Osallistaminen vaikuttaa Itämeren ympäristö- ja luonnonvarojen hallintaan

Pihlajamäen väitöstyössä tarkasteltiin hallinnan tehokkuutta vertailemalla rehevöitymisen torjunnan ja silakkasaaliiden kestävän käytön hallintajärjestelmiä. Rehevöityminen on yksi Itämeren merkittävimmistä ympäristöongelmista. Silakan kalastuksen kestävyyttä puolestaan heikentää saaliin runsas käyttö turkiseläinten rehuna sen sijaan, että silakka päätyisi ihmisravinnoksi.

Itämeren ympäristö- ja luonnonvarojen hallinnan tehostaminen vaatii tutkimuksen mukaan toimenpiteiden järjestelmällisempää koordinointia. Lisäksi politiikkatavoitteet olisi määriteltävä tarkemmin ja eri politiikkasektorit tuotava kiinteämmin yhteen. Päätöksenteossa tulee huomioida Itämeren alueen sosiologinen ja kulttuurinen monimuotoisuus sekä hyödyntää monia tietolähteitä.

Tutkimus osoittaa, miten osallistamiskäytännöt ovat vaikuttaneet siihen, ettei edellä mainittuja kriteereitä ole saavutettu. Pihlajamäen mukaan joidenkin toimijoiden jättäminen tiedontuotannon ja politiikkaprosessien ulkopuolelle on osaltaan johtanut kriteerien laiminlyöntiin, mikä on heikentänyt hallinnan tehokkuutta. Joissain tapauksissa kriteerien saavuttaminen edellyttää kohdennetumpaa ja rajallisempaa osallistumista.

– Osallistaminen voi edistää kriteerien saavuttamista monin tavoin. Se edellyttää kuitenkin huolellista pohdintaa siitä, kenet tulisi osallistaa, miten, ja mihin tarkoitukseen kyseisessä hallintakontekstissa, Pihlajamäki sanoo.

Pihlajamäen väitöstutkimus huomioi, että rehevöitymisen torjunta ja silakkasaaliiden kestävä käyttö ovat aiheina hyvin erilaisia. Tämän vuoksi tehokkaan hallinnan edellytyksistä ei ole olemassa yhtä mallia, joka sopisi sellaisenaan molempiin tapauksiin. Myös osallistamisen vaikutus kriteerien saavuttamiseen vaihtelee tapauksen mukaan.  

– Kriteerejä ja osallistamista tulisi aina tarkastella yksityiskohtaisesti kyseisen tapauksen näkökulmasta. Esimerkiksi rehevöitymisen torjunta peräänkuuluttaa koordinaattoria, jolla on toimeenpanovaltaa varmistaa tarvittavien toimenpiteiden toteutus kaikissa Itämeren rannikkovaltioissa, Pihlajamäki toteaa.

– Silakkasaaliiden kestävän käytön hallinta puolestaan edellyttää proaktiivista koordinaattoria, joka pyrkii osallistamaan keskeisiä toimijoita luomalla edellytyksiä toimenpiteille, joita tarvitaan lisäämään silakkasaaliiden käyttöä ihmisravintona. Tämä tapahtuu määrittelemällä politiikkatavoitteita, tarjoamalla kannustimia, ja tukemalla tarvittavia toimenpiteitä.

Hallintotieteiden maisteri Mia Pihlajamäen ympäristöpolitiikan alaan kuuluva väitöskirja Fishing for fit: exploring the effectiveness of Baltic Sea environmental and resource governance tarkastetaan julkisesti Tampereen yliopiston johtamisen ja talouden tiedekunnassa perjantaina 24.9.2021 kello 12 Pinni A -rakennuksen Paavo Koli -salissa, Kanslerinrinne 1. Vastaväittäjänä toimii professori Marko Joas Åbo Akademista. Kustoksena toimii professori Pekka Jokinen johtamisen ja talouden tiedekunnasta.