Väitös 21.2.2020: Kaupunkien puolustuspuhe – ”Myös luonto voidaan kokea stressin lähteenä” (Besson)

Taidekasvatuksen väitöstutkimuksessaan Anu Besson tarkasteli ihmisten ympäristömieltymyksiä. Ympäristömieltymyksemme määrittävät kokemuksiamme mielipaikoista, jossa stressi liudentuu ja mieliala kohenee.
– Aiempi tutkimus on osoittanut, että viherympäristöissä virkistyy ja palautuu stressistä. Tutkimukseni aineistosta voi kuitenkin havaita, ettei luontoa aina koeta vetovoimaisempana tai elvyttävämpänä kuin kaupunkia, tiivistää Besson tutkimuksensa tuloksia.
Paikan kauneusarvot ja elvyttävä vaikutus riippuvatkin totuttua enemmän kokijan tekemismahdollisuuksista ja –mieltymyksistä kuin siitä, onko kyseessä kaupunki- vai luontomiljöö.
Luonto ja kaupunki eivät ole toistensa vastakohtia
Tutkimuksessa ihmisten ympäristömieltymyksiä tarkkailtiin sosiaalisesta mediasta, lifestyle-mediasta, alan tutkimuskirjallisuudesta ja kyselytutkimuksesta koostuvan aineiston avulla. Huomio kiinnitettiin erityisesti ulkosuomalaisten käsityksiin.
– Ylivoimaisesti suosituin ulkosuomalaisten mielipaikka oli suomalainen järvenranta metsässä. Lähes yhtä suosituiksi nousivat paikat avarilla näköaloilla, kuten esimerkiksi vuorenrinne tai merenranta. Toisaalta joka kymmenes vastaaja suosi elämää sykkiviä paikkoja, kuten vilkkaita ostoskatuja tai merenalaista maailmaa, Besson kuvaa.
Tutkimustulostensa valossa hän kyseenalaistaa sen, että rentoutuaksemme tai latautuaksemme tarvitsisimme ensisijaisesti luontoa. Hänen mukaansa viherympäristöillä on kiistämätön hyvinvointia tukeva merkitys, mutta kaupunkia ja luontoa ei tulisi tästä huolimatta asettaa vastakkain.
– Ne ovat arkemme limittyvät kehät, eivät ääripäät. Välillä kaupungit typistyvät alan tutkimuksessa moottoriteiksi ja parkkipaikoiksi, vaikka ne todellisuudessa ovat ihmiskontaktien, moniaistisuuden, symbolisten merkitysten ja muistojen tyyssijoja. Sen sijaan myös luonto voidaan kokea stressin lähteenä ja pelottavana, Besson muistuttaa.
– Mielipaikka ei myöskään ole fyysinen paikka, vaan niin sanottu ”tapahtumahorisontti”, jossa paikkaan yhdistyy tekeminen ja mielentila. Mielipaikka voi olla luminen metsä hiihtäjälle, keskustakahvila vilinän ystävälle tai koko taivas laskuvarjohyppääjälle.
Elvyttävä vai eheyttävä ympäristö?
Tähän saakka ympäristömieltymystutkimus on Bessonin mukaan keskittynyt rajattuun tulkintaan elvyttävyydestä. Elvyttävyys on ymmärretty stressinpoistona ja suorituskyvyn palauttamisena, jotta voisimme paremmin, mutta toisaalta olisimme myös tuotteliaampia yhteiskunnan jäseniä. Vähälle huomiolle on jäänyt se, että hankalat tai epämiellyttävätkin tuntemukset voivat olla olennaisia elpymiselle, jos se ymmärretään laajemmin eheytymisenä ja kokonaiseksi tulemisena.
– Vaikeiden muistojen, rumuuden ja surun paikkoja ei ole tähän mennessä juuri tutkittu elvyttävyyden tai esteettisyyden näkökulmista, Besson pohtii.
Kokonaisuudessaan väitöstutkimus auttaa ymmärtämään hieman paremmin sitä, millaisissa ympäristöissä ihmiset viihtyvät.
– Moni hakeutuu mieluiten tuttuun ja turvalliseen luontoon, kuten bulevardipuistoon, satamaan tai uimarannalle. Tätä tietoa voidaan käyttää kaupunkisuunnittelussa miellyttävämpien alueiden rakentamisessa.
FM Anu Bessonin taidekasvatuksen väitöskirjan "In Defence of Cities - Aesthetics of Engagement in Everyday Environments" tarkastustilaisuus. Vastaväittäjänä professori Terry Hartig (Uppsalan yliopisto) ja kustoksena professori Pauline von Bonsdorff (Jyväskylän yliopisto). Väitöstilaisuuden kieli on englanti.
Aika: 21.2.2020 klo 12–15
Paikka: S212.
Lisätietoja:
Anu Besson, anubesson@gmail.com, 041 740 7135
Anu Besson kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Kallaveden lukiosta 2000. Hän valmistui rakennusperintöartenomiksi Turun ammattikorkeakoulusta 2004 ja filosofian maisteriksi Jyväskylän yliopistosta vuonna 2007. Suomessa Besson toimi arkkitehtuurihistorian asiantuntijakonsulttina, kunnes muutti Australiaan 2011. Australiassa Bessonin ura on julkishallinnossa: hänen tämänhetkinen tehtävänkuvansa on kaavoitus- ja rakennuslupavalitusten käsittely. Rinnalla hän on jatkanut tutkimusta, konsultointia ja kirjoittamista rakennusperinnön ja parempien elinympäristöjen aihealueilta.
Teos on julkaistu sarjassa JYU Dissertations numerona 190, 87s. Jyväskylä 2020, ISSN 2489-9003, ISBN 978-951-39-8055-9 (PDF). Julkaisu on luettavissa osoitteessa: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-39-8055-9
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintäharjoittelija Marke Rissanen, marke.s.k.rissanen@jyu.fi, 040 831 6228
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Sivistys elää ja etsii muotoaan – Jyväskylän Kesän 2025 puheohjelma avasi keskustelun tulevaisuuden sivistyksestä8.7.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
70-vuotta täyttäneen Jyväskylän Kesän vuoden 2025 puheohjelma toi sivistyksen teeman monipuolisesti esiin viidessä eri tilaisuudessa, joissa pureuduttiin muun muassa ajattelun taitoon, koulutuksen saavutettavuuteen ja kulutuskulttuurin kriittiseen tarkasteluun. Puheohjelmien tallenteet ovat katsottavissa Jyväskylän Kesän verkkosivuilla ja Yle Areenassa.
Jyväskylän yliopiston Konneveden tutkimusaseman ja LIFE Revives -hankkeen Luontoilta keräsi ennätysyleisön4.7.2025 14:34:18 EEST | Tiedote
Järjestyksessään 17. ”Piolookisen Luontoilta” Konneveden tutkimusasemalla keskiviikkona 2.7.2025 veti paikalle ennätysyleisön, yli 200 osallistujaa. Luontoilta on osa Konnevesi-viikkoa ja ilta vietettiin lämpimissä tunnelmissa myös sään osalta.
Jyväskylän yliopistoon valittiin 2755 uutta opiskelijaa3.7.2025 13:33:27 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistoon hyväksyttiin kevään toisessa yhteishaussa ja yliopistojen avoimen väylän erillishaussa yhteensä 2755 uutta opiskelijaa. Lukuvuosi alkaa elokuun lopussa uusien opiskelijoiden orientaation merkeissä. Onnittelemme kaikkia valittuja!
Taiteen ja kulttuurin valtionavustusten leikkaukset uhkaavat toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan tuoreessa tutkimuksessa25.6.2025 12:05:37 EEST | Tiedote
Taiteen ja kulttuurin (harkinnanvaraisten) valtionavustusten leikkaukset koettelevat lähes kaikkia tukea saavia organisaatioita, erityisesti yhdistyksiä. Vaikka leikkaukset heikentävät perustoimintaa, ne rajoittavat ennen kaikkea toiminnan kehittämistä ja kansainvälistymistä, todetaan Jyväskylän yliopiston tuoreessa tutkimuksessa. Selvityksen tilasi opetus- ja kulttuuriministeriö.
Jyväskylän yliopiston uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma tarjoaa jatkotutkintoväylän bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille25.6.2025 07:05:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa alkaa täysin uusi diagnostisten terveystieteiden maisteriohjelma, joka tarjoaa jatkokoulutusmahdollisuuden erityisesti bioanalyytikoille ja röntgenhoitajille. Vastaavaa tiedeyliopistotasoista koulutusta ei Suomessa ole muualla tarjolla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme