Mobiilisovellus tunnistaa lasten kaltoinkohteluun yhteydessä olevia tekijöitä ja ohjaa tuen pariin
3.11.2021 13:19:07 EET | Tampereen yliopisto | Tiedote

Mobiiliapplikaatiossa täytetään lomake, joka sisältää 28 väittämää perheen tilanteesta. Jos sovellus toteaa vastausten perusteella kaltoinkohtelun riskitekijöitä, se neuvoo ottamaan yhteyttä esimerkiksi neuvolaan tai muuhun tukipalveluun.
– Riskinarviointisovellusta voivat käyttää sekä lapsiperhepalveluiden ammattilaiset että vanhemmat itse, kertoo hanketta koordinoiva hoitotieteen professori Eija Paavilainen.
Kaksivuotisessa EU-hankkeessa oli mukana kuusi muuta eurooppalaista kumppania Iso-Britanniasta (Englanti ja Skotlanti), Saksasta, Ranskasta, Italiasta ja Puolasta. Laajaan ja monitieteiseen tutkimustietoon pohjautuvat koulutusohjelma ja riskinarviointisovellus käännetään hankkeessa käytettäville kielille. Osapuolet pilotoivat tuloksia terveydenhuollon palveluissa ja muissa lapsiperhepalveluita tuottavissa organisaatioissa.
– Toivomme, että koulutusohjelma ja appi vakiintuvat kansainvälisesti lasten kaltoinkohtelun ehkäisyssä käytettäviksi työkaluiksi, Paavilainen toteaa.
ERICA-hankkeen tavoitteena on ehkäistä lasten kaltoinkohtelua ja lisätä tietoisuutta lasten kaltoinkohtelusta ja sen riskioloista. Kohderyhmänä ovat sekä eri alojen lapsiperheammattilaiset että vanhemmat. Euroopan komissio rahoitti hanketta vuosina 2019–2021.
Varhainen reagointi ehkäisee ongelmien kasaantumista
Tietosuojan takaamiseksi vastaukset jäävät vastanneelle itselleen, eikä niiden perusteella synny yhteydenottoa terveydenhuoltoon. Oleellista riskiarvion jälkeen on tarjota neuvontaa ja ohjata henkilö mahdollisimman pian tuen äärelle, jotta ongelmat eivät kasaantuisi. Riskejä kartoittamalla ei voida sanoa, että yksittäinen asia tai tilanne perheessä aiheuttaisi perheväkivaltaa, mutta monet tekijät lisäävät sen riskiä.
– Uskon, että applikaatiolomakkeen täyttäminen osoittaa motivaatiota tehdä asialle jotakin. Mitään yhtä ratkaisua kaltoinkohtelun interventioon ei silti ole, vaan on mietittävä aina perhekohtaisesti. Tärkeää on saada motivoitua perhe mukaan tuen suunnitteluun.
– Huoliin ja murheisiin pitää puuttua mahdollisimman ajoissa. Esimerkiksi yksinäisyydestä, lastenkasvatusongelmista ja stressistä on hyvä puhua ammattilaisten kanssa. Ongelmien tuleminen tietoon ajoissa ja varhainen keskustelu vahvistavat suojaavia tekijöitä ja ovat parhaita keinoja estää ongelmien kasaantumista, professori Paavilainen sanoo.
ERICA-hankkeen tulokset esitellään avoimessa webinaarissa 4.11.
Terveydenhuollon ammattilaisille suunnattu koulutusohjelma koostuu moduuleista, jotka käsittelevät muun muassa kaltoinkohtelun riskitekijöitä, siltä suojaavia tekijöitä ja ammattilaisen reagointia kaltoinkohteluun.
Mobiilisovellus ja koulutusohjelma esitellään torstaina 4.11. avoimessa webinaarissa. Keynote-puheen pitää europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen.
Webinaari Tampereen yliopiston tapahtumakalenterissa
ERICA project
Stopping Child Maltreament through Pan-European Multiprofessional Training Programme: Early Child Protection Work with Families at Risk
projects.tuni.fi/erica/
Mobiilisovelluksen latauslinkit ERICA-hankkeen kotisivuilla.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Professori Eija Paavilainen
040 190 4079
eija.paavilainen@tuni.fi
Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekunta
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto
Yhä useampi yli 90-vuotias asuu kotona ilman virallista hoitoa27.3.2026 10:16:56 EET | Tiedote
Tervaskannot 90+ -tutkimus käynnistää uuden aineistonkeruun huhtikuussa. Pitkään kerättyä kyselyaineistoa on vastikään hyödynnetty tarkasteltaessa pitkäaikaissairauksien yleisyyden ja toimintakyvyn kehitystä. Tulosten mukaan vanhoista vanhimpien ihmisten sairastuvuus on kasvanut, mutta heidän toimintakykynsä on pysynyt lähes ennallaan.
Älykkäiden sähköverkkojen kehitys vauhtiin miljoonarahoituksella27.3.2026 07:30:00 EET | Tiedote
Sähköverkkojen toimintavarmuutta ja häiriönsietokykyä parantava nelivuotinen tutkimushanke saa miljoonan euron rahoituksen STEK ry:ltä. Tampereen yliopiston ja Vaasan yliopiston yhteishankkeessa kehitetään älykäs kokonaisarkkitehtuuri, joka yhdistää sähköverkon reaaliaikaisen tilannekuvan, hajautetun ohjauksen ja virtualisoidun suojausautomaation. Tavoitteena on parantaa Suomen sähköjärjestelmän kykyä kestää häiriöitä ja nopeuttaa palautumista esimerkiksi myrskyjen ja kyberiskujen jälkeen.
Tampereen yliopisto kiinnosti hakijoita yhteishaussa25.3.2026 13:45:45 EET | Tiedote
Korkeakoulujen kevään toisessa yhteishaussa Tampereen yliopistoon haki yli 34 000 hakijaa. Yhteishaun kanssa samaan aikaan järjestettiin yliopistojen avoimen väylän haku, jossa Tampereen yliopiston hakukohteisiin jätettiin 335 hakemusta. Opiskelupaikkoja syksyllä alkavaan koulutukseen on tarjolla yli 3 600.
Työuupumus näkyy aivoissa – uusi löydös luo pohjan uupumuksen objektiiviselle mittaukselle ja diagnostiikalle25.3.2026 10:20:00 EET | Tiedote
Tuore tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä uupumus tarkoittaa aivojen ja kehon tasolla. Samalla se avaa mahdollisuuden uusien mittareiden ja yksilöllisten hoitomuotojen kehittämiselle.
Traumaperäisen stressihäiriön hoidon kehittäjä vierailee Tampereen yliopistossa19.3.2026 14:15:53 EET | Tiedote
Traumaperäisen stressihäiriön (PTSD) psykoterapian kehittäjä Patricia A. Resick vierailee toukokuussa Tampereella luennoimassa psykoterapeuttiopiskelijoille ja muille hoitoalan ammattilaisille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
