Jyväskylän yliopisto

Väitös 12.12.: Sisäinen motivaatio myös e-oppimisen virtalähteenä (Mystakidis)

Jaa
Nykyisillä verkko-opetuksen ja -oppimisen käytännöillä on rajoituksia etäopetuksen laadun ja tehokkuuden suhteen. Jotta oppiminen olisi syvällistä ja mielekästä, kaivataan verkko-oppimiselle uusia malleja ja viitekehyksiä, jotka kehittävät ja ylläpitävät oppijoiden korkeaa motivaatiota ja sitoutumista.
Stylianos Mystakidis väittelee tohtoriksi Jyväksylän yliopistossa torstaina 12. joulukuuta. Kuva: Takis Fousekis.
Stylianos Mystakidis väittelee tohtoriksi Jyväksylän yliopistossa torstaina 12. joulukuuta. Kuva: Takis Fousekis.

MSc Stylianos Mystakidis selvitti kognitiotieteen väitöstutkimuksessaan motivaatiota lisäävien lähestymistapojen vaikutusta sosiaalisessa virtuaalitodellisuudessa tapahtuvaan verkko-oppimiseen ja avoimeen koulutukseen.

Motivaatiota ja oppimisen mielekkyyttä voidaan lisätä monin eri keinoin, joista osa perustuu oppimisen pelillistämiseen. Peleihin perustuviin lähestymistapoihin kuuluvat muun muassa sisäistä motivaatiota lisäävä leikkisä suunnittelu, pelillistäminen sekä hyötypelit.

Motivaatiota lisääviä menetelmiä on tutkittu perinteisemmissä oppimisympäristöissä, mutta verkko-oppimisen suosion jatkuvan kasvun takia on tarve tutkia niiden vaikutusta oppimisen laatuun myös verkko-oppimisessa.

– Tutkimuksen tulokset voivat nopeuttaa verkko-oppimisen laadun parantamista vastaamaan kiireellisiin yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin koulutustarpeisiin. Näin saadaan aineksia myös korkea-asteen koulutuksen ja elinikäisen oppimisen tulevaisuuteen, Mystakidis toteaa.

Helpottamalla syvän ja mielekkään oppimisen saavuttamista verkkokoulutuksessa avattaisiin samalla uusia koulutuksellisia rintamia kohti taloudellisen kasvun, sosiaalisen kehityksen ja hyvinvoinnin virstanpylväitä. Väitöstutkimuksen mukaan tämä voi muuttua todellisuudeksi tuottamalla korkealaatuista, joustavaa ja henkilökohtaistettua sekä transformatiivista opetusta suurelle joukolle ihmisiä.

MSc Stylianos Mystakidisin kognitiotieteen väitöskirjan "Motivation Enhanced Deep and Meaningful Learning with Social Virtual Reality" tarkastustilaisuus järjestetään 12. joulukuuta 2019 kello 12 alkaen Agoran salissa Beeta. Vastaväittäjänä toimii yliopistotutkija Tuire Palonen (Turun yliopisto) ja kustoksena professori Pertti Saariluoma (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.

Lisätietoja:

Stylianos Mystakidis, stylianos@mystakidis.com, +306983910853

Stylianos Mystakidis (s. 1974, Agrinio, Kreikka) valmistui maisteriksi (MSc., Mechanical Engineering) Ateenan kansallisesta teknillisestä korkeakoulusta vuonna 1998 ja sai toisen maisteritutkintonsa (M.A., Education in Virtual Worlds) University of the West of England, Bristolista vuonna 2016. Tällä hetkellä Mystakidis työskentelee oppimisteknologian ja projektinjohtamisen parissa Patraksen yliopistossa, Kreikassa.

Väitöskirja ”Motivation Enhanced Deep and Meaningful Learning with Social Virtual Reality” on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 171. ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-7977-5 (PDF). Pysyvä linkki julkaisuun: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-7977-5

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

tiedottaja Kirke Hassinen, viestinta@jyu.fi, +358 40 024 7458

Kuvat

Stylianos Mystakidis väittelee tohtoriksi Jyväksylän yliopistossa torstaina 12. joulukuuta. Kuva: Takis Fousekis.
Stylianos Mystakidis väittelee tohtoriksi Jyväksylän yliopistossa torstaina 12. joulukuuta. Kuva: Takis Fousekis.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote

70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.

Taiteen ja kulttuurin valtionavustusten leikkaukset uhkaavat toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa25.6.2025 12:05:37 EEST | Tiedote

Taiteen ja kulttuurin (harkinnanvaraisten) valtionavustusten leikkaukset koettelevat lähes kaikkia tukea saavia organisaatioita, erityisesti yhdistyksiä. Vaikka leikkaukset heikentävät perustoimintaa, ne rajoittavat ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye