Tutkimus kaivoi esille unohdetun palan bakteeritautien hoidon historiaa – faageilla hoidettiin menestyksekkäästi punatautia

Koska vuosikymmeniä kestänyt antibioottien käyttö on johtanut tilanteeseen, jossa osa bakteereista on muuttunut vastustuskykyisiksi antibiooteille, uusia hoitoja bakteeri-infektioita vastaan tarvitaan kipeästi.
Faagiterapia, eli faagien käyttö tautien hoidossa kehitettiin Pariisissa jo 1920-luvulla. Hoitokeinolla saatiin hyviä tuloksia, ja faagiterapian käyttö yleistyi nopeasti. Faagiterapian käyttö kuitenkin väheni ja loppui länsimaissa kokonaan antibioottien löytymisen myötä. Nykyisin, kun antibiooteille vastustuskykyiset bakteerit yleistyvät, faagiterapia on uudessa nousussa. Hoitomuoto on ollut toistaiseksi lähinnä kokeellisessa käytössä.
Jyväskylän yliopiston tutkimussa selvitettiin faagihoitojen historiaa vuosina 1915-52 Brasiliassa. Tutkimuksessa kävi ilmi, että faagiterapia oli yleisesti käytössä Brasiliassa vuosina 1920-1940. Brasiliassa kehitettiin faagien massatuotantoa lääkinnällisiin tarkoituksiin, ja erityisesti punatautia ja stafylokokki-infektioita hoidettiin menestyksellä.
Tämä historiallisen aineiston löytyminen ja julkaiseminen auttaa nykypäivän faagiterapian kehittämisessä antibiooteille vastustuskykyisiä bakteeri-infektioita vastaan, kuten esimerkiksi stafylokokkeihin kuuluvaa MRSA:ta vastaan.
”Kirjallisuuden lukeminen oli mielenkiintoinen matka menneisyyteen. Vaikka tutkimus on hisroriallinen kirjallisuuskatsaus, löytyi nykytutkimuksen kannalta oleellista tietoa. Tutkimus voi herättää samankaltaisia tutkimusaloitteita muissa maissa”, sanoo tutkijatohtori Gabriel Almeida Jyväskylän yliopistosta.
Linkki tutkimusartikkeliin Lancet Infectious Diseases –lehteen: https://doi.org/10.1016/S1473-3099(20)30060-8
Linkki Gabriel Almeidan tiedeblogiin Nature Community –lehdessä: https://go.nature.com/2wRDkMo
Lisätietoja:
Tutkijatohtori Gabriel MF Almeida gabriel.m.almeida@jyu.fi (in English)
Apulaisprofessori Lotta-Riina Sundberg lotta-riina.sundberg@jyu.fi (suomeksi)
Tiedottaja Tanja Heikkinen, tanja.s.heikkinen@jyu.fi, +358 50 581 8351
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta
https://www.jyu.fi/science/fi
jyscience jyuscience jyscience
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Väitös: Kielitaidon testaamisen tulisi mitata ymmärrettävyyttä, ei äidinkielisyyttä2.5.2025 12:55:04 EEST | Tiedote
MA Sheryl Cooke tutki väitöstutkimuksessaan, miten englannin kielen maailmanlaajuinen käyttö lingua francana haastaa perinteiset tavat testata kielitaitoa. Hänen mukaansa kielitaidon arvioinnissa tulisi painottaa vähemmän äidinkielenään puhuvien normien mukaista ilmaisua ja enemmän viestinnän toimivuutta kansainvälisissä, todellisissa vuorovaikutustilanteissa.
Mikä tekee kodista kodin? Tuore filosofian väitöskirja tutkii kodin merkityksellisyyttä kokemuksena29.4.2025 13:43:17 EEST | Tiedote
Mikä saa kodin tuntumaan kodilta? Miksi taas kaikki asuinpaikat eivät tunnu kodilta? YTM Olli-Pekka Paanasen väitöstutkimus tarkastelee, miten kokemus kodista rakentuu, millainen on kodin ja asumisen välinen suhde ja miten tunnesiteet kotia kohtaan rakentuvat.
Perinnöllinen lihasvoima pienentää riskiä kuolla sydän- ja verisuonitauteihin29.4.2025 10:26:45 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että miehillä, joilla oli parempaa lihasvoimaa tukeva geeniperimä, oli matalampi riski kuolla sydän- ja verisuonitauteihin. Tämä yhteys oli riippumaton aikuisiän vapaa-ajan fyysisen aktiivisuuden määrästä ja muista elämäntapoihin liittyvistä tekijöistä.
Väitöstutkimus paljastaa Raamatun kymmenen käskyn roolin yhteiskunnan muodostumisessa klassikkoteoksen valossa25.4.2025 10:39:50 EEST | Tiedote
Mikä tekee yhteiskunnastamme mahdollisen? YTM Jukka Ruokanen selvitti väitöskirjassaan, millaiset tekijät tukevat sosiaalisuuden, yhteisöjen ja yhteiskunnan olemassaoloa saksalaisen politiisen filosofin ja oikeusoppineen Johannes Althusiuksen teoksessa Politica Methodice Digesta. Althusiuksen mukaan yhteiskunta ei synny vain ihmisten toiminnan tai luonnollisten syiden seurauksena – myös Jumalan toimet, kuten kymmenen käskyä, ovat olennaisia yhteiselomme aikaansaamiseksi.
Kansainvälinen konferenssi rakentaa tulevaisuudenuskoa ja selviytymiskykyä23.4.2025 11:00:47 EEST | Tiedote
Ympäristökysymysten lisäksi aikamme yhteiskunnat kamppailevat monimutkaisten sosiaalisten haasteiden kanssa. Lapset, nuoret ja heidän perheensä ovat usein ensimmäisiä, joita tämän hetken yhteiskunnalliset haasteet koettelevat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme