Tutkimuksen kohteena maapallon kymmenen suurinta jokea
Tutkimushanke antaa uutta tietoa hiilenkierron mekanismeista globaalissa mittakaavassa sekä auttaa ymmärtämään mantereiden ja valtamerten välisiä yhteyksiä. Yhteistyökumppanit suurten jokien varrelta lähettävät 40 litran kanisterillisia vesinäytteitä Viikkiin. Ensimmäiset näytteet Parana- ja Mississippi-joilta ovat jo perillä. Muun muassa Mekong-, Amazon ja Lena-jokien näytteitä odotellaan saapuviksi. Kaikki näytteet otetaan voimakkaimpien virtausten aikana.
Taustalla on Vähätalon ryhmän pitkäjänteinen orgaanisen hiilen kiertokulkuun keskittynyt tutkimustyö. Tiedossa on, että hiiltä päätyy veteen kasvi- ja eläinperäisen aineksen liukenemisen kautta. Kyse on normaalista ravinteiden kiertokulusta: liuennut orgaaninen aine on bakteerien ravintoa, bakteereja puolestaan syö eläinplankton, joka toimii kalojen ruokana. Tämän ravintoketjun jäljiltä kohti valtameriä valuu heikosti käyttökelpoista orgaanista ainetta.
Auringonvalo kirkastaa meriveden?
Kiinnostavaa on, mikä saa heikosti hyödynnettävän orgaanisen hiilen lopulta hajoamaan, sillä valtameristä ei tätä ainesta juuri löydy. Ilmiön voi havaita myös paljain silmin: valtameret eivät ole monien järvien tapaan samean ruskeita, vaan valtamerien ulapat ovat maapallon kirkkaimpia vesistöjä. Oletusarvona on, että kyse on lähinnä valokemiallisesta reaktiosta. Tehokkaasti kirkkaan meriveden läpi siivilöityvä auringonvalo hajottaa orgaanisen aineksen jälleen hiilidioksidiksi. Tarkempia tutkimustuloksia on odotettavissa ensi vuoden alkupuolella.
Tutkimus antaa lisätietoa myös vesistöjen vuodenaikaisesta vaihtelusta, ja siten tuloksia voidaan hyödyntää myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia arvioitaessa.
Lisätietoa
Akatemiatutkija Anssi Vähätalo
Puh. (09) 191 57825
Anssi.vahatalo@helsinki.fi
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus paljastaa haasteet inklusiivisten arvojen toteutumisessa perusopetuksessa16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oppimisen tuen uudistukseen lähdetään tilanteessa, jossa vastuu inkluusion tulkinnasta ja toteutuksesta uhkaa valua kunnille.
Saimaannorppa on Saimaatakin vanhempi12.6.2025 14:30:24 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Tutkijat ehdottavatkin, että alalajin sijasta saimaannorpan tulisi olla oma itsenäinen lajinsa.
Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käytössä isoja maakohtaisia eroja12.6.2025 11:08:32 EEST | Tiedote
Suomessa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (CAM) käyttö laski yleisellä tasolla vuodesta 2014 vuoteen 2023. CAM-hoitojen käyttö on kokonaisuutena tarkastellen pysynyt suhteellisen vakaana viimeisenä vuosikymmenenä Euroopassa. CAM-hoitojen käytössä on kuitenkin jyrkkiä eroja maiden välillä.
Leikkausten jälkeisissä laskimotukos- ja verenvuotoriskeissä huomattavia eroja12.6.2025 09:02:16 EEST | Tiedote
Yli 10 miljoonan potilaan tiedot kattava tutkimus osoittaa, että riskit vaihtelevat huomattavasti leikkaustyypistä riippuen, mikä korostaa yksilöllisen riskinarvioinnin tärkeyttä. Tutkijat kehittivät uuden työkalun leikkauskomplikaatioiden riskien arviointiin.
Ultraprosessoitu ruoka saattaa vaikuttaa aivoihin ja johtaa ylensyöntiin11.6.2025 08:37:27 EEST | Tiedote
Laaja kansainvälinen tutkimus löysi yhteyden ultraprosessoidun ruoan ja aivojen rakenteellisten muutosten välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme