Suur-Savon Sähkö kasvattaa tuulivoimantuotannon kapasiteettia osallistumalla Suomen suurimpaan tuulivoimahankkeeseen Lestijärvellä

Suur-Savon Sähkö -konsernin energiantuotantoa kehitetään etupainotteisesti kansallisten ilmasto- ja energiapoliittisten tavoitteiden mukaisesti hiilidioksidineutraaliin suuntaan. Fossiilisia polttoaineita käyttävistä voimalaitososuuksista on luovuttu mahdollisuuksien mukaan, ja investoinnit energiantuotantokapasiteettiin ovat vuodesta 2008 lähtien kohdistuneet yksinomaan hiilidioksidineutraaliin sähkön ja lämmön tuotantoon.
"Lestijärven tuulivoimapuiston osuutemme nostaa Suur-Savon Sähkön merkittäväksi toimijaksi myös tuulivoiman tuotannossa. Olemme iloisia pystyessämme tarjoamaan palveluyhtiömme Lumme Energian kautta asiakkaillemme tätä uusiutuvaa energiaa tuulipuiston valmistuessa.Tuotantokapasiteettimme on hyvin tasapainoinen, ja sopusoinnussa kiristyvien ilmastopoliittisten tavoitteiden kanssa. Täytämme jo vuonna 2025 Euroopan unionin sekä kansallisten päätösten mukaiset 2030-luvulle asetetut hiilidioksidineutraalin tuotannon tavoitteet", toimitusjohtaja Markus Tykkyläinen toteaa.
Vuonna 2025 Lestijärven tuulivoimapuiston valmistuessa, Suur-Savon Sähkön sähkön tuotantomäärä on yli kaksinkertainen vuoden 2021 toteutuvaan sähköntuotantoon. Kasvu sähköntuotannossa tapahtuu Olkiluoto 3 käynnistäessä kaupallisen hiilidioksidineutraalin sähköntuotannon, sekä useista tuulivoimahankkeista, joissa Suur-Savon Sähkön on mukana. Jo tiedossa olevien hankkeiden myötä vuonna 2025 Suur-Savon Sähkön sähköntuotannosta yksi kolmannes on tuulivoimaa, yksi kolmannes hiilidioksidineutraalia ydinvoimaa, sekä yksi kolmannes vesivoimalla sekä puuperäisillä polttoaineilla tuotettua sähköä. Hiilidioksidineutraalin sähköntuotannon osuus tulee olemaan yli 99 % koko Suur-Savon Sähkön sähköntuotannosta vuonna 2025.
"Suur-Savon Sähkölle tarjoutuu yhteishankkeiden myötä pääsy erittäin kustannustehokkaisiin suuriin tuulivoimahankkeisiin. Tämän lisäksi yhtiömme selvittää aktiivisesti tuulivoimainvestointien mahdollisuuksia myös omalla toiminta-alueellaan Järvi-Suomessa. Tuulivoiman myönteiset aluetaloudelliset vaikutukset ovat merkittävät. Tuulivoima voi niin haluttaessa olla osa paitsi alueen kuntien talouden haasteiden ratkaisua, myös osa kuntasektorille kohdistuvien ilmastotavoitteiden saavuttamista’" Suur-Savon Sähkön lämpö- ja tuotantoliiketoiminnan johtaja Jari Väyrynen toteaa.
Tämä tuulivoimainvestointi on jälleen yksi askel Suur-Savon Sähkö –konsernin kehittymisessä hiilidioksidineutraalin energian tuotannossa. Suur-Savon Sähkö – konserni osakkuusyhtiöineen on eri liiketoiminta-alueilla tehnyt viime vuosina merkittäviä askeleita uusien teknologioiden hyödyntämisessä. Suur-Savon Sähkö toteutti Puumalan kaukolämmöntuotantoon Suomen suurimman aurinkolämpöä ja lämpöpumppua hyödyntävän lämmöntuotannon hybridilaitoksen vuonna 2019. Konsernin tytäryhtiö Solarigo Systems Oy toteutti vuonna 2019 Suomen suurimman 5,9 MW aurinkosähkövoimalaitoksen Nurmoon, ja nyt toteutettava Lestijärven tuulivoimapuisto on Suomen tuulivoimapuistoista suurin.
"Olemme viime vuosina investoineet jopa 15 % vuotuisesta liikevaihdostamme hiilidioksidineutraaliin energiantuotantoon. Teot muuttavat maailmaa, eivät pelkät puheet. Meitä motivoi energiatoimialan uudistaminen vastaamaan sille kohdistuvia odotuksia, ja vastaamaan asiakkaidemme kehittyviä odotuksia. Uudet ja kehittyvät teknologiat ovat innostavia, ja haemme jatkuvasti uusia keinoja toteuttaa ilmastotavoitteita taloudellisestikin kestävällä tavalla", Tykkyläinen kuvailee.
Yhteyshenkilöt
Markus TykkyläinentoimitusjohtajaSuur-Savon Sähkö
Puh:050 596 5482markus.tykkylainen@sssoy.fihttps://www.jseoy.fi/blogit/markus-tykkylainen/#4029740eKuvat

Tietoja julkaisijasta
Suur-Savon Sähkö on järvisuomalainen energiakonserni, joka vastaa sähkön siirto- sekä lämpöliiketoiminnasta Päijänteen itäpuolisella Järvi-Suomen alueella. Yhtiö omistaa sähkön tuotantoa oman toimialueen lisäksi muualla Suomessa ja Ruotsissa. Konserniin kuuluvat myös sähkönmyyntiyhtiö Lumme Energia ja aurinkovoimapalveluita tarjoava Solarigo Systems. Konsernin liikevaihto on yli 350 milj. euroa ja henkilöstömäärä noin 120 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suur-Savon Sähkö Oy
Aki Kaapro analytiikan yksikönpäälliköksi Suur-Savon Sähkölle16.8.2023 14:13:27 EEST | Tiedote
Aki Kaapro (FM) aloittaa Suur-Savon Sähkö Oy:n yksikönpäällikkönä 4.9.2023 vastuualueenaan analytiikka. Kaapro vastaa analytiikan johtamisesta sekä kehittämisestä.
Hallituksen ja hallintoneuvoston nimityksiä2.6.2023 07:00:00 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkön hallintoneuvosto päätti 1.6.2023 kokouksessaan hallituksen ja hallintoneuvoston jäsenyyksistä.
Yhtiökokouksen päätökset ja energiamarkkinoiden näkymät vuonna 202327.4.2023 15:42:25 EEST | Tiedote
Suur-Savon Sähkö Oy:n varsinainen yhtiökokous pidettiin keskiviikkona 26.4.2023 Mikkelissä. Kokouksessa käsiteltiin yhtiöjärjestyksen varsinaiselle yhtiökokoukselle määrittelemät asiat.
Poikkeusvuonna 2022 energiaturvallisuus ja huoltovarmuus ohjasivat toimintaa29.3.2023 14:22:57 EEST | Tiedote
Investoinnit sähköverkon toimintavarmuuteen, sekä oman toiminta-alueen aurinko- ja tuulivoimahankkeiden merkitys, korostuivat energiakriisiksi kehittyneen poikkeusvuoden aikana. Konserni pystyi toimimaan sähkön siirtoliiketoiminnassa sekä lämpöliiketoiminnassa ilman hinnankorotuksia.
Järvi-Suomen Valokuitu käynnistää valokuituliittymien rakentamisen ja myymisen – ensimmäiset kohteet Joutsassa, Juvalla ja Mikkelissä15.3.2023 10:00:00 EET | Tiedote
Nyt julkaistuille alueille valokuituliittymät ja internetpalvelut toimitetaan kesän 2023 aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme