Kaupan ala muutosten kourissa – yritysten toimintaympäristö muuttunut megatrendien vaikutuksesta

Kaupan ala on Helsingille tärkeä toimiala, sillä se muodosti vuonna 2018 yli kymmenyksen yritysten määrästä, henkilöstömäärästä ja toimipaikkojen määrästä. Liikevaihdon osalta osuus oli yli viidennes suhteessa kaikkiin Helsingissä toimiviin yrityksiin.
2010-luvulla ala on käynyt läpi suuren murroksen, kun digitalisaatio, kaupungistuminen ja vastuullisuuteen liittyvät teemat ovat tulleet vahvasti osaksi ihmisten arkea ja myös kaupan alan yritystoimintaa. Kuluttajien tarpeiden ja tottumusten muuttuminen on tuonut monia haasteita kaupan alan yrityksille, mutta myös lukuisia mahdollisuuksia. Osa yrityksistä on poistunut toimialalta ja uusia on perustettu tilalle.
Tämä muutos on näkynyt myös Helsingin kaupan alan yrityksissä. Tarkasteluajanjakson aikana vuosina 2010–2018 kaupan alan yritysten määrä putosi 13,1 prosenttia, henkilöstömäärä 18,1 prosenttia ja liikevaihto 38,5 prosenttia. Toimipaikoissa pudotusta tapahtui 9,7 prosenttia.
Pienet yritykset vahvistivat asemaansa
Helsingissä kaupan alan yritykset operoivat erityisesti tukkukaupan sekä vähittäiskaupan alatoimialoilla muodostaen yli 90 prosenttia alan yrityksistä. Tutkimuksen tarkasteluajanjaksolla tukkukauppa oli yritysten lukumäärän ja liikevaihdon osalta suurin alatoimiala, vähittäiskauppa oli suurin henkilöstömäärässä. Erityisesti tukkukauppa on ollut viimeisten vuosien aikana suuressa myllerryksessä ja yritysten lukumäärä, henkilöstömäärä kuin liikevaihtokin ovat vähentyneet Helsingissä. Tämä on luonut vähittäiskaupalle suurempia mahdollisuuksia kasvaa ja laajentua Helsingissä.
Kaupan ala on yritysten ja toimipaikkojen lukumäärän valossa vahvasti pienyritysvetoinen. Ne ovat vahvistaneet asemaansa ja muodostavat merkittävän osan kaupan alan yritystoiminnasta, tosin keskisuurilla ja suurilla yrityksillä on keskeinen rooli työllistäjänä ja liikevaihdon synnyttäjänä. Kaupan alalla toimivista yrityksistä valtaosa on suomalaisomisteisia, mutta ulkomaalaisomisteisten yritysten määrä on kasvanut suhteellisen tasaisesti. Kaupan alan kansainvälistyminen tuo monipuolisempaa tarjontaa helsinkiläisille sekä laajentaa lähipalveluja.
Koronaepidemia muovannut alaa roimasti lyhyellä aikavälillä
Koronaepidemia ja sen tuomat rajoitukset ovat monelta osin vaikuttaneet kaupan alan toimintaan ja tulevaisuuden näkymiin. Monet toimijat ovat kärsineet rajoituksista, toisaalta taas päivittäistavarakauppa on kasvanut vakaasti niistä huolimatta. Samalla verkkokauppa on yleistynyt voimakkaasti ja tullut osaksi kaupan alan arkea.
Kaupan ala ei tule heti toipumaan koronaepidemian aiheuttamista vaikutuksista, mikä heijastuu myös Helsinkiin. Moni kaupan alan toimija on siirtynyt kokonaan digitaalisiin ympäristöihin eikä välttämättä enää palaa Helsingin katukuvaan. On myös selvää, että osa koronaepidemian aiheuttamista muutoksista jää kaupan alalle pysyvästi. Epidemiasta huolimatta kaupungistuminen ja väestönkasvu tekevät Helsingistä kaupan alalla toimiville yrityksille vakaan ja elinvoimaisen toimintaympäristön.
Lisätiedot:
Tutkija Eyüp Yilmaz, kaupunkitutkimus ja -tilastot
Puh. 09 310 36520
eyup.yilmaz@hel.fi
Tiedotteen lähetti
Katri Lehtonen
Kaupunginkanslia, viestintä
Puh. 040 167 7302
katri.lehtonen@hel.fi
Avainsanat
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin kaupunginhallitus päätti vuokrausperiaatteista asuntotonteille sekä koulutilojen vuokraushankkeesta Pasilaan5.5.2025 20:00:49 EEST | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 5.5. ja päätti esittää valtuustolle vuokrausperiaatteiden päivittämistä asuntotonteille, joiden maanvuokrasopimukset päättyvät vuonna 2025. Kaupunginhallitus esittää myös Pasilaan tulevan koulu- ja päiväkotihankkeen hyväksymistä vuokraushankkeena.
Tule kuulemaan parhaat palat OmaStadi-hankkeiden toteutuksesta 13. toukokuuta5.5.2025 09:13:20 EEST | Tiedote
Tapahtuma järjestetään Teamsissa tiistaina 13.5.2025 kello 17.30–19.15. Kaikki Helsingin osallistuvasta budjetoinnista kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Mukaan mahtuu satoja kaupunkilaisia. Verkkotapahtuman vetäjinä toimivat kaupungin hankkeista vastaavat asiantuntijat ja kehittämispäällikkö.
Kaikki kiertää Stoassa -kiertotaloustapahtuma 21. toukokuuta2.5.2025 11:34:32 EEST | Tiedote
Kaikki kiertää -kiertotaloustapahtuma tarjoaa vinkkejä arjen kestävistä valinnoista. Tänä vuonna tapahtuman pääteemoja ovat muoti ja pukeutumisen ympäristövaikutukset.
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto kuuli Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen ajankohtaiskatsauksen28.4.2025 18:32:51 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallituksen konsernijaosto käsitteli kokouksessaan 28. huhtikuuta Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskus Oy:n ajankohtaiskatsausta. Konsernijaosto merkitsi katsauksen tiedoksi.
Kaupunginhallitus varasi tontteja asuntohankkeita varten28.4.2025 17:57:10 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 28. huhtikuuta varata tontteja asuntohankkeita varten. Tontteja varataan yhteensä noin 1 323 asunnon rakentamiseen arviolta 2 500 asukkaalle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme