Metsänomistaja 2020 -tutkimus: Puolet metsätiloista on eläkeikäisten hallinnassa, yhtymien osuus kasvanut
Juuri ilmestynyt tutkimus suomalaisista metsänomistajista kertoo, että metsänomistajuus on muuttunut kymmenessä vuodessa yllättävänkin vähän. Esimerkiksi metsänomistajakunnan kaupungistuminen on ollut oletettua hitaampaa. Nyt kaupungissa tai taajamassa asuu 47 prosenttia metsänomistajista, kun vuonna 2009 luku oli 45 prosenttia.
Toisaalta tilalla asuminen on selvästi vähentynyt päätoimisten maatalousyrittäjien osuuden pienentyessä.
– Asuminen tilan sijaintikunnassa, mutta tilan ulkopuolella on lisääntynyt, kun maatalouden harjoittajat ja muut haja-asutusalueilla asuvat muuttavat eläkevuosiksi lähitaajamiin parempien palveluiden piiriin. Maaseudun haja-asutusalueella asuu silti vielä yli puolet metsänomistajista, toteaa Metsänomistaja 2020 -hankkeen vetäjä Heimo Karppinen Helsingin yliopistosta.
Metsänomistajien keski-ikä on 62 vuotta. Puolet heistä onkin eläkeiässä.
– Tutkimuksen mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että ikääntymiskehitys tulee taittumaan lähitulevaisuudessa. Metsänomistukseen liittyvät tavoitteet näyttävät samalla kymmenessä vuodessa muuttuneen enemmän taloudellisia arvoja painottavaksi, Karppinen arvioi.
Kuolinpesien osuus tiloista pienenee
Kuolinpesämuotoista metsänomistusta on pidetty hankalana päätöksentekoon liittyvien ongelmien vuoksi. Kuolinpesien osuus metsätiloista on kuluneen kymmenen vuoden aikana vähentynyt, ja enää vain joka kymmenes tila on kuolinpesän hallinnassa.
– Tämä kehitys on toivottavaa ja on mielenkiintoista, että se tapahtuu ilman erityisiä metsäpoliittisia toimenpiteitä, sanoo Paula Horne Pellervon taloustutkimuksesta.
Kuolinpesien metsiä on siirtynyt yhtymämuotoiseen omistukseen, ja niiden osuus onkin lisääntynyt.
Puuta edelleen tarjolla yksityismetsistä
Tutkimuksen mukaan metsänomistajakunnan muutos ei näyttäisi heikentävän puun tarjontaa yksityismetsistä. Luonnonvarakeskuksen tutkija Harri Hännisen mukaan puumarkkinoilla on tapahtunut kuitenkin selkeä muutos.
– Markkinoilla on yhä harvempi joukko metsänomistajia, mutta he myyvät puuta suuremmissa kertaerissä. Tämä kasvattaa leimikoiden kokoa, mikä tehostaa puun korjuun logistiikkaa. Toisaalta puolet metsänomistajista odottaa puun hinnan nousevan vuoteen 2030 mennessä.
_______________
Tämä on laajan Metsänomistaja 2020 -tutkimuskokonaisuuden ensimmäinen tulosraportti. Tutkimushankkeessa on mukana tutkijoita Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan metsätieteiden laitokselta, Luonnonvarakeskuksesta, Pellervon taloustutkimuksesta ja Työtehoseurasta. Edellinen suuri tutkimus metsänomistajista julkaistiin 2009.
Julkaisu:
Karppinen Heimo, Hänninen Harri, Horne Paula. 2020. Suomalainen metsänomistaja 2020. Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus/Luke.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heimo Karppinen, Helsingin yliopisto, heimo.karppinen@helsinki.fi, puh. 050 370 5134
Harri Hänninen, Luonnonvarakeskus, harri.hanninen@luke.fi, puh. 050 441 2124
Paula Horne, Pellervon taloustutkimus, paula.horne@ptt.fi, puh. 040 592 6820
Kuvat
![Kuva 1. Metsänomistusrakenteen kehitys 1999–2019, % metsänomistajista tai tiloista.](/data/images/00114/cc23e867-f0b9-41c0-aa84-1c771f8843f0-w_240.jpg)
![Kuva 2. Metsänomistuksen tavoitteiden muutos 1999–2019, % metsänomistajista.
Monitavoitteisille tärkeitä ovat niin oman metsän tarjoamat taloudelliset hyödyt eli taloudellinen turvallisuus ja myyntitulot, työtilaisuudet kuin ulkoilu ja luonnon monimuotoisuuden vaaliminen.
Virkistyskäyttäjät painottivat selkeästi metsänomistuksen aineettomia näkökohtia, kuten luonnon- ja maisemansuojelua sekä ulkoilumahdollisuuksia.
Metsässä tekevillä korostuu metsän merkitys työtilaisuuksien ja ulkoilun kannalta, vaikkei metsä välttämättä monellekaan ole tärkein tulonlähde.
Turvaa ja tuloja korostaville tärkeitä ovat paitsi metsän tuoma taloudellinen turvallisuus ja merkitys sijoituskohteena, myös säännölliset puunmyyntitulot.
Epätietoisilla ei ole mitään erityisiä tavoitteita metsänomistukselleen.](/data/images/00557/0154349a-b722-4f79-b7a6-4990be87399f-w_240.jpg)
![Kuva 3. Vähintään yhden puukaupan kolmen vuoden aikana tehneiden metsänomistajien osuuden kehitys vuosina 1996–98, 2006–08 ja 2016–18, % metsänomistajista. Jana pylvään päässä kertoo osuuden 95 prosentin luottamusvälin.](/data/images/00911/36369e27-cdc9-4182-9108-8a37ff9eb6cb-w_240.jpg)
![Kuva 4. Puukaupan koon kehitys puukaupan tehneillä vuosina 1996–98, 2006–08 ja 2016–18, kuutiometriä vuodessa. Jana pylvään päässä kertoo osuuden 95 prosentin luottamusvälin.](/data/images/00656/96bc202a-c797-4dd2-9d92-9b2fed600efd-w_240.jpg)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
![Helsingin yliopisto](/data/images/00435/ffcc79be-41c7-4a5a-98db-27a85f765a65-w_300_h_250.jpg)
PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Viestinnän asiantuntija Elina Raukko, elina.raukko@helsinki.fi, puh. 050 318 5302, @LifeSciHelsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Tutkijat loivat solun, josta ei voi syntyä syöpää9.7.2024 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston ja HUS Helsingin yliopistollisen sairaalan tutkijat onnistuivat luomaan soluja, joiden jakautumista voidaan kontrolloida. Menetelmä mahdollistaa uudenlaiset, turvalliset soluhoidot.
Tasapuolisempi typpilannoitteiden käyttö parantaisi ruokaturvaa5.7.2024 07:30:00 EEST | Tiedote
Typpilannoitteen käytön osittainen siirtäminen rikkaista köyhiin maihin lisäisi maailman viljantuotantoa ja kaksinkertaistaisi sadot ruokaturvattomimmissa maissa. Lisäksi se hillitsisi ilmastonmuutosta ja luontokatoa.
Turismi ja piittaamattomuus uhkaavat Kanariansaarten luontoa4.7.2024 09:18:45 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkijoiden järjestämä työpaja Kanariansaarilla pohti luonnonsuojelun ja massaturismin yhteensovittamista sekä tietotarpeita muutoksiin varautumiseksi. Tuore työpajaraportti kokoaa yhteen paikallisten toimijoiden näkemyksiä luonnonsuojelun ja turismin yhteensovittamisen haasteista.
Äidin raskaudenaikainen hyvinvointi suojaa lapsen mielenterveyttä3.7.2024 11:58:13 EEST | Tiedote
Äidin positiivinen mielenterveys raskausaikana ja lapsen varhaiset kokemukset vaikuttavat merkittävästi lapsen mielenterveyteen ja kognitiiviseen kehitykseen.
Helsingin yliopistoon valittiin yli 4 200 uutta opiskelijaa – lähes joka seitsemäs pääsi sisään3.7.2024 11:33:00 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme