Keskosilla ja vastasyntyneenä tehohoitoa saaneilla maltillisesti kohonnut riski lapsuusiän syöpään
International Journal of Cancer -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että keskosilla on suurentunut riski kiinteisiin kasvaimiin, erityisesti itusolukasvaimiin ja retinoblastoomaan. Riski oli suurin alle 32. raskausviikolla syntyneillä pikkukeskosilla. Vastasyntyneiden saama hengityskonehoito, vastasyntyneen elvytys sekä antibioottihoito näyttävät myös lisäävän syöpäriskiä alle 20-vuotiaana. Riski oli suurentunut sekä keskosilla että täysiaikaisina syntyneillä tehohoitoa tarvinneilla lapsilla.
”On mahdollista, että täysiaikaisena syntyneiden lasten suurentunut syöpäriski voisi liittyä hapenpuutteeseen eli hypoksiaan joko raskauden tai synnytyksen aikana. Tätä tukee myös suurentunut syöpäriski niillä lapsilla, joilla oli syntyessään matalat Apgar-pisteet tai merkkejä hapenpuutteesta synnytyksessä. Keskosilla syöpäriski saattaa liittyä geneettisiin tai hormonaalisiin tekijöihin”, kertoo lastentauteihin erikoistuva lääkäri, LL Laura Seppälä Uudesta lastensairaalasta.
Tutkimus on ensimmäinen, jossa pystyttiin osoittamaan vastasyntyneiden tehohoidon yhteys lapsuusiän syöpäriskiin. Lisäksi tutkimus tuo uutta tietoa erityisesti pikkukeskosten kohonneesta syöpäriskistä.
”Tutkimuksen tulokset olisi hyvä ottaa huomioon sekä keskosten että vastasyntyneenä tehohoitoa tarvinneiden lasten seurannassa”, toteaa professori Kim Vettenranta Uudesta lastensairaalasta.
Lapsuusiän syövän taustatekijät tunnetaan huonosti
Suomessa syöpään sairastuu vuosittain noin 200 lasta ja nuorta aikuista. Ennenaikaisesti syntyneiden lasten tehohoito on Suomessa huippuluokkaa ja sitä on kehitetty viimeisten vuosikymmenien aikana merkittäväsi. Hoitojen pitkäaikaisvaikutuksia tunnetaan kuitenkin vähän.
Arviolta noin 10 %:lla lapsuusiän syöpään sairastumisen taustalla on jokin tunnistettu perinnöllinen syy. Syövälle altistavia taustatekijöitä etsitään mm. äidin raskaudenaikaisista sairauksista, lääkkeistä sekä vastasyntyneisyyskauden tapahtumista. Tutkimuksissa on osoitettu mm. suuren syntymäpainon olevan yhteydessä lapsuusiän leukemiaan.
Tutkimuksissa on myös osoitettu keskosilla olevan suurentunut riski saada hepatoblastooma, joka on yleisin lapsuudessa esiintyvä maksan kasvain, mutta hoitojen yhteydestä syöpäriskiin kokonaisuutena ei ole tutkimustietoa. Myöskään eri raskausviikoilla syntyneiden keskosten riskiä ei ole pystytty erottelemaan.
Tutkimus tehtiin HUSin, Syöpärekisterin ja THL:n yhteistyönä ja se on osa LL Laura Seppälän väitöskirjatyötä raskaudenaikaisten altisteiden ja vastasyntyneisyyskauden tekijöiden vaikutuksesta lapsuusiän syöpäriskiin.
Tutkimuksessa käytettiin syntymärekisterin ja syöpärekisterin kattavia rekisteritietoja, joiden avulla tutkittiin ennenaikaisesti syntyneiden lasten riskiä sairastua syöpään alle 20 vuoden iässä. Tutkimuksessa yhdistettiin vuosina 1996–2014 syntyneiden ja alle 20-vuotiaana syöpään sairastuneiden lasten ja heidän äitiensä tietoja ja verrattiin niitä väestöverrokkeihin. Lisäksi tutkittiin vastasyntyneiden saamien hoitojen yhteyttä syöpäriskiin.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lastentauteihin erikoistuva lääkäri Laura Seppälä, laura.seppala@hus.fi
Tietoja julkaisijasta
HUS Helsingin yliopistollisessa sairaalassa saa vuosittain hoitoa noin 680 000 potilasta. HUSissa työskentelee lähes 27 000 ammattilaista kaikkien potilaiden parhaaksi. Vastuullamme on 24 jäsenkunnan asukkaiden erikoissairaanhoito. Lisäksi meille on keskitetty valtakunnallisesti useiden harvinaisten ja vaikeiden sairauksien hoito.
HUS on Suomen suurin terveydenhuoltoalan toimija ja maan toiseksi suurin työnantaja. Osaamisemme on kansainvälisesti tunnettua ja tunnustettua. Yliopistollisena sairaalana tutkimme ja kehitämme jatkuvasti hoitomenetelmiämme sekä toimintaamme.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta HUS
HUS Hjärt- och lungcentrum fick erkännande som Magnetsjukhus25.7.2024 07:49:25 EEST | Tiedote
HUS Hjärt- och lungcentrum har fått det internationella erkännandet som Magnetsjukhus från American Nurses Credentialing Center (ANCC). Erkännandet visar att kvaliteten på vårdarbetet, patientnöjdheten och personalens arbetstillfredsställelse vid Hjärt- och lungcentrumet ligger på en utmärkt nivå i både nationell och internationell jämförelse.
HUS Sydän- ja keuhkokeskus sai Magneettisairaala-tunnustuksen25.7.2024 07:49:25 EEST | Tiedote
HUS Sydän- ja keuhkokeskus on saanut kansainvälisen Magneettisairaala-tunnustuksen American Nurses Credentialing Centeriltä (ANCC). Tunnustus osoittaa, että Sydän- ja keuhkokeskuksen hoitotyön laatu sekä potilas- ja henkilöstötyytyväisyys ovat erinomaisella tasolla sekä kansallisesti että kansainvälisesti.
HUS Heart and Lung Center achieved Magnet® recognition25.7.2024 07:49:25 EEST | Press release
American Nurses Credentialing Center ANCC awarded HUS Heart and Lung Center the Magnet® recognition. The recognition proves that the quality of nursing, patient safety, and nurses’ job satisfaction in Heart and Lung Center are measured to be excellent both on a national and international level.
Fallolyckor på sjukhus leder till skador hos var tredje som fallit10.7.2024 11:13:06 EEST | Tiedote
Det är vanligt att patienter faller på sjukhus, och ungefär var tredje person som fallit får skador som har negativ inverkan på hälsan. Fallolyckor kan i värsta fall ha livslånga konsekvenser och de förlänger också vårdperioderna.
Sairaalassa kaatumisesta joka kolmannelle haittoja10.7.2024 11:13:06 EEST | Tiedote
Potilaiden kaatumiset sairaaloissa ovat yleisiä ja niistä koituu terveydellisiä haittoja noin joka kolmannelle. Kaatumisten seuraukset voivat pahimmillaan olla elinikäisiä ja ne myös pidentävät hoitoaikoja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme