Espoon kaupunki - Esbo stad

Kaupunkiradan suunnittelusta ja rakentamisesta sopimus

Jaa
Väylävirasto, Espoon kaupunki ja Kauniaisten kaupunki tekevät sopimuksen Espoon kaupunkiradan rakentamisesta. Kaupunginhallituksen käsittelyyn menevässä sopimuksessa sovitaan muun muassa radan toteuttamisen tarkemmasta kustannusjaosta, toteutustavasta ja aikataulusta.
Matkustaja Leppävaaran asemalla. Kuva: Espoon kaupunki, Olli Urpela
Matkustaja Leppävaaran asemalla. Kuva: Espoon kaupunki, Olli Urpela

”Kaupunkirata tukee Espoon kestävää kasvua ja hiilineutraaliustavoitteita. Se luo uusia mahdollisuuksia asuntorakentamiseen ja työpaikkojen luomiseen ympäristöystävällisesti radan varrelle. Lisäksi se tukee Keran alueen muutosta sekä parantaa uudistuvan Espoon keskuksen joukkoliikenneyhteyksiä entisestään”, toteaa Espoon teknisen toimen johtaja Olli Isotalo.

Isotalo korostaa, että Espoon kaupunkirata on edellytys myös koko Etelä-Suomen kehityksen kannalta tärkeän, ns. Tunnin junan toteuttamiselle.

Kustannukset jaetaan valtion ja kaupunkien välillä

Sopimuksen osapuolet sopivat kaupunkiradan rakentamisesta yhteisrahoitteisena vuonna 2015 hyväksytyn ratasuunnitelman mukaisesti. Valtio ja kunnat jakavat hankkeen toteuttamiskustannukset 275 miljoonaa euroa puoliksi. Espoon osuus koko hankkeen kustannuksista on 40 %, ja Kauniaisten osuus on 10 %.

Euroopan komissio on myöntänyt rakentamisen suunnitteluun avustusta 11 miljoonaa euroa. Suunnittelun osuus kokonaiskustannuksista on 22 miljoonaa euroa. EU-tukea haetaan myös kaupunkiradan rakentamiseen.

Kaupunkirata sujuvoittaa pääkaupunkiseudun liikennettä

Kaupunkirata on osa pääkaupunkiseudun joukkoliikennejärjestelmän kehittämistä. Se parantaa Karjaan, Kirkkonummen ja Espoon lähiliikenteen täsmällisyyttä sekä Turun suunnan kaukoliikenteen sujuvuutta.

Käytännössä kaupunkirata muodostuu Leppävaaran ja Kauklahden välille rakennettavista kahdesta lisäraiteesta. Kaksi raidetta on kaukoliikenteen ja nopean lähiliikenteen käytössä ja kaksi tiheän kaupunkijunaliikenteen käytössä.

Kaupunkiradan rakentamissuunnittelu on tarkoitus aloittaa viimeistään helmikuussa 2021. Rakentaminen on tavoitteena aloittaa vuoden 2022 aikana. Arvioitu valmistumisvuosi on 2028.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Matkustaja Leppävaaran asemalla. Kuva: Espoon kaupunki, Olli Urpela
Matkustaja Leppävaaran asemalla. Kuva: Espoon kaupunki, Olli Urpela
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Espoon kaupunki - Esbo stad
Espoon kaupunki - Esbo stad
PL 1 / PB 1
02070 ESPOON KAUPUNKI / ESBO STAD

+358 9 816 21http://www.espoo.fi

Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa.

Facebook

Twitter

 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye