”Minulla on hyvä vuokralainen, jolla on lisäksi oma kotivakuutus” – Viisi harhaluuloa sijoitusasunnon vakuuttamisesta
2.9.2019 09:58:42 EEST | If Vakuutus | Tiedote
”Minulla on niin hyvä vuokralainen, että vahinkoriskiä ei ole”
”Ylivoimaisesti yleisin syy vuokranantajalla jättää sijoitusasunto vakuuttamatta itse on luja luotto vuokralaiseen”, tietää Ifin kerros- ja rivitalovakuutusten tuotepäällikkö Henrik Rantanen.
”Asunto kannattaa ilman muuta vuokrata luotettavan oloiselle henkilölle, mutta vahinkoja voi toki sattua hyvällekin vuokralaiselle. Ja jos teko on tahallinen, korvausta saa vain vuokranantajan omasta vakuutuksesta”, Rantanen muistuttaa.
Ongelma voi aiheutua myös naapuriasunnosta: esimerkiksi yläkerrassa vuotava astianpesukone tai hana voi nopeasti aiheuttaa ongelmia myös alakerran asuntoon. Lisäksi taloyhtiössä voi tapahtua palo- tai vuotovahinkoja, jotka aiheuttavat sen, että asunnosta tulee väliaikaisesti asumiskelvoton. Näihin taloudellisiin menetyksiin vuokranantaja voi varautua vain omalla vakuutuksella.
”Vuokralaisella on jo kotivakuutus asuntoon – sitä on vuokrasopimuksessakin edellytetty”
Moni luottaa vuokralaisen ottavan oman kotivakuutuksen, joka kattaa asunnolle mahdollisesti koituvat vahingot.
”Monesti näin toki onkin. Vuokranantaja on myös usein sisällyttänyt vuokrasopimukseen vaatimuksen vuokralaisen omasta kotivakuutuksesta, mutta lain edessä tällä ei ole voimaa. Yleisestä harhaluulosta huolimatta laki ei näet velvoita vuokralaista ottamaan kotivakuutusta vuokra-asuntoon, eikä pitämään sitä voimassa vuokrasopimuksen ajan”, Rantanen sanoo.
Ja jos vahinko sattuu, vuokranantaja ei voi lain mukaan velvoittaa vuokralaista käyttämään vakuutustaan vahinkojen kattamiseksi, vaikka tällä kotivakuutus olisikin.
”Taloyhtiölläkin on jo vakuutus, eihän tässä nyt muita vakuutuksia tarvita”
Totta on, että jokaisella taloyhtiöllä on vakuutus kiinteistöille. Tosin taloyhtiön kiinteistövakuutus korvaa asunnon vahingot pääsääntöisesti perustasoon kuten peruskorjauksen varustelutasoon saakka eikä se näin ollen välttämättä kata kaikkia asunnon vahinkoa, jos esimerkiksi asunnon pintoja on parannettu perustasosta.
”Osa vuokranantajistakin haluaa sijoitusasuntoonkin muuta kuin peruskaakelia ja ehkäpä parketin muovimaton tilalle. Jos huoneistoa on remontoitu perustasoa laadukkaammilla tuotteilla, vain vuokranantajan oma vakuutus kattaa vahingon sattuessa nämä korotukset”, Rantanen sanoo.
”Vuokranantajan vakuutus on kallis ja hyödytkin ovat epäselvät”
Osalla vuokranantajista saattaa olla harhaluuloja vuokranantajan vakuutuksen sisällöstä – tai hinnasta. Rantasen mukaan osa sijoitusasunnon omistajista ei vielä tunne vuokranantajan vakuutuksia. Moni ei myöskään tiedä, mitä vakuutus todella kattaa ja mitä hyötyä siitä saa.
”Vuokranantajan vakuutus on tulonhankkimistarkoituksessa verovähennyskelpoinen. Kallis vakuutus ei ole: sen hinta esimerkiksi Helsingissä sijaitsevaan 30 neliön yksiöön lisäturvineen on reilu 100€ vuodessa. Vuokratulon keskeytysturva on lisämaksullinen osa vakuutukseen ja sen hinta liikkuu vastaavan kokoiseen asuntoon 30 euron hujakoilla,” Rantanen kertoo.
”Sijoitusasunto on vanha ja huonokuntoinen ja materiaalitkin ovat halpoja”
Huonoa tai halpaako ei kannata vakuuttaa? Rantanen muistuttaa, että vuokratulon varmistaminen on olennaista heikkokuntoisemmassakin asunnossa.
”Jos asunto ei ole vahingon takia vuokrauskelpoinen, vuokranantaja voi oman vakuutuksen keskeytysturvan ansiosta turvata vuokratulonsa.”
Lisäksi vuokranantajan vakuutuksen oikeusturva auttaa mahdollisissa riitatilanteissa vuokralaisen, urakoitsijan tai taloyhtiön kanssa. Vastuuvakuutuksella voi puolestaan varautua sijoitusasuntoon liittyviin mahdollisiin vahingonkorvausvelvoitteisiin, esimerkiksi jos omistaja aiheuttaa taloyhtiölle vahingon asuntoaan remontoidessaan.
”Näin voi käydä esimerkiksi, jos esim. poraa epähuomiossa vesiputkeen, kun remontoi kylpyhuonetta.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Henrik Rantanenkerros- ja rivitalovakuutusten tuotepäällikkö
Puh:050 424 1932henrik.rantanen@if.fiMilla KauppilaLehdistökontakti
Viestintäpäällikkö, Ulkoinen viestintä
Linkit
Tietoja julkaisijasta
If vakuuttaa kaiken, mikä on elämässä arvokasta: ihmiset, eläimet, kodit, autot ja paljon muuta. Autamme myös yrityksiä turvaamaan toimintansa silloin, kun vahinko sattuu. 6 800 ammattitaitoista työntekijäämme huolehtivat, että 3,7 miljoonaa asiakastamme Pohjoismaissa ja Baltiassa saavat tarvitsemaansa apua ja oikeanlaista turvaa – jos jotain sattuisi tapahtumaan. If kuuluu Sampo-konserniin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta If Vakuutus
Asumiskulujen nousu näkyy arjessa – lähes joka toinen suomalainen on joutunut tinkimään muista menoista11.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Lyhyt ja napakka ingressi -suoraan asiaan!Kaksi kolmesta työikäisestä kertoo asumiskulujensa nousseen vuoden sisällä, selviää Ifin teettämästä tutkimuksesta. Samalla lähes joka toinen sanoo, että asumiskulut ovat pakottaneet tinkimään muista menoista. Monelle taloustilanne on tällä hetkellä kuormittava, ja siksi arjen varautumisen merkitys korostuu.
Suomi on jäljessä ilmastosopeutumisessa – Tanskasta mallia kuntien varautumiseen9.6.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaiskunnat tunnistavat ilmastonmuutoksen riskit, mutta ovat jäämässä jälkeen muista Pohjoismaista konkreettisissa varautumistoimissa.
80 % moottoripyörävahingoista on henkilövahinkoja – huonokuntoiset tiet lisäävät riskejä1.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Liiallinen tilannenopeus suhteessa ajotaitoihin ja moottoripyörän ominaisuuksiin sekä tiestön kunnon yleinen heikentyminen näkyvät moottoripyörävahingoissa.
Mikä lapsiperheitä huolettaa juuri nyt? Suomalaisvanhemmat hakevat tukea useammin kuin muissa Pohjoismaissa26.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Suomalaisten lapsiperheiden vanhemmat kokevat huolta yhtä paljon kuin muualla Pohjoismaissa, mutta erottuvat selvästi tuen hakemisessa positiivisesti, selviää vakuutusyhtiö Ifin tuoreesta tutkimuksesta.
Help a lot Award -palkinnon haku on nyt auki – tässä on raati, joka valitsee voittajan20.5.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Ifin Help a lot Award on vuosittainen palkinto, jonka tarkoituksena on tukea aloitteita, jotka vähentävät tahatonta yksinäisyyttä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme