Sitra

Kiertotalouden tiekartan jatko-osa tarjoaa hyvinvoinnin rahoitukselle uuden perustan

Jaa
Suomen kiertotalouden kansallisen tiekartan päivitys tarjoaa mahdollisuuden suomalaisille toimijoille kestävän talouden peliin, takaamaan niin hyvää elämää, ympäristön puhtautta kuin kilpailukykyäkin.

”Suomi tarvitsee pikaisesti talouteen sellaisen kriittisen siirron, joka vie kohti tehokkaampaa ja fiksumpaa taloutta. Siten voimme turvata yhteiskuntamme hyvinvoinnin rahoituksen tulevaisuudessa. Kiertotalouden tulisi näkyä tulevan hallituksen ohjelmassa keskeisenä teemana”, sanoo Sitran Hiilineutraali kiertotalous -teeman johtaja Mari Pantsar.

”Siirtyminen öljyn jälkeiseen aikakauteen ei ole helppoa, mutta nykyinen lineaarinen talousmalli on epäonnistunut niin yhteiskunnan kuin ympäristön näkökulmasta. Hyvinvointimme ei saa olla riippuvainen luonnonvarojen ylikulutuksesta”, jatkaa Kiertotalous -avainalueen projektijohtaja Kari Herlevi.

Sitran johdolla vuonna 2016 laadittiin Suomen kansallinen kiertotalouden tiekartta, ensimmäisenä maailmassa. Kuten siinäkin, nyt julkaistussa päivityksessä on kuvaukset niistä kiertotalouden keskeisistä toimenpiteistä, joiden edistämiseen suomalaiset toimijat ovat jo sitoutuneet. Toimenpiteitä on niin valtionhallinnossa, kunnissa ja kaupungeissa, yrityselämässä kuin suomalaisten arjessakin. Uusia toimenpiteitä on vajaat kolmekymmentä. Lisäksi tiekartta esittelee tarvittavia toimenpiteitä, joiden toteuttamista mikään taho ei vielä ole ottanut vastuulleen.

Kiertotalouteen pääsemme, mikäli seuraavat neljä tiekartassa esiteltyä, koko yhteiskuntamme läpileikkaavaa strategista tavoitetta täyttyvät:

1)     Kilpailukyvyn ja elinvoiman perustan uudistaminen niin, että kiertotalouden ratkaisut nostetaan kilpailukyvyn ja talouden kasvustrategian keskiöön.

2)     Suomi siirtyy vähähiiliseen energiaan ja nostaa kunnianhimon tasoa ilmasto- ja energiapolitiikassa.

3)     Luonnonvaroihin suhtaudutaan niukkuutena, koska päästäksemme Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteisiin suomalainen kulutus ja tuotanto eivät voi enää perustua luonnonvarojen rajattomaan käyttöön. Sitran ja European Climate Foundationin kesäkuussa 2018 julkaisema selvitys osoitti, että vähähiilisen energian lisäksi tarvitsemme keskeisten materiaalien kiertotalouden Pariisin tavoitteiden täyttämiseksi.

4)     Arjen päätöksistä tulee käyttövoima muutokselle. Hiilijalanjälkemme puolittaminen vuoteen 2030 mennessä vuoden 2010 tasosta vaatii meiltä uudenlaista suhtautumista omistamiseen, niin kulttuurisesti, verotuksellisesti kuin tulonjaonkin kannalta.

Tiekartan päivityksen perusta on aiempaan tapaan tehty yhteistyössä lukuisten, yhteiskunnan eri sektoreita edustavien tahojen kanssa. Lisäksi tiekartan luonnos on ollut kommentoitavana Otakantaa.fi-palvelussa syksyllä 2018. Tavoitteiden työstämiseen on osallistunut myös Sitran kokoama kiertotalouden ohjausryhmä, jonka puheenjohtajia ovat ministeri Kimmo Tiilikainen sekä hallitusammattilainen Kirsi Sormunen.

Kiertotalous on talousmalli, jossa ei tuoteta jatkuvasti lisää tavaroita, vaan kulutus perustuu omistamisen sijasta palveluiden käyttämiseen: jakamiseen, vuokraamiseen sekä kierrättämiseen. Materiaaleja ei lopuksi tuhota, vaan niistä syntyy yhä uudelleen uusia tuotteita.

Sitran Kiertotalous-avainalue on kirittänyt Suomea kohti kestävämpää taloutta keväästä 2015 lähtien. Sen jälkeen muun muassa Suomen hallitus on luonut oman kiertotalouden toimenpideohjelmansa ja Sitra perusti Suomen 100-vuotisjuhlavuonna alan vuosittain järjestettävän alan kansainvälisen huipputapahtuman World Circular Economy Forumin.

Sitran kansallinen sekä kansainvälinen työ sai tunnustusta alkuvuonna 2018, kun Sitra palkittiin maailman parhaana kiertotalouden julkisena toimijana Maailman talousfoorumissa Davosissa. Suomen ja Sitran työlle kansainvälisen kiertotalouden edistämiseksi on vankka tuki: Sitran teettämän tuoreen gallupin mukaan 83 prosenttia suomalaisista on täysin tai osittain samaa mieltä siitä, että Suomen pitäisi toimia kiertotalouden edistämiseksi, vaikka muut maat eivät niin toimisi.

Sitra on edistänyt kiertotalouden juurtumista käytäntöön kymmenissä rahoittamissaan hankkeissa. Muun muassa suomalainen koulutusjärjestelmä on ottamassa käyttöön opetuksessa kiertotalouden näkökulmat ja Kemi-Tornion kiertotalouden osaamiskeskus levittää raskaan teollisuuden kiertotalouden toimintatapaa koko maahan. Sitra on myös ollut mukana kokeilemassa liikkumisen uusia alueellisia palveluja ja alueellisten, kestävien ruokajärjestelmien syntyä Suomeen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kari Herlevi, projektijohtaja, Kiertotalous, kari.herlevi@sitra.fi, 050 463 9397
Laura Järvinen, asiantuntija, Kiertotalous, laura.jarvinen@sitra.fi, 050 369 9834
Samuli Laita, viestinnän asiantuntija, samuli.laita@sitra.fi, 040 536 8650

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Sitra
Sitra
Itämerenkatu 11-13, PL 160
00180 HELSINKI

0294 618 991http://www.sitra.fi

Sitra on tulevaisuustalo, joka auttaa Suomea uudistumaan. Ennakoimme tulevaa. Etsimme yhdessä kumppaneiden kanssa ratkaisuja huomisen haasteisiin. Edistämme Suomen hyvinvointia ja vauhditamme talouden kestävää kasvua. Parempi tulevaisuus vaatii tekoja jo tänään.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Sitra

Finländarnas fotavtryck på naturen har beräknats för första gången – Viktigt steg framåt i kampen mot förlusten av den biologiska mångfalden10.6.2025 01:00:00 EEST | Pressmeddelande

En metod som utvecklats av finska forskare kan nu användas för att beräkna konsumenternas fotavtryck på naturen. En beräkning, som är den första i sitt slag när det gäller omfattning, visar att nästan hälften av finländarnas fotavtryck på naturen orsakas av maten de äter. Påverkan sker till stor del utanför Finland genom internationella produktionskedjor.

Suomalaisten luontojalanjälki laskettiin ensimmäistä kertaa – Tärkeä edistysaskel auttaa luontokadon torjunnassa10.6.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Suomalaistutkijoiden kehittämällä menetelmällä voidaan nyt laskea tavallisen kuluttajan luontojalanjälki. Ensimmäistä kertaa näin kattavasti tehty laskenta osoittaa, että suomalaisten luontojalanjäljestä lähes puolet aiheutuu syömisestä. Vaikutukset kohdistuvat pitkälti kotimaan ulkopuolelle kansainvälisten tuotantoketjujen kautta.

Finns' biodiversity footprint calculated for the first time – Important step forward in combating biodiversity loss10.6.2025 01:00:00 EEST | Press release

A method developed by Finnish researchers can now be used to calculate the biodiversity footprint of consumers. For the first time ever, a comprehensive calculation reveals that almost half of Finns’ biodiversity footprint is caused by food consumption. The impact is largely external to Finland, stemming from international supply chains of goods and services.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye