Koulutetun vertaisen tuki auttaa liikunta-aktiivisuuden lisäämisessä

Koulutetun vertaisen tarjoama tuki ja ohjaus lisäävät elämäntapainterventioihin osallistuneilla etenkin liikunta-aktiivisuutta. Katsauksen mukaan liikunta-aktiivisuus lisääntyi, kun keskityttiin sosiaalisen tuen vahvistamiseen, oman toiminnan havainnointiin eli esimerkiksi terveystekojen kirjaamiseen, sekä harjoiteltiin ohjattua liikuntaa. Myös ravitsemustottumukset paranivat, kun interventioon sisältyi oman toiminnan havainnointia ja muutostavoitteen asettamista. Liikunnan lisääntymisen ohessa positiivisia muutoksia oli havaittavissa myös verenpaineessa ja veren rasva-arvoissa.
- Jo aikaisemmista tutkimuksista tiedämme, että vertaisten tuki ja ohjaus ovat hyödyllisiä esimerkiksi tyypin 2 diabeetikoiden omahoidossa. Nyt selvitimme koulutettujen vertaisten tarjoamaa tukea laajemmin elämäntapainterventioissa ja terveystottumusten muutospyrkimyksissä, tohtorikoulutettava Mari Punna Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisestä tiedekunnasta kertoo.
Tukihenkilöinä toimineet vertaiset olivat saaneet keskimäärin 30–60 tunnin koulutuksen, jonka sisällöt koostuivat mm. sydän- ja verisuonitaudeista, diabeteksesta sekä omahoidon tukemisesta ja terveyskäyttäytymisen seurannasta. Useilla vertaisohjaajista oli myös omakohtaista kokemusta pitkäaikaissairauksista ja niiden omahoidosta. Vertaisohjattuja elämäntapainterventioita oli toteutettu yksilö- ja ryhmätapaamisina, koulutetun vertaisen ja terveydenhuollon ammattilaisen yhteistyönä, puhelimitse sekä verkko-ohjelman avulla. Interventioiden kestot vaihtelivat yhdestä päivästä kahteen vuoteen.
- Tulosten mukaan koulutettuja vertaisia tai kokemusasiantuntijoita kannattaa ottaa mukaan elämäntapainterventioihin. Elämäntapamuutosta voivat vauhdittaa hyvä sosiaalinen tuki sekä kannustava ympäristö, ja koulutetuilla vertaisilla onkin mahdollisuus vahvistaa näitä molempia, Punna sanoo.
Lisää tutkimusta tarvitaan erityisesti intervention toteutustapojen ja terveysmuuttujien välisestä yhteydestä. Tulokset perustuvat 40 alkuperäistutkimukseen, joissa oli tutkittu koulutettujen vertaisten ohjaamia elämäntapainterventioita sydän- ja verisuonitauteja sairastaville tai niiden riskissä oleville, yhteensä 7970 aikuiselle.
Alkuperäinen artikkeli:
Implementation and Outcomes of Lay Health Worker–Led Self-Management Interventions for Long-Term Conditions and Prevention: A Systematic Review. Punna, M., Kettunen, T., Bagnall, A-M. & Kasila, K. Health Education & Behavior, 6 Aug 2019. https://doi.org/10.1177/1090198119863842
Linkki julkaisuun: https://journals.sagepub.com/doi/10.1177/1090198119863842
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tohtorikoulutettava Mari Punna, mari.j.punna@jyu.fi, 040 6202743
Tiedottaja Martta Walker, martta.a.walker@jyu.fi, 040 8054717
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Pyöräillen vai vanhempien kyydillä kouluun? Vanhempien liikunnallisuus ja lyhyet matkat edistävät aktiivista kulkemista8.5.2025 06:30:00 EEST | Tiedote
Koulumatkojen kulkeminen aktiivisesti, esimerkiksi pyöräillen tai kävellen, on vähentynyt merkittävästi, osoittaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan pitkittäistutkimus. Tutkimuksessa verrattiin 1980-luvulla koulua käyneiden koulumatkaliikkumista heidän lastensa koulumatkaliikkumiseen 2010-luvun lopulla. Vanhempien rooli on tärkeä, sillä heidän liikunnallisuutensa vaikuttaa myönteisesti lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen.
Uudet professorit esittäytyivät juhlaluennoilla 7.5.20257.5.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston uudet professorit esittäytyivät keskiviikkona 7.5.2025. Juhlaluentonsa pitivät taloustieteen professori Mika Haapanen, kognitiivisen neurotieteen professori Piia Astikainen, kansainvälisen kehitystutkimuksen professori Tiina Kontinen sekä aivojen kehityksen professori Jan Kujala.
Tuoretta professoria Miriam Nokiaa kiehtoo muistin hermostollinen perusta7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston rehtori Jari Ojala on nimittänyt Miriam Nokian psykologian professorin tehtävään. Professuurin erityisalana on käyttäytymisen muutoksen taustalla olevat, erityisesti keskus- ja autonomisen hermoston perusmekanismit.
Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu7.5.2025 08:37:38 EEST | Tiedote
Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.
Tutkijat ovat askeleen lähempänä antineutriinon massan ymmärtämistä6.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Neutriinot ja antineutriinot ovat alkeishiukkasia, joilla on pieni mutta toistaiseksi vielä tuntematon massa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa tehdyt erittäin tarkat atomimassamittaukset paljastivat, että hopea-110-isotoopin isomeeristä tilaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää elektronin antineutriinon massan määrittämiseen. Tulos on merkittävä askel matkalla tulevaisuuden antineutriinomittauksiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme