Meriverkostot 2020 -tapahtuma peruuntuu
Meriverkostot peruutetaan, sillä Suomen hallitus suosittaa, että kaikki yli 500 hengen yleisötilaisuudet peruutetaan toukokuun loppuun saakka koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi.
– Vuonna 2019 tapahtumassa oli 500 osallistujaa 150 eri yrityksestä, ja tänä vuonna osallistujamäärän arvioitiin kasvavan vielä suuremmaksi. Lähes kaikki näytteilleasettajapaikat oli jo varattu, kertoo Naantalin kaupungin elinkeinoasiamies Jorma Ranta, joka vastaa tapahtuman toteutuksesta.
Meriverkostot sai alkunsa 250 hengen tapahtumana vuonna 2017. Tapahtuma on sen jälkeen kasvattanut suosiotaan ja kehittynyt valtakunnalliseksi meriklusterin toimijoita kokoavaksi ammattilaistapahtumaksi. Tänä vuonna oli tulossa ensimmäistä kertaa näytteilleasettaja myös Ruotsista.
– Pahoittelemme tilannetta. Näytteilleasettajapaikan jo maksaneille palautetaan maksetut rahat. Nyt odottelemme vain tilanteen palautumista normaaliksi ja pohdimme sen jälkeen parasta mahdollista ajankohtaa tapahtuman järjestämiselle. Seuraava tapahtuma tuleekin olemaan entistä laadukkaampi ja entistä enemmän hyötyä tuottava yrityksille. Sitä odotellessa kannattaa tulla Naantaliin ja tutustua uusiin yritystontteihimme ja -palveluihimme, toteaa Ranta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jorma Ranta
elinkeinoasiamies
Naantalin kaupunki
040 358 4608
jorma.ranta@naantali.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki
Mediakutsu: Muumien mietelausepolku avataan Naantalissa 7.6. – tutustu myös Naantalin uudistuneeseen ravintolatarjontaan3.6.2024 08:30:00 EEST | Tiedote
Muumien elämänviisaudet ja mietteet ihastuttavat kirjailija, taiteilija Tove Janssonin rakastetuissa Muumi-kirjoissa. Muumien mietelauseet on nyt tuotu elämyspolulle Muumimaailman kotikaupunkiin, Naantaliin. Vanhastakaupungista Rantaraittia pitkin Meri-Naantalin läheisyyteen ulottuvalla Muumien mietelausepolulla pääsee eläytymään hetkeksi muumitarinoiden maailmaan ja nauttimaan kauniista miljööstä. Polku on suunniteltu ilahduttamaan, pohdittavaksi, opiksi ja ihmeteltäväksi kaiken ikäisille. Muumien mietelausepolku on toteutettu yhdessä Naantalin kaupungin, Visit Naantalin sekä Muumimaailman kanssa, ja se on osa Naantalin kaupungin ja Moomin Characters Oy Ltd:n yhteistyötä. Kutsumme median edustajat Muumien mietelausepolun avajaisiin perjantaina 7.6. klo 12 Siltapuistonaukiolle, Fleminginkatu 6 (Naantalin Kaivohuoneen ja Visit Naantalin toimiston välissä oleva terassi). Mietelausepolun vihkii käyttöön Naantalin kaupungin museojohtaja Anne Sjöström. Tilaisuus on avoin myös yleisölle. Muu
Naantalin osallistavan budjetoinnin hankkeista neljä etenee toteutettavaksi26.4.2024 10:33:13 EEST | Tiedote
Naantalin kaupungin ensimmäiseen osallistavan budjetoinnin äänestykseen osallistui yhteensä 431 henkilöä ja ääniä annettiin yli 1000. Äänestyksen pohjalta toteutetaan neljä hanketta, jotka saivat asukkailta eniten ääniä ja mahtuvat osallistavan budjetoinnin määrärahaan.
Mihin sinä käyttäisit 60 000 euroa? Naantalin ensimmäisessä osallistavassa budjetissa kaupunkilaiset voivat äänestää 12 hankkeesta18.3.2024 08:30:00 EET | Tiedote
Naantalin asukkaat pääsevät vaikuttamaan suoraan kaupungin rahankäyttöön ensimmäistä kertaa toteutettavassa osallistavan budjetoinnin kokeilussa. Äänestää voi suosikkejaan 12 hankkeesta 1.4.2024 mennessä.
Meriverkostot-tapahtuma 14.3.2024 katsoo meriteollisuuden tulevaisuuteen4.3.2024 13:00:00 EET | Tiedote
Meriklusterin toimijat Naantaliin kokoava Meriverkostot-tapahtuma järjestetään torstaina 14.3.2024 klo 9–15 Naantalin kylpylässä. Tapahtuman painopisteenä on edesauttaa yritysyhteistyön käynnistymistä ja kehittymistä. Aamupäivällä tapahtumassa kuullaan kiinnostavia puheenvuoroja meriteollisuuden tulevaisuuden näkymistä.
Meriverkostot-tapahtuma avaa ovia yritysyhteistyölle13.2.2024 09:00:00 EET | Tiedote
Meriverkostot-tapahtuma järjestetään jo kuudetta kertaa torstaina 14.3.2024 klo 9–15 Naantalin kylpylässä. Meriteollisuuden ammattilaisille suunnattu tapahtuma tarjoaa osallistujille innostavan seminaariohjelman lisäksi mahdollisuuden tavata uusia yhteistyökumppaneita, jotka voivat tarjota osaamistaan, tuotantokapasiteettia tai kokonaan uudenlaisia ratkaisuja toimialan tuleviin haasteisiin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme