Älykkään maatalouden teknologioita testattiin Saarijärven Biotalouskampuksella
Alueelle rakennettiin testin ajaksi paikallinen 5G-verkko, jotta tehokasta tiedonsiirtoa ja ongelmatilanteita voitiin aidosti simuloida. Tarvaalassa testattiin älymaatalouden teknologioita, kuten esimerkiksi paikallisen tukiasemaverkon tiedonsiirtoa, traktorin etäohjausta, robottinavetan sisällä olevia sensoreita, drone-teknologian hyödyntämistä datan keräykseen sekä vierasesineiden ja lannoitteen levittämisen tunnistamista tekoälyn avulla. Kehittyvät ICT-teknologiat, kuten tekoäly, IoT, 5G-viestintä ja satelliittianalytiikka luovat uusia mahdollisuuksia yrityksille ja ekosysteemeille.
PRIORITY-hankkeen yhteistyötahoista Airbus, Agco, Bittium, Digita, Exfo, Goodmill, Keysight, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Puolustusvoimat, Pelastustoimi, Elisa, Erillisverkot, Fairspectrum, Verkotan sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto osallistuivat Saarijärven Biotalouskampuksella järjestettävään tilaisuuteen. Hankkeen tutkimusorganisaatiot ovat Oulun yliopisto, VTT, Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Jokaisesta oli tutkijoita paikalla Biotalouskampuksella keräämässä tutkimusaineistoa ja testaamassa ratkaisuja yhdessä yritysten kanssa.
"Olemme erittäin iloisia ja otettuja tästä mahdollisuudesta toimia PRIORITY-hankkeen testialustana. Tämä oli loistava ensipuraisu tulevaisuuden visiostamme toimia biotalouden uusien teknologiaratkaisujen kehitys-, testaus- ja koulutusympäristönä. Teemme mielellämme yhteistyötä eri osaamisalueiden rajapinnoilla niin tutkimuslaitosten kuin yritysten kanssa", sanoo JAMK Biotalousinstituutin johtaja Minna Lappalainen.
Oulun yliopiston langattoman tietoliikenteen tutkimuskeskuksen (CWC) tutkimuspäällikkö Harri Posti oli tyytyväinen Tarvaalan puitteisiin peltoineen ja navetoineen. ”Viikko oli intensiivinen ja teknisesti monimuotoinen harjoitus. Asioiden saaminen teknisesti toimimaan vaati säätämistä ja kokeilua. Vaikka tutkittavaa jäikin jäljelle, olennaiset asiat toimivat: traktori kulki ja dronet lensivät, sensoritietoa saatiin kerättyä ja esitettyä. Uusia 5G:n käyttökohteita päästiin demonstroimaan, ja myös testaamaan eri toimijoiden ratkaisuja, hyödyntäen useita eri radioteknologioita.”
Centria-ammattikorkeakoulun TKI-päällikkö ja langattoman tietoliikenteen asiantuntija Marjo Heikkilä kommentoi Saarijärven Biotalouskampuksella järjestettyä kenttätestaustapahtumaa seuraavasti: ”Maatalouden teknologia on yksi tärkeä fokusalue Centrian tutkimustoiminnassa. Pääsimme viemään Tarvaalan Biotalouskampuksella tutkimuksen tuloksia oikeisiin maatalouden ympäristöihin ja loppukäyttäjien kokeiltavaksi. Tutkimme privaattiverkkoratkaisujen hyödynnettävyyttä maatalouden sovellusten tiedonsiirtoon. Droneteknologia, peltosensorit sekä navetan ilmanlaatusensorit tuottivat dataa älykkään maatalouden tarpeisiin.”
PRIORITY-hankkeessa tutkitaan merkittävässä kansallisessa ja kansainvälisessä yhteistyössä uusia ratkaisuja turvallisuusviranomaisten ja maaseutuyritysten kriittiseen viestintään, turvallisuuteen ja etäyhteyksiin. Kansainvälisen yhteistyön avulla on mahdollista rakentaa eri maiden viranomaisviestintää toimimaan entistä paremmin yhteen laajoissa maanrajat ylittävissä hätätilanteissa. Eri maiden välisen kriittisen kommunikaation toimivuus korostuu esimerkiksi terrorismitilanteissa.
PRIORITY-hankkeen yhtenä tutkimuskohteena on myös Älykäs maaseutubisnes, jolla pyritään lisäämään haja-asutusalueiden elinvoimaa ja vetovoimaisuutta. Älykkään maaseutubisneksen tärkeitä mahdollistajia ovat muun muassa digitalisaatio, kehittynyt tietoliikenne ja tekoäly. Älymaataloudessa on paljon tietoliikennettä, jonka toiminnan varmistaminen on erityisesti haja-asutusalueilla haasteellista. Varsinkin syrjäisillä maaseutualueilla esimerkiksi käsiteltävän tiedon suuri määrä, integroidut tietojärjestelmät ja reaaliaikavideon siirto tarvitsevat kunnolliset tietoliikenneyhteydet viiveettömään tiedonsiirtoon.
PRIORITY-hankkeen toisella testaustapahtumalla tavoiteltiin mobiiliverkkojen parempaa kuuluvuutta, joka tuo lisää tiedonsiirtokapasiteettia maa- ja metsätalouteen. Siinä tuodaan myös vahvasti esiin tietoliikenteen toimivuuden merkitys maatilatoiminnassa ja maatilayrittäjän tarpeet maatilan erilaisissa käyttötapauksissa. Maa- ja metsätaloudessa voidaan tarvita täydentäviä tietoliikenneverkkoratkaisuja, jotka takaavat älymaatalouden
tuomien mahdollisuuksien hyödyntämisen.
Kansallisesti ja kansainvälisesti merkittävä PRIORITY kuuluu Business Finlandin Digital Trust -ohjelmaan. Oulun yliopiston koordinoiman hankkeen konsortioon kuuluu neljä muuta tutkimuskumppania: VTT, Centria-ammattikorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Turun ammattikorkeakoulu. Lisäksi mukana on 15 yritystä ja viranomaisia. Hankkeen yhteistyötahoja ovat Airbus, Agco, Bittium, Digita, Exfo, Goodmill, Keysight, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Puolustusvoimat, Pelastustoimi, Elisa, Erillisverkot, Fairspectrum, Verkotan sekä Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto.
PRIORITY mahdollistaa monipuolisen yhteistyön usean eri toimijan kanssa kriittisen kommunikaation alalla. Kansainvälinen yhteistyö avaa lisäksi mahdollisuuksia suomalaisille teollisuustoimijoille päästä uusille markkinoille. PRIORITY toimii myös yhteistyössä Suomen laajuisen 5G-testiverkkoekosysteemin kanssa, jossa 5G -teknologiaa voidaan todentaa uusien ominaisuuksien ja vertikaalisten sovellusten kehittämisessä. Kenttätutkimuksia tehdään muun muassa paikallista 5G-verkkoa sekä uutta viestintä- ja drone-teknologiaa hyödyntämällä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
TKI-kehittäjä Marika Hautala
marika.hautala@centria.fi
+358 40 487 5812
Viestintäasiantuntija Ville Wittenberg
ville.wittenberg@oulu.fi
+358 50 464 4902
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 17 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopisto maailman 300 parhaan yliopiston joukossa – ”Tulos on osoitus henkilökuntamme korkeatasoisesta työstä”9.10.2024 11:42:46 EEST | Tiedote
Kansallisessa vertailussa Oulun yliopisto ylsi jaetulle kolmannelle sijalle Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston jälkeen maailman parhaita yliopistoja vertailevalla Times Higher Education World University Rankings (THE) -listalla.
Esineiden internetin kyberturvaa paremmaksi uudella menetelmällä8.10.2024 06:50:00 EEST | Tiedote
Tekniikan lisensiaatti Rauli Kaksonen on kehittänyt Oulun yliopistossa menetelmän, jolla voidaan pienentää esineiden internetin (Internet of Things, IoT) kyberturvariskejä. Uusi menetelmä paljastaa ongelmat kyberturvassa aiemmin. Näin voidaan merkittävästi parantaa IoT-laitteiden turvallisuutta ja vähentää laitteiden aiheuttamia riskejä yhteiskunnalle.
Suolavedet kiven sisään Oulun yliopistossa kehitetyllä uudella menetelmällä8.10.2024 06:07:00 EEST | Tiedote
Teollisuuden ja kaivosten suolavedet voitaisiin sekoittaa sementtiä korvaavaan massaan, jonka lujuus riittää useisiin käyttökohteisiin, kuten kaivosten täyttömateriaaleihin. Näin suolavedet saataisiin turvallisesti kiven sisään, ja samalla säästettäisiin ympäristöä ja kustannuksia.
Riittävällä liikunnalla merkittäviä taloushyötyjä yksilölle ja yhteiskunnalle7.10.2024 06:55:00 EEST | Tiedote
Liikkumissuositusten noudattaminen voi tuottaa merkittäviä taloudellisia hyötyjä. Hyöty saattaa näkyä sekä henkilön palkkatuloissa että yhteiskunnalle aiheutuneiden terveydenhuoltokustannusten pienenemisenä.
Nafisa Yeasmin nimitetty Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituuttiin kehityspäälliköksi3.10.2024 14:13:01 EEST | Tiedote
Dosentti Nafisa Yeasmin on aloittanut Oulun yliopiston Kerttu Saalasti Instituutissa mikroyrittäjyyskeskus MicroENTREn kehityspäällikkönä syyskuussa 2024. Hänen tärkein tutkimusaiheensa on maahanmuutto ja siihen liittyvä yrittäjyys.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme