Jyväskylän yliopisto

Kutsu medialle: Mikä muuttuu koulutuspolitiikassa?

Jaa
Koulutusjohtamisen instituutin kesäseminaari 12.-13.6.2019 Jyväskylässä Minkälaista on tuleva koulutuspolitiikka eduskuntavaalien jälkeen? Mikä muuttuu ja miten? Onko tutkimuksella siihen sanottavaa?

Ainakin näitä kysymyksiä pohditaan Jyväskylän yliopiston Koulutusjohtamisen instituutin järjestämässä kesäseminaarissa. Se kokoaa yhteen instituutin opiskelijat, alumnit ja muut yhteistyötahot. Tämän vuoden ohjelmaa ovat ideoineet koulutusjohtamisen aineopintojen opiskelijat. Tilaisuuteen on siis luvassa asiantunteva yleisö, joka on perehtynyt paitsi uusimpaan myös aiempiin hallitusohjelmiin oman alansa näkökulmasta.

Seminaarissa järjestetään kaksi mielenkiintoista paneelikeskustelua, joissa pohditaan moniäänisesti tulevien vuosien koulutuspolitiikkaa ja -johtamista kestävän kehityksen näkökulmaa unohtamatta. Keskusteluissa mietitään ainakin koulutuksen arvoja ja sitä, kuinka koulutuksen ja kasvatuksen itseisarvo on sovitettavissa sen välineelliseen merkitykseen, molemmat puolet huomioiden. Keskustelussa ei voida tietenkään ohittaa tuoreen hallitusohjelman koulutuksellisia linjauksia.

Keskiviikon 12.6. paneeli klo 13–15 keskittyy valtakunnalliseen koulutuspolitiikkaan eduskuntavaalien jälkimainingeissa. Uusi eduskunta ja hallitus – millainen koulutuspolitiikka? Mitä uutta kasvatus- ja koulutusalan toimintaympäristöihin vaikuttavaa painotusta on linjattu hallitusohjelmaan? Mikä on suomalaisen koulutuspolitiikan arvoperustan ydintä? Miten voimme sovittaa koulutuksen ja kasvatuksen itseisarvon ja välineellisen arvon yhteen ja keskustelemaan keskenään? Mitkä ovat edellisen ja nykyisen hallitusohjelman haasteet ja ansiot?

Keskustelemassa (juhlasali C1, Seminaarinmäen C-rakennus):
Jukka Gustafsson, kansanedustaja, sivistysvaliokunnan varapuheenjohtaja, eduskunta
Timo Jalonen, puheenjohtaja, Kuntaliiton sivistystoimen toimialajohtajien verkosto
Peter Johnson, varapuheenjohtaja, Opetus- ja sivistystoimen asiantuntijat OPSIA ry
Piritta Pietilä-Litendahl, kunta-agentti, OKM
Maria Sarkkinen, johtava rehtori, Stadin ammatti- ja aikuisopisto, Helsinki
Keskustelua johtaa Mari-Anne Okkolin, koulutussosiologian ja kansainvälisen koulutuksen tutkimuksen dosentti, JY

Torstain 13.6. paneeli klo 9-11 pohtii, miten päiväkodit, oppilaitokset ja paikalliset sivistyspalvelut voivat kantaa yhteiskunnallista globaaliakin vastuutaan muuttuvassa toimintaympäristössä. 

Keskustelemassa (juhlasali C1, Seminaarinmäen C-rakennus):
Päivi Hökkä, KT, yliopistotutkija, koulutusjohtamisen dosentti, JY
Pia Kola-Torvinen, opetusneuvos, Opetushallitus
Tuija Metso, erityisasiantuntija, Suomen Vanhempainliitto
Seppo Pulkkinen, FT, rehtori, Keski-Suomen rehtorit ry:n hallituksen jäsen
Niku Tuomisto, kehittämispäällikkö, Opetusalan Ammattijärjestö OAJ

Keskustelua johtavat Eija Hanhimäki, projektitutkija, Koulutusjohtamisen instituutti ja Ari Hyyryläinen, koulutusjohtamisen lehtori, JAMK

Lisätietoja seminaarista ja tarkka ohjelma:
https://www.jyu.fi/edupsy/fi/laitokset/koulutusjohtaminen/kji/koulutusjohtamisen-kesaseminaari

Lisätietoja:

koulutussuunnittelija Jenni Havela-Jokinen, puh. +358 (0) 400 247 410, jenni.havela-jokinen@jyu.fi

tiedottaja Anitta Kananen, +358408461395, anitta.kananen@jyu.fi

Yhteyshenkilöt

koulutussuunnittelija Jenni Havela-Jokinen, puh. +358 (0) 400 247 410,
jenni.havela-jokinen@jyu.fi
tiedottaja Anitta Kananen, +358408461395, anitta.kananen@jyu.fi

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkijat ovat askeleen lähempänä antineutriinon massan ymmärtämistä6.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Neutriinot ja antineutriinot ovat alkeishiukkasia, joilla on pieni mutta toistaiseksi vielä tuntematon massa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa tehdyt erittäin tarkat atomimassamittaukset paljastivat, että hopea-110-isotoopin isomeeristä tilaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää elektronin antineutriinon massan määrittämiseen. Tulos on merkittävä askel matkalla tulevaisuuden antineutriinomittauksiin.

Väitöstutkimus paljastaa Raamatun kymmenen käskyn roolin yhteiskunnan muodostumisessa klassikkoteoksen valossa25.4.2025 10:39:50 EEST | Tiedote

Mikä tekee yhteiskunnastamme mahdollisen? YTM Jukka Ruokanen selvitti väitöskirjassaan, millaiset tekijät tukevat sosiaalisuuden, yhteisöjen ja yhteiskunnan olemassaoloa saksalaisen politiisen filosofin ja oikeusoppineen Johannes Althusiuksen teoksessa Politica Methodice Digesta. Althusiuksen mukaan yhteiskunta ei synny vain ihmisten toiminnan tai luonnollisten syiden seurauksena – myös Jumalan toimet, kuten kymmenen käskyä, ovat olennaisia yhteiselomme aikaansaamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye