Metsä Groupin pääjohtaja Ilkka Hämälä Jyväskylän yliopiston varainhallintatoimikuntaan
10.2.2021 09:21:20 EET | Jyväskylän yliopisto | Tiedote

Varainhallintatoimikunta toimii hallituksen ja rehtorin neuvoa-antavana toimielimenä yliopiston pitkäaikaisen sijoitustoiminnan valmistelussa.
Yliopiston sijoituksissa painottuvat pitkäjänteisyys ja vastuullisuus.
”Minulle on tärkeää ja mieluisaa, että pääsen osallistumaan yhteiskunnallisesti merkityksellisen tutkimus- ja koulutusyhteisön toimintaan ja antamaan oman panokseni Jyväskylän yliopistolle. Sijoitusvarallisuuden kasvattaminen pitkällä aikavälillä mahdollistaa yliopiston strategisten investointien rahoituksen”, sanoo pääjohtaja Ilkka Hämälä.
”Tulevina vuosina haluamme turvata pääomien kasvattamisen vastuullisen sijoittamisen periaatteita noudattaen. Erityisenä lähiajan painopisteenä on yliopistojen kanssa yhteisesti sovittujen kestävän kehityksen teesien mukainen sijoitustoiminta, johon kuuluu esimerkiksi sijoitussalkun hiilineutraaliustavoitteen asettaminen. Tässä työssä varainhallintatoimikunnalla on iso rooli. Ilkka Hämälä tuo siihen arvokkaan lisän ja olemme todella iloisia saadessamme hänet mukaan yliopistomme toimintaan. Iloitsen myös siitä, että Ilkka Hämälän mukaantulolla varmistetaan, että yliopiston hyvä ja läheinen suhde teollisuuteen jatkuu”, sanoo rehtori Keijo Hämäläinen.
Rehtorin johtaman varainhallintatoimikunnan jäseninä toimivat Hämälän lisäksi toimitusjohtaja Antti Määttä, vuorineuvos Matti Sundberg (31.12.2021 saakka), toimitusjohtaja Kari Kolu ja Jyväskylän yliopiston talous- ja palvelujohtaja Päivi Seppä. Toimikunnan sihteerinä toimii senior advisor Vesa Kupari.
Lisätietoja:
Senior Advisor Vesa Kupari
Puh. +358 400 616 940
Email: vesa.kupari@jyu.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Suomen Akatemialta lähes viisi miljoonaa euroa Jyväskylän yliopiston koulutuksen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimukseen12.6.2026 14:27:58 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Jyväskylän yliopiston tutkijoille yhteensä noin 4,9 miljoonaa euroa uutta tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat kuusi akatemiahanketta ja kaksi akatemiatutkijaa. Rahoitus vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta erityisesti koulutuksen, yhteiskunnan, hyvinvoinnin ja kulttuurin tutkimuksen aloilla.
Suomen Akatemialta rahoitusta Jyväskylän yliopistoon biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimukseen12.6.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) myönsi rahoituksen 42 uudelle akatemiatutkijalle. Lisäksi toimikunta rahoitti 75 akatemiahanketta, joissa on mukana yhteensä 100 osahanketta. Jyväskylän yliopistossa rahoituksen sai kaksi uutta akatemiatutkijaa ja yksi akatemiahanke, yhteensä kaksi miljoonaa euroa.
Kuitulisä tehoaa rasvamaksaan – vaikutus riippuu suolistomikrobiston lähtötasosta12.6.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Jyväskylän yliopistossa tutkittiin ensimmäistä kertaa ihmisillä prebioottisen ksylo-oligosakkaridi-ravintokuidun vaikutusta rasvamaksaan. Tulokset osoittavat, että kuitulisä voi vähentää haitallisten aineenvaihduntatuotteiden määrää suolistossa ja siten parantaa maksan terveyttä. Suolistomikrobiston koostumus ennen ravintolisää vaikuttaa siitä saatavaan hyötyyn.
Suomen Akatemialta lähes 5 miljoonan euron rahoitus Jyväskylän yliopiston tutkijoille luonnontieteiden tutkimukseen11.6.2026 13:00:00 EEST | Tiedote
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt Jyväskylän yliopistolle merkittävää tutkimusrahoitusta. Rahoituksen saivat neljä uutta akatemiatutkijaa ja neljä akatemiahanketta. Myönnetyn rahoituksen kokonaismäärä on noin 4,8 miljoonaa euroa, ja se vahvistaa yliopiston korkeatasoista tutkimusta luonnontieteiden, matematiikan ja tekniikan aloilla.
Perhekeskukset tukevat vanhempien tiimityötä niin vauva-aikana kuin ero- ja ristiriitatilanteissa11.6.2026 08:28:25 EEST | Tiedote
Perhepalveluilla on keskeinen rooli vanhemmuuden tukemisessa tilanteessa, jossa syntyvyyden vahvistamista pohditaan myös taloudellisten kannustimien kautta. Perhekeskuksissa vanhempia autetaan toimimaan tiiminä aina vauva-ajasta mahdollisiin ero- ja riitatilanteisiin. Jyväskylän yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan perhekeskusten tarjoama tuki rakentuu kolmelle keskeiselle toimintatavalle, joita tulisi hyödyntää palveluissa nykyistä johdonmukaisemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
