Skitsofreniapotilailla on paljon fyysisiä terveysongelmia
LL Saana Eskelinen selvitti väitöstyössään skitsofreniaa sairastavien potilaiden fyysisiä terveysongelmia ja niihin liittyviä hoidon ja ennaltaehkäisyn tarpeita. Tutkimuksessa oli mukana 275 skitsofreniaa sairastavaa avohoitopotilasta. Osallistujien keski-ikä oli 45 vuotta, ja 55 prosenttia heistä oli miehiä.
Eskelinen teki jokaisella osallistujalle perusteellisen lääkärintarkastuksen. Ennen tarkastusta potilaat kävivät laboratoriossa ja hoitajan vastaanotolla, jossa kartoitettiin terveydentilaa haastattelulla ja mittauksilla, sekä vastasivat terveyttä ja elintapoja koskevaan kyselyyn. Tarkastuksen tulosten perusteella Eskelinen antoi potilaille elintapaohjausta ja tarvittaessa ohjasi heitä jatkohoitoon tai seurantaan. Jälkeenpäin analysoitiin havaittuja terveysongelmiin liittyviä taustatekijöitä tilastollisin menetelmin.
– Lähes puolella potilaista oli päivittäistä haittaa aiheuttavia fyysisiä oireita. Yleisimpiä olivat tuki- ja liikuntaelimistön, hermoston ja ruoansulatuskanavan vaivat. Diabetekseen ja sydän- ja verisuonitauteihin altistava metabolinen oireyhtymä oli yli puolella tutkimukseen osallistuneista, Eskelinen kertoo.
Fyysisistä terveysongelmista johtuvia jatkoseurannan tai -hoidon tarpeita oli 88 prosentilla tutkituista; jatkotoimenpiteiden tarvetta lisäsivät lihavuus ja tupakointi. Ummetus ja närästys sekä korvakäytävän tukkiva vahatulppa olivat yleisiä. Klotsapiinilääkitystä käyttävillä oli suurempi metabolisen oireyhtymän ja ummetuksen riski.
– Fyysisen oireilun ja terveystarpeiden yleisyyden perusteella skitsofreniapotilaille voi suositella säännöllisiä terveystarkastuksia. Etenkin tupakointia ja lihavuutta tulisi pyrkiä ehkäisemään ja hoitamaan tehokkaasti. Varsinkin klotsapiinilääkitystä käyttävät tarvitsevat tukea terveytensä hoidossa, Eskelinen toteaa.
Eskelisen väitöstutkimuksen tulosten pohjalta Hyvinkään sairaanhoitoalueen psykiatriaan ja HYKS Kellokosken sairaalaan perustettiin vuonna 2015 Terveystupa. Moniammatillisesti toimiva Terveystupa edistää vakavia mielenterveyden häiriöitä sairastavien fyysisen terveyden huomioimista psykiatrisessa hoitojärjestelmässä.
LL Saana Eskelinen väittelee 2.6.2017 kello 12 Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Physical health of patients with schizophrenia: findings from a health examination study". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Biomedicum, luentosali 3, Haartmaninkatu 8. Vastaväittäjänä on professori Marc De Hert, Leuvenin yliopisto, Belgia, ja kustoksena on professori Jesper Ekelund. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa https://helda.helsinki.fi/handle/10138/183279
Väittelijän yhteystiedot: saana.eskelinen@hus.fi
************************
Ystävällisin terveisin
Päivi Lehtinen, viestinnän asiantuntija, Helsingin yliopisto
paivi.m.lehtinen@helsinki.fi 050 406 2043
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa Helsingin yliopisto sijoittuu maailman parhaan yhden prosentin joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkimus paljastaa haasteet inklusiivisten arvojen toteutumisessa perusopetuksessa16.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Oppimisen tuen uudistukseen lähdetään tilanteessa, jossa vastuu inkluusion tulkinnasta ja toteutuksesta uhkaa valua kunnille.
Saimaannorppa on Saimaatakin vanhempi12.6.2025 14:30:24 EEST | Tiedote
Tuore tutkimus paljastaa, että saimaannorppa on evolutiivisesti selvästi eriytyneempi kuin aikaisemmin on tiedetty. Tutkijat ehdottavatkin, että alalajin sijasta saimaannorpan tulisi olla oma itsenäinen lajinsa.
Täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen käytössä isoja maakohtaisia eroja12.6.2025 11:08:32 EEST | Tiedote
Suomessa täydentävien ja vaihtoehtoisten hoitojen (CAM) käyttö laski yleisellä tasolla vuodesta 2014 vuoteen 2023. CAM-hoitojen käyttö on kokonaisuutena tarkastellen pysynyt suhteellisen vakaana viimeisenä vuosikymmenenä Euroopassa. CAM-hoitojen käytössä on kuitenkin jyrkkiä eroja maiden välillä.
Leikkausten jälkeisissä laskimotukos- ja verenvuotoriskeissä huomattavia eroja12.6.2025 09:02:16 EEST | Tiedote
Yli 10 miljoonan potilaan tiedot kattava tutkimus osoittaa, että riskit vaihtelevat huomattavasti leikkaustyypistä riippuen, mikä korostaa yksilöllisen riskinarvioinnin tärkeyttä. Tutkijat kehittivät uuden työkalun leikkauskomplikaatioiden riskien arviointiin.
Ultraprosessoitu ruoka saattaa vaikuttaa aivoihin ja johtaa ylensyöntiin11.6.2025 08:37:27 EEST | Tiedote
Laaja kansainvälinen tutkimus löysi yhteyden ultraprosessoidun ruoan ja aivojen rakenteellisten muutosten välillä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme