, toteaa STTK:n koulutuspoliittinen asiantuntija Mikko Heinikoski

Tammi-maaliskuussa STTK jalkautuu ammattikorkeakouluihin ja ammatillisiin oppilaitoksiin Työelämään-kiertueella. Kiertueella on mukaan myös paikallisia työelämän edustajia, jotka auttavat opiskelijoita työhakemusten ja ansioluetteloiden laatimisessa.

– Haluamme kertoa nuorille heidän oikeuksiensa lisäksi myös heidän velvollisuuksistaan työelämässä. Tämä edesauttaa työelämään siirtymistä sekä estää ikäviä yllätyksiä.

STTK:n ”Tervetuloa työelämään” –opasta jaettiin viime vuonna kymmeniä tuhansia kappaleita maamme ammattikorkeakouluihin, aikuisopistoihin, TE -keskuksiin sekä eri koulutuskeskuksiin. Se on saanut erittäin hyvän vastaanoton.

– Oppaasta on myös ruotsinkielinen versio sekä englanninkielinen versio. Oppaita on jaettu runsaasti esimerkiksi maahanmuuttajien työelämäkoulutuksien yhteydessä, Heinikoski kertoo.

Tänä vuonna ”Tervetuloa työelämään” –opas saa rinnalleen ”Työelämään tulevan muistilista” -videon sekä siihen liittyvää opettajien avuksi tarkoitettua materiaalia. Heinikoski toteaa videon jatkavan samalla linjalla kuin printtiopas. Video on nähtävillä osoitteessa: työelämään.fi

 

Kiertue on liikkeellä seuraavasti:

8. – 9.1.                               JYVÄSKYLÄ

5. – 6.2.                               OULU

12. – 13.2.                           KUOPIO

19.2 – 20.2.                         SEINÄJOKI

26. – 27.2.                           TURKU                              

5. – 6.3.                               HELSINKI

Kiertueella mukana ovat myös ammattiliitot Jyty, Erto, SuPer, Tehy, Vakuutusväen Liitto VvL, Rakennusinsinöörit ja –arkkitehdit RIA sekä Pro.

Lisätietoja:

Mikko Heinikoski, koulutuspoliittinen asiantuntija, puh. 040 5647001

Hanna Hesse, opiskelija- ja nuorisotoiminnan yhteyshenkilö (kiertue), puh. 045 6789 878

Linkit

Tietoja julkaisijasta

STTK ry.
STTK ry.
Mikonkatu 8 A, 6. krs
00100 HELSINKI

http://www.sttk.fi

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 12 jäsenliittoa ja noin 400 000 jäsentä.

Työskentelemme tasa-arvoisen, yhdenvertaisen ja turvallisen työelämän puolesta yhdessä jäsenliittojemme kanssa. Visiomme on oikeudenmukainen työelämä.

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta STTK ry.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye