Kurio toiseksi paras Suomen viestintätoimistoista tuoreessa mielikuvatutkimuksessa

Mielikuvien lisäksi vastaajilta kysyttiin myös arviota toimistopalveluiden käytöstä lähitulevaisuudessa. Vastaajat arvioivat eniten kasvavaksi tarpeekseen sisällön jakelun verkossa sekä somen sisällöntuotannon ja hallinnan.
“Tulokset olivat erittäin iloinen uutinen. Teemme viestintää aika perinteisestä poikkeavalla tavalla ja ilmeisesti sitä arvostetaan todella korkealle”, kuvaa Kurion toimitusjohtaja Tommi Opas. “Meidät tunnetaan erityisesti luovasta ja tuloksellisesta sisältö- ja somemarkkinoinnista. Ne ovat tutkimuksen mukaan myös juuri ne kaksi tärkeintä viestintätoimiston osaamisaluetta seuraavan kahden vuoden aikana, joten uskon, että tulemme vahvistamaan asemaamme tässä kentässä entisestään. Viestinnällä on huikeat mahdollisuudet valjastaa some luomaan ilmiöitä ja tuloksia – sillä matkalla olemme ylpeinä olleet jo vuosia monen asiakkaamme kanssa”, Opas toteaa.
Taloustutkimuksen teettämään viestintäalan imagotutkimukseen osallistui 667 vastaajaa. Vastaajat arvioivat suomalaisia viestintätoimistoja oman kokemuksensa ja mielikuviensa perusteella. Tutkimuksen tavoitteena on selvittää muun muassa viestintäalan yritysten tunnettuutta, osaamisprofiilia, yrityskuvatekijöitä ja alan kehitysnäkymiä lähitulevaisuudessa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Tommi Opas
Toimitusjohtaja
Kurio // The Social Media Agency
+358 40 1833256
tommi@kurio.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kurio on sosiaalisen median toimisto, joka auttaa asiakkaitaan tekemään tuloksellista markkinointia ja viestintää sosiaalista mediaa ja digitaalisia kanavia hyödyntäen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kurio Oy, sosiaalisen median toimisto
Kurio mukana merkittävässä yrityskaupassa – Bridgepoint vahvistaa omistustaan SAMY Alliancessa6.2.2025 14:59:33 EET | Tiedote
Kansainvälinen pääomasijoitusyhtiö Bridgepoint on kasvattanut omistustaan ja tullut enemmistöomistajaksi sosiaaliseen mediaan keskittyvässä markkinointikonsernissa SAMY Alliancessa, johon suomalainen Kurio kuuluu. Bridgepointin alkuperäisen 2023 tehdyn sijoituksen jälkeen SAMY on ylittänyt 100 miljoonan euron liikevaihdon ja laajentunut menestyksekkäästi yritysostojen kautta Yhdysvalloissa, Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa. Bridgepointin tuella SAMY investoi jatkossa vahvemmin teknologiaansa ja laajenee uusille markkinoille.
Kurion, Caverionin ja Microsoftin kampanja neljänneksi paras viestintätyö maailmassa29.10.2024 14:49:29 EET | Tiedote
29.10.2024 WASHINGTON D.C. - - Suomen energiaviisain koulu -kampanja palkittiin neljänneksi parhaana työnä Global SABRE Awardsissa. Kyseessä on historian paras sijoitus suomalaiselle työlle tässä maailman laajimmassa viestintäalan kisassa. Kurion suunnittelema ja toteuttama kampanja tehtiin Caverionille ja kumppaneina työssä olivat myös Microsoft ja Oulun kaupunki. Yli vuoden kestäneen hankkeen tavoitteena oli auttaa koululaisia ympäri Suomen ymmärtämään rakennetun ympäristön energiaviisautta Minecraftin avulla.
Kurio liittyy SAMY Alliancen riveihin – tähtää globaaliin kasvuun some edellä5.3.2024 08:44:56 EET | Tiedote
Kurio yhdistyy osaksi SAMY Alliancea. SAMY Alliance tarjoaa teknologia- ja dataohjatusti social-first-markkinoinnin palveluita ja on perustamisvuodestaan 2013 lähtien tehnyt voimakasta kasvua vuosittain, rakentaen asemaansa johtavana globaalina toimijana alallaan. Someen erikoistunut luova toimisto Kurio tulee johtamaan SAMY Alliancen Pohjoismaiden laajentumista. Yhdistymisen myötä Kurion osakkaat liittyvät SAMY Alliancen osakkeenomistajien joukkoon.
Ajatteletko ennen kuin jaat? Jaa hyvää energiaa -painike pistää miettimään somekäyttäytymistä22.8.2023 09:04:12 EEST | Tiedote
Helen muuttaa internetin Jaa-painikkeet Jaa hyvää energiaa -painikkeiksi. Muutoksen tekevä selain-plugin on osa Helenin loppuvuoden isoa Hyvää energiaa jakamassa -kampanjaa. Siinä keskitytään nimensä mukaisesti positiivisen energian jakamiseen ihmiseltä ihmiselle.
Kurio panosti työntekijäkokemukseen – tulos näkyy työtyytyväisyyskyselyssä ja sairauspoissaoloissa24.7.2023 16:04:12 EEST | Tiedote
Kurio tarttui korona-aikana esiin tulleisiin haasteisiin ja uudisti strategiansa. Vuodesta 2021 alkanut työ näkyy positiivisesti hyvänä työntekijäkokemuksena, kertoo tuore työtyytyväisyyskysely.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme