Työterveyshuolto tulee ottaa mukaan vauhdittamaan rokotuksia

Jos kesän aikana tavoitellaan uutta normaalia, jossa ei tarvita tukahduttavia liikkumisrajoituksia, elinkeinovapauteen liittyviä rajoituksia eikä koronasta aiheutuvia lomautuksia tai työpaikkojen menetyksiä, rokotusten toteuttamiseen tarvitaan täydellä teholla mukaan työterveyshuollon osaaminen ja resurssit.
- Olennaista on huolehtia siitä, että yksityisille työterveystoimijoille tapahtuvat rokotetoimitukset voidaan hoitaa keskitetysti jo olemassa olevia jakelukanavia pitkin. Rokotemäärien tulee myös olla riittävän suuria ja ennustettavia, jotta työterveyden kautta yritysten henkilöstölle suunnattavista rokotuksista voi tulla aidosti koronatilannetta helpottava vaihtoehto nyt ja mahdollisissa myöhemmissä kriisitilanteissa. Jakelun uudelleen organisoinnissa ei kannata aikailla enää yhtään, painottaa johtaja Markku Lahtinen Helsingin seudun kauppakamarista.
Yritykset kaipaavat hallitukselta ja terveysviranomaisilta nopeasti selkeitä linjauksia siitä, miten toimitaan, jotta rokotusjakelu saadaan käyntiin myös yksityisen työterveyshuollon kautta.
- Yrityksissä on valmiutta osallistua rokotuskustannusten kattamiseen, jos yritysten henkilöstön rokotuskanava työterveyshuollon kautta saadaan nykyistä laajempaa käyttöön. Tämä on oiva mahdollisuus, jossa yritykset voivat olla tilanteensa mukaan etulinjassa mukana koronan selättämisessä ja Suomen talouden pelastamisessa, sanoo Lahtinen.
Lahtisen mukaan työterveyspalveluiden kautta voidaan huolehtia siitä, että kaikki rokotteet saadaan mahdollisimman tehokkaasti käyttöön, eivätkä ne jää työvoimapulan tai terveyshuoltojärjestelmän kuormituksen takia antamatta. Työterveyshuollon kautta mahdollistuisi tehokas jakelukanava rokotusten toteuttamiselle ja samalla julkisen terveydenhuollon resursseja vapautuisi muualle.
Yritykset ovat kantaneet koronan vastaisessa taistelussa isoa taakkaa ja huolehtineet huoltovarmuuden kannalta olennaisista toiminnoista, kuten terveysturvallisesta asioinnista kaupassa. Palvelusektorilla monen yrityksen liikevaihdot ovat tippuneet lähes olemattomiin, henkilöstöä on jouduttu irtisanomaan ja tulevaisuuden näkymät ovat heikot kuten on käynyt liian monelle yritykselle esimerkiksi majoitus- ja ravitsemisalalla, tapahtumatuotannossa ja matkailussa.
- Tartunnat ovat huolestuttavasti kasvussa asiakaspalvelutehtävissä olevan henkilöstön keskuudessa. Viranomaisten tulisikin nopeasti muuttaa rokotusjärjestystä. Olennaista olisi, että erityisesti Helsingin seudulla rokotuksia kohdennetaan huoltovarmuuden kannalta olennaisille henkilöstöryhmille, kuten kaupan työntekijöille ja liikennepalveluissa olevalle henkilöstölle, korostaa Lahtinen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Markku Lahtinen, Helsingin seudun kauppakamari, johtaja, p. 050 571 3564, markku.lahtinen@helsinki.chamber.fi
Tiina Tikander, Helsingin seudun kauppakamari viestintäpäällikkö, p. 046 878 7540, tiina.tikander@helsinki.chamber.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Helsingin seudun kauppakamari vahvistaa yritysten menestystä osallistumalla aktiivisesti Helsingin seudun kehittämiseen. Kauppakamariin kuuluu 21 kunnan alueelta yli 7 000 palveluja, kauppaa ja teollisuutta edustavaa yritystä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin seudun kauppakamari
Helsingin ydinkeskustan vähittäiskaupan liikevaihdossa pientä positiivista kehitystä, mutta liikevaihto ei vieläkään ole noussut koronapandemiaa edeltävälle tasolle – ”Orastavaa kehitystä on tuettava kaikin keinoin”23.7.2025 07:30:00 EEST | Tiedote
Helsingin ydinkeskustan vähittäiskaupan liikevaihto ei ole vielä noussut pandemiaa edeltävälle tasolle vuoden 2024 loppuun mennessä, käy ilmi Helsingin seudun kauppakamarin selvityksestä. Ilahduttavaa kehitystä ydinkeskustan vähittäiskaupassa näkyy erityisesti muotikaupassa. Ydinkeskustassa sijaitsevien hotellien liikevaihto ylitti vuoden 2019 lopun tason jo vuonna 2022 ja on sen jälkeen kehittynyt huomattavan positiivisesti. Orastavaa positiivista kehitystä näkyy myös Helsingin ydinkeskustan ravintoloiden liikevaihdon kehityksessä vuonna 2024, mutta se ei ole noussut vielä vuoden 2019 tasolle.
Näpistyksiä alkuvuonna Helsingissä jopa 60 prosenttia enemmän kuin aiemmin – ”Lainsäädännön tulisi näkyä myös tuomioissa”24.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Helsingissä tehtiin Poliisin mukaan yli 7 400 näpistystä tammi-toukokuussa 2025. Viime vuonna samaan aikaan näpistyksiä oli 4 615. Vuoden 2025 näpistyksistä yli 90 prosenttia on myymälänäpistyksiä. Alueen kauppojen mukaan ne aiheuttavat myös toistuvia vaaratilanteita sekä asiakkaille että myymälähenkilökunnalle. Helsingin poliisi on alkanut niputtaa sarjanäpistelijöiden näpistyksiä ja vie niitä yhdellä kertaa syyteharkintaan. ”Uuden lainsäädännön ja oikeuskäytännön tulisi selkeästi näkyä myös syyttämispäätöksissä ja tuomioissa eli toistuvia näpistystuomioita tulisi muuttaa vankeusrangaistukseksi”, sanoo Helsingin seudun kauppakamarin neuvontapalvelujen ja lakiasioiden johtaja Marko Silen. Heinäkuussa näpistyksiä ilmoitetaan perinteisesti paljon. Kesällä näpistyksiä tapahtuu myös muualla kuin myymälöissä.
Ennakointikamari selvitti: yritykset pitävät henkilökunnan jatkuvaa oppimista tärkeänä laajalti27.5.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Yritykset pitävät henkilöstön jatkuvaa oppimista merkittävänä – riippumatta siitä, onko yrityksen liiketoiminnan tavoitteena esimerkiksi kasvu, kannattavuus tai liiketoimintamallin muuttaminen, käy ilmi Ennakointikamarin tilaamasta laadullisesta tutkimuksesta. Yritykset kokevat, että osaamisen kehittämisen hyötyjä yrityksille ovat muun muassa yrityksen toiminnan tehostaminen, regulaatioon vastaaminen ja potentiaalisten työntekijöiden houkuttelu.
Muistutuskutsu medialle: Kansainvälisen rekrytoinnin hyödyt8.5.2025 08:05:00 EEST | Kutsu
Helsingin seudun kauppakamari, Work in Finland ja Suomen kuusi suurinta kaupunkia kutsuvat toimittajat kuulemaan, miksi työskentely Suomessa kiinnostaa kansainvälisiä osaajia ja rekrytointitoimijoita sekä miten kansainväliset osaajat vahvistavat yritysten kasvua.
Muistutuskutsu medialle: Kansainvälisen rekrytoinnin hyödyt6.5.2025 08:48:37 EEST | Kutsu
Helsingin seudun kauppakamari, Work in Finland ja Suomen kuusi suurinta kaupunkia kutsuvat toimittajat kuulemaan, miksi työskentely Suomessa kiinnostaa kansainvälisiä osaajia ja rekrytointitoimijoita sekä miten kansainväliset osaajat vahvistavat yritysten kasvua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme