
Vihdin kartingrata sai uuden päällysteen

- Rata on nyt erinomaisessa kunnossa, ja Vihdissä voidaan järjestää jatkossakin kartingin arvokilpailuita SM-sarjan osakilpailuita myöten, kertoo Vihdin Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Mika Ahonen.
Radan päällystyksen teki Asfalttikallio Oy, kanttareiden uusiminen ja turva-alueiden parantaminen toteutettiin talkootyönä. Kunnostus on iso investointi radan omistavalta Vihdin Urheiluautoilijat ry:ltä. Seura keräsi rahoitusta vuosien ajan uutta asfalttia varten. Lisäksi Vihdin Urheiluautoilijat on hakenut Ykkösakseli ry:ltä EU:n LEADER-hankerahoitusta. Tukihakemuksen käsittely on vielä kesken.
Vihdin kartingrata valmistui vuonna 1983, ja rata päällystettiin edellisen kerran 1990- ja 2000 -lukujen taitteessa.
- Radan asfaltti oli jo uusimisen tarpeessa, ja olemme todella iloisia uudesta päällysteestä. Samalla pystyimme parantamaan radan turvallisuutta, Ahonen jatkaa.
Kartingilla on Vihdissä pitkät perinteet
1970-luvun puolivälissä Vihdissä oli paljon kartingharrastajia, jotka ryhtyivät miettimään oman radan rakentamista. Ratahanke käynnistyi vuonna 1975 ja rata saatiin valmiiksi vuonna 1983. Vihdin kunta tuki hanketta luovuttamalla maa-alueen rataa varten, ja kunta omistaa edelleen radan maapohjan.
Vihdin rata on noin 1 060 metriä pitkä ja kahdeksan metriä leveä. Rata on monen kuljettajan suosikki ajettavuuden sekä teknisyyden johdosta. Radalla järjestetään muun muassa leirejä ja kilpailuja normaalin ajoharjoittelun lisäksi. Radan ovat suunnitelleet Pekka Pirkola ja Lasse Jaatinen.
Laji sopii monen ikäisille
Karting on autourheilun suurin nuorisolaji, jossa luodaan pohja ja tehdään perusharjoittelu myöhempää autourheilu-uraa varten. Karting on myös aitoa kilpaurheilua, jossa voi rakentaa omaa autourheilijan uraa, iästä riippumatta. Kartingissa ajetaan maailmanmestaruudesta, ja tämä antaakin laajat mahdollisuudet kehittää ja luoda uraa lajin sisällä.
Kartingauton ajamisen voi aloittaa hyvin nuorena. Ensimmäiseen harrasteluokkaan (Cadett) pääsee jo kuusivuotiaana, kansallisiin kilpailuihin Mini60- ja Raket-luokissa voi ottaa osaa sinä vuonna kun täyttää yhdeksän vuotta. Pojat ja tytöt ajavat kartingissa samoissa luokissa ja kilpailuissa. Myös varttuneemmille kilpailuhenkisille ja vauhdinnälkäisille karting tarjoaa monia aikuisharrastemahdollisuuksia esimerkiksi joukkuekilpailujen muodossa.
Harrastuksesta hyötyvät myös muut elämän osa-alueet
Menestyäkseen kuljettajana tässä lajissa on hyvin nuorena omaksuttava urheilijaelämän tuomat vaatimukset niin henkiselle kuin fyysisellekin puolelle. Karting myös opettaa lapsia sekä nuoria toimimaan ohjeiden mukaan, sillä kilpailutoimintaa ohjaavat tarkat säännöt.
Vihdin kartingradalla aloiteltiin viime vuonna nuorison Moottoripajaa kunnan nuorisotoimen ja Vihdin Urheiluautoilijoiden yhteistyönä. Koronan aiheuttamasta tilanteesta johtuen toiminta on tällä hetkellä tauolla.
- Kun tilanne antaa mahdollisuuden, aiomme jatkaa toimintaa, kertoo Vihdin kunnan nuorisopäällikkö Sampo Anttila.
Mukaan matalalla kynnyksellä
Vihdin Urheiluautoilijat ry haluaa madaltaa lasten ja nuorten sekä aikuisten kynnystä harrastaa kartingia. Rata on avoin kaikille halukkaille, ei vain Vihdin Urheiluautoilijoiden jäsenille.
Radalla järjestetään kevään, kesän ja alkusyksyn aikana säännöllisesti mahdollisuuksia ajaa laina- ja vuokra-autoilla. Aikuisille on tarjolla kerran viikossa vuokra-autoja. Lapsia varten Vihdin Urheiluautoilijat ry on hankkinut kuusi ns. matalan kynnyksen kartingautoa, joilla he voivat kokeilla lajia. Radalla järjestetään myös vuosittain kartingin arvokilpailuita sekä ajoleirejä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mika Ahonen, puheenjohtaja, Vihdin Urheiluautoilijat, puh. 050 563 3186
Kuvat



Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihdin kunta
Vihdin kunta korkeakouluyhteistyöhön Helsingin yliopiston kanssa20.12.2024 13:57:09 EET | Tiedote
Vihdin kunta ja Helsingin yliopisto ovat solmineet viisivuotisen yhteistyösopimuksen, joka tukee kunnan kehittämistä ja kuntastrategiassa asetettujen tavoitteiden toteutumista. Sopimuksen keskeiset sisällöt liittyvät uusien näköalojen ja oivallusten tuomiseen kunnan kehittämiseen, tutkitulla tiedolla johtamiseen sekä myönteisen ja erottuvan kuntamielikuvan ja elinvoiman vahvistamiseen.
Aleksi Mäkelälle puu Menestyjien puistoon Vihdissä – Vuoden liikuntateko -palkinnon saa Kunnon Miehet8.10.2024 15:35:08 EEST | Tiedote
Vihdin Nummelassa sijaitsevaan Menestyjien puistoon istutetaan puu muun muassa Häjyt-, Matti- ja Rööperi-menestyselokuvistaan tunnetulle Aleksi Mäkelälle. Perinteistä yleisötilaisuutta ei tänä vuonna järjestetä keskiviikolle ennustetun huonon sään vuoksi, mutta uutta puuta pääsee ihastelemaan puistossa 9. lokakuuta alkaen.
Positiivisen Potentiaalin Paula Mäkelä Vihti-rakkauden lähettilääksi31.5.2024 14:16:07 EEST | Tiedote
#vihtirakkaudenkesä-somekampanja kunnan Instagramissa
Vihdin Teatteri kantaesittää Anssi Kelan musiikkiin pohjautuvan näytelmän kesällä 202420.11.2023 15:18:53 EET | Tiedote
Parasta aikaa -nimeä kantava musiikkinäytelmä saa ensi-iltansa 9.7.2024. Liput kesän näytöksiin nyt myynnissä. Musiikkinäytelmän ensimmäinen casting -tilaisuus pidetään 3.12. klo 11.00 Nummelassa.
Taide- ja musiikkifestivaali Nummela Art Nightin vuoden 2023 korkeatasoinen ja monipuolinen taidekattaus on nyt valmis14.9.2023 17:53:57 EEST | Tiedote
Pimeän vuodenajan valo- ja väripilkku Nummela Art Night saapuu ilahduttamaan taiteenystävien syksyä jo kolmannen kerran 7. lokakuuta. Tänä syksynä tapahtumassa nähdään muun muassa juuri uuden Joka päivä jotain katoaa -albuminsa julkaissut, Emma -pystejä ja platinamyyntejä urallaan kahminut, vaihtoehtoräppäri ja runoilija Paperi T, jazzista ja fuusiomusiikista inspiroituva energinen indierokkari Arppa & Reporters -erikoiskokoonpanonsa kera, Lauri Haav, Isaac Sene, moshimoshi, Knife Girl, Mura, Michael Bleu, Suhina Kollektiivi, Irene Kostas ja Antti Kneckt.