
Jack the Roosterin uusi entistä tulisempi menu tehty yhteistyössä Poppamiehen kanssa – keväällä grillataan terassilla

Uusi lista on suunniteltu huolella asiakkaiden toiveita kuunnellen yhteistyössä chilituotteisiin erikoistuneen Poppamiehen kanssa. Idea listan uudistamiseen lähti Jack the Roosterin tulisesta ytimestä.
- Meillä on pitkät perinteet tulisissa annoksissa. Chilin ystävät ovat jo kauan käyneet meillä syömässä, ja yksi listamme polttavimmista suosikeista, valtakunnallisestikin mainetta niittänyt Death Burger, nostaa suorastaan jalat maasta. Noin 30 prosenttia yrittäneistä on onnistunut syömään burgerin kokonaan. Ansioituneille myönnetäänkin tästä aina diplomi ja nimi kirjoitetaan seinälle Hall Of Fameen, hymyilee ravintolapäällikkö Sari-Anna Leppänen.
Uusi menu on edeltäjänsä tapaan monipuolinen. Hot or Hot -osio on täydennys muiden Roosterin lihattomien ja lihaisten annosten joukkoon ja valittavaksi on tuotu lisää roihuavia vaihtoehtoja.
- Heti suosikiksi kärkeen on noussut Roosterin oma versio rãmenista, joka on synkän syvään chililiemeen hukutettua nuudelia ja kasvista. Kaiken kruununa kananmuna, sikakiekko tai quorn-kuutioita, kuvailee keittiöpäällikkö Olli Huikari.
Miedommista mauista pitävien ei tarvitse kuitenkaan huolestua, sillä listalta löytyy myös vähemmän tulisia tuttavuuksia.
- Uusista annoksista pääsee nauttimaan halutessaan pehmeämmän chilin kera. Kevättä kohden on luvassa myös chiliin keskittyviä teemapäiviä ja terassin auettua grillataan Poppamiehen kanssa, lupaa Leppänen.
Lisää vegaanisia vaihtoehtoja ja kova keikkakevät
Lista on rakennettu tuunattavaksi ja kukin voi säväyttää annostaan omien makunystyröiden mukaan – kaikista pöydistä löytyy nimensä veroiset aidot Poppamiehen kastikkeet. Myös vegaanisen ruoan ystävät on huomioitu ilahduttavalla valikoimalla.
- Kasvisvaihtoehdoissammekin on asenne luonnollisesti kohdallaan. Esimerkiksi meidän oma vegebowl, tuhti ämpärillinen vegemättöä, sisältää ”frittimunakasta”, sipulirenkaita, kukkis-wingsiä, harissa-munakoisoa ja pikkelöityä kurkkua romainesalaattiin piiloutuneena. Täyteläisen lisän tuo friteerattu provolone-juusto ja pikkuisen potkumpi ginger beer -peruna, Huikari listaa.
Roosterin livemusiikki ja muu ohjelma pitävät takatalven ankeuden loitolla. Esimerkiksi maaliskuussa on luvassa Antony Parviainen Trion, Graham Bonnet Bandin ja Scar Symmetryn keikat.
- Torstaisin lavan valtaavat vielä toistaiseksi tuntemattomammat mutta lupaavat tähdet ja lauantaisin nostalgioidaan hämmentävän taitavien tribuuttibändien parissa. Tervetuloa viihtymään, toivottaa Leppänen.
Priima-Ravintoloihin kuuluva Jack the Rooster on osa ravintolayhtiö NoHo Partners Oyj:tä. Tutustu uuteen ruokalistaan tästä!
Lisätiedot:
Louie So, Priima-Ravintolat Oy, puh. +358 45 678 9628
Jack the Rooster
Satakunnankatu 13, Tampere
Avoinna:
Ke 16–23
To 16–02
Pe 16–04
La 13–04
Su 13–00 (02)
Keittiö avoinna ke, to ja su klo 22 asti, pe ja la klo 23 asti.
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Priima-Ravintolat Oy
Jack the Roosterista saa nyt rock-bändien suunnittelemia nimikkoburgereita7.10.2016 09:00:00 EEST | Tiedote
Tampereen Jack the Roosterissa rock näkyy syksyllä vahvasti niin annoksissa, artistikattauksessa kuin asenteessa. Oman bändiburgerinsa listalle loivat Popeda, Reckless Love, Stratovarius, Santa Cruz, Uniklubi sekä Brother Firetribe.
Jack The Rooster palaa juurilleen uudistetulla siipi- ja burgermenulla29.2.2016 11:00:20 EET | Tiedote
Lukemattomia kertoja Tampereen parhaan terassin palkinnon pokannut Jack The Rooster tekee maaliskuussa paluun juurilleen. Ruokalista uudistuu, ja sen painopisteenä ovat jälleen laadukkaat burgerit ja tamperelaisten oma kulttiruoka, siivet.
Maailman hauskin persoona Ismo Leikola esiintyy ennen Edinburghin festivaaleja Jack the Roosterissa 23.7.15.7.2015 09:00:00 EEST | Tiedote
Funniest person in the world 2014 -kilpailun voittaja Ismo Leikola esiintyy elokuussa Edinburghin kuuluisilla Fringe-festivaaleilla. Tätä ennen hän vetää kyseisen stand up -show’nsa kaksi kertaa Jack the Roosterissa Tampereella 23. heinäkuuta.
Odotettu uutuusravintola Boho & keittiö avataan Jyväskylän ytimeen24.3.2015 10:00:00 EET | Tiedote
Keski-Suomen ravintolakulttuuri tuntee ytimissään pian kansainvälisen puhalluksen, kun Boho & keittiö avaa ovensa lauantaina 28.3. Jyväskylän ydinkeskustaan Vanhaan Tiilitaloon osoitteeseen Kauppakatu 41.
Spelttitortilloista tattikeittoon - Roosterin ruokalistamullistus rokkaa1.10.2014 10:24:32 EEST | Tiedote
Priima-Ravintolat Oy/Mediatiedote 1.10.2014. Miltä kuulostaisi Koskenlaskija®-juustolla täytetty ja pekoniin kääritty lihamureke? Entäpä tortillahodari? Tai kermainen tattikeitto?