Jyväskylän yliopisto

Sivistys puhututtaa Jyväskylän Kesässä – puheohjelma on julkaistu

Jaa

Vuonna 2025, Jyväskylän Kesän 70-vuotisjuhlavuonna, teemana on sivistys. Tämän vuoden puheohjelmassa käsitellään asiantuntijoiden siivittämänä polarisoituvaa ja polarisoitunutta sivistystä, sivistyneen keskustelun tuomaa vapautta ja vastuuta, ylikuluttamisen syitä ja seurauksia, sekä Suomen sivistyspääoman tilannetta.

Avajaisseminaari vuonna 2024.
Avajaisseminaari vuonna 2024. Roosa-Maria Kauppila Jyväskylän Kesä

Pääsymaksuttoman puheohjelman tapahtumapaikkana toimii Jyväskylän yliopiston päärakennus ja sen juhlasali. Paneelikeskustelujen vieraiksi saapuu vaikuttava joukko tutkijoita, päättäjiä, vaikuttajia, taiteilijoita ja muita asiantuntijoita: tänä vuonna keskustelemassa ovat muun muassa Jenni HaukioJuha Hurme ja Satu Silvo.

Paneelikeskusteluiden lisäksi festivaaliviikolla on mahdollista päästä jaloittelemaan omia ajatuksia filosofien opastamana, saada konkreettisia työkaluja sivistyneeseen keskusteluun sekä oppia, kuinka oman takapihan tai parvekkeen voi valjastaa pölyttäjien hyötykäyttöön.

Puheohjelma toteutetaan yhteistyössä Jyväskylän Kesän, Jyväskylän yliopiston Resurssiviisausyhteisö JYU.Wisdomin sekä opettajien koulutuksen kehittämisen ja tutkimuksen yhteisö JYU.Edun kanssa.

Jyväskylän Kesän puheohjelmat ovat nähtävissä myös Yle Areenassa ja Mediatalo Keskisuomalaisen verkkosivuilla livelähetyksenä. Tallenteet julkaistaan myöhemmin Yle Areenaan.

70-vuotista taivaltaan juhlistava Jyväskylän Kesä -festivaali järjestetään 2.–8.7.2025. Monitaiteiseen ohjelmistoon kuuluu mm. teatteria, konsertteja, tanssia, elokuvia, keskusteluja, kursseja ja suureen suosioon noussut puistofestivaali Puistojuhlat. Juhlavuoden kunniaksi Jyväskylän yliopiston kirjasto Lähteellä pääsee myös ihailemaan festivaalin 70-vuotista historiaa näyttelyn muodossa. Festivaalilla vieraili viime vuonna ennätysmäärä kävijöitä, yli 40 000.

Puheohjelmaan pääsee tutustumaan Jyväskylän Kesän verkkosivuilla.

Lisätietoja

Jyväskylän Kesän festivaalijohtaja Kyösti Ylikuljukyosti.ylikulju@jyvaskylankesa.fi

Tapahtumatuottaja Jenna Minkkinenjenna.j.minkkinen@jyu.fi

Yhteyshenkilöt

Linkit

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Tutkijat ovat askeleen lähempänä antineutriinon massan ymmärtämistä6.5.2025 07:05:00 EEST | Tiedote

Neutriinot ja antineutriinot ovat alkeishiukkasia, joilla on pieni mutta toistaiseksi vielä tuntematon massa. Jyväskylän yliopiston kiihdytinlaboratoriossa tehdyt erittäin tarkat atomimassamittaukset paljastivat, että hopea-110-isotoopin isomeeristä tilaa voitaisiin tulevaisuudessa käyttää elektronin antineutriinon massan määrittämiseen. Tulos on merkittävä askel matkalla tulevaisuuden antineutriinomittauksiin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye