Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Miksi työn tuottavuuskehitys Suomessa junnaa? ”Resurssien uudelleenkohdentumisessa rutkasti parantamisen varaa”

Jaa
Työn tuottavuus Suomen kansantaloudessa on juuttunut vuoden 2007 tasolle yli vuosikymmenen ajaksi. Miten työn tuottavuuskehitykseen vaikuttavat resurssien kohdentuminen ja toimialojen rakennemuutokset? Tänään julkaistun tutkimuksen mukaan resurssien kohdentumisessa olisi parannettavaa, mutta vahvimmin tuottavuuden kasvua selittävät sittenkin yksittäisten yritysten suotuisa kehitys.
Tutkimuksen ovat Etlasta toteuttaneet tutkija Natalia Kuosmanen (vas.), tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij ja tutkija Paolo Fornaro.
Tutkimuksen ovat Etlasta toteuttaneet tutkija Natalia Kuosmanen (vas.), tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij ja tutkija Paolo Fornaro.

Tuottavuuden suotuisa kehitys on pitkän aikavälin talouskasvun päätekijä, minkä vuoksi tutkimuskirjallisuudessa on jo pitkään pyritty selvittämään tuottavuuden kasvun lähteitä. Työn ja pääoman tehokas kohdentuminen on yksi keskeisimpiä taloustieteen kysymyksiä, ja tehottoman allokaation syihin ja seurauksiin on etsitty vastauksia.

Resurssien uudelleenkohdentumisella ei ole onnistuttu edistämään tuottavuuden kasvua Suomen yrityssektorilla. Tämä ilmenee tuoreesta valtioneuvoston rahoittamasta tutkimuksesta ”Labor productivity and reallocation in Finland 2000–2018 (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021: 73)”. Tänään julkaistu tutkimus tarkastelee työn ja pääoman kohdentumisen sekä toimialojen rakennemuutosten vaikutuksia työn tuottavuuden kehitykseen Suomen teollisuus- ja palvelusektoreilla, informaation ja viestinnän toimialalla, sekä koko yrityssektorilla vuosina 2000–2018.

Allokaatiota eli resurssien kohdentumista olisikin edelleen parannettava, toteaa Etlassa hankkeesta vastannut tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij.

– Resurssien uudelleenkohdentumisen osuus tuottavuuteen on ajan myötä hieman kasvanut, mutta parantamisen varaa on rutkasti. Panosten tehoton kohdentuminen toimialojen välillä myös osaltaan heikentää tuottavuuskasvua koko yrityssektorin tasolla, Maczulskij sanoo.

Tutkimuksen mukaan eri toimialojen välillä on hajontaa, mutta myös useita yhteneväisyyksiä. Yksittäisten yritysten suotuisa kehitys on tuottavuutta eniten selittävä tekijä, erityisesti korkeasuhdanteen aikana. Suurin osa tuottavuuden kasvusta on tapahtunut toimintaansa jatkavissa yrityksissä, ja siinä uudelleenallokaatiolla on ollut selvästi toissijainen rooli.

Taantuman aikana panosten uudelleenkohdistaminen toimintaansa jatkavien yritysten kesken kuitenkin korostuu, mikä on osoitus luovan tuhon voimakkaammasta roolista. Luova tuho itsessään on tärkeä tuottavuuskasvun mekanismi ja sen myötä vanhat yritykset, tuotteet ja ammatit häviävät uusien, parempien ja tuottavampien tieltä.

– On myös huomattava, että ICT-alalla työn ja pääoman uudelleenkohdentamisella on ollut jopa olennaisia negatiivisia vaikutuksia alan tuottavuuden kasvuun. Tämä voi selittyä sillä, että alalla on yrityksiä, jotka investoivat voimakkaasti ja kasvattavat kokoaan ennen kuin ne ovat tuottavampia, pohtii tutkimuksesta vastannut Etlan tutkija Paolo Fornaro.

Tutkimuksen ovat toteuttaneet Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etla sekä Aalto yliopisto. Julkaisu on toteutettu osana valtioneuvoston vuoden 2021 selvitys- ja tutkimussuunnitelman toimeenpanoa ja palvelee erityisesti talousneuvoston tietotarpeita.

Fornaro, Paolo, Kuosmanen, Natalia, Kuosmanen, Timo & Maczulskij, Terhi: Labor productivity and reallocation in Finland 2000–2018 (valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan julkaisusarja 2021:73)

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tutkimuksen ovat Etlasta toteuttaneet tutkija Natalia Kuosmanen (vas.), tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij ja tutkija Paolo Fornaro.
Tutkimuksen ovat Etlasta toteuttaneet tutkija Natalia Kuosmanen (vas.), tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij ja tutkija Paolo Fornaro.
Lataa
Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij
Etlan tutkimuspäällikkö Terhi Maczulskij
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA
Arkadiankatu 23 B
00100 HELSINKI

09 609 900http://www.etla.fi

ETLA eli Elinkeinoelämän tutkimuslaitos tutkii, ennustaa ja arvioi. Etla on yksityinen, voittoa tavoittelematon asiantuntijaorganisaatio.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän tutkimuslaitos ETLA

Kutsu medialle 14.5. Etla-seminaariin: Cartagena – muutosta kartoittamassa8.5.2025 09:30:00 EEST | Kutsu

Monivuotinen Etlan tutkimushanke Cartagena tuottaa tietoa yritysten liiketoimintaa ja työmarkkinoita muokkaavista muutosvoimista sekä innovaatioiden ja vihreän siirtymän hyvinvointivaikutuksista. Business Finlandin rahoittamassa tutkimushankkeessa tarkastellaan niin työn tulevaisuutta, tekoälyä kuin vihreiden tukien kohdentumista. Tervetuloa 14. toukokuuta Etla-seminaariin, jossa käydään läpi osatutkimusten tuloksia.

Etla: EU-maiden yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä ilman uutta yhteisvelkaa7.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään eduskunnan suurelle valiokunnalle antaman lausunnon mukaan EU:n yhteisvelkaa esitetään jälleen poikkeuksellisena ja väliaikaisena ratkaisuna, vaikka kyse on unionissa vakiintuneesta toimintatavasta. Etla muistuttaa, että EU:n SAFE-välineen edellyttämiä yhteisiä puolustushankintoja on mahdollista tehdä myös hallitusten välisesti, ilman EU:hun luotavaa uutta yhteisvelkarakennetta. Suuri valiokunta on pyytänyt lausuntoja valtioneuvoston selvityksestä koskien EU:n ReArm Europe -suunnitelmaa.

Etla ennustaa: rakentamisen lama jää taakse ja teollisuustuotanto kasvaa – nyt mukana myös skenaariot tullien vaikutuksista teollisuuden eri toimialoille sekä palvelualoille7.5.2025 00:01:00 EEST | Tiedote

Rakentaminen kasvaa selvästi tänä vuonna ja myös teollisuustuotantoon odotetaan kohtalaista kasvuvauhtia, ennustaa Etla. Lisäksi palvelualoilla on havaittavissa kasvun piristymistä. Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tänään julkaiseman tuoreen toimialakohtaisen ennusteen mukaan rakentamisen kasvua tukevat muun muassa korkojen lasku ja ostovoiman elpyminen. Etla on nyt myös tarkastellut eri skenaarioissa Yhdysvaltojen tullien mahdollisia vaikutuksia teollisuuden toimialoille ja palvelualoille.

Etla: Pohjoismainen vientivetoinen työmarkkinamalli vaatii Suomessa yhteistä tilannekuvaa ja ”valtion tuuppausta”28.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Jos Suomeen halutaan synnyttää pohjoismainen vientivetoinen palkkamalli, joka kattaa koko työmarkkinakentän, tarvitaan siihen samoja elementtejä kuin muissakin Pohjoismaissa, todetaan tänään julkaistussa Etla-raportissa. Vientivetoinen malli edellyttää jaettua näkemystä nykymallin ongelmista, yhteisen tilannekuvan muodostamista eli yhteisesti hyväksyttyjä tilastoja sekä ”valtion tuuppausta”. Lisäksi Suomen sovittelujärjestelmää on vahvistettava, jotta osapuolet pystytään tarvittaessa myös pakottamaan järjestelmään. Näihin olisi löydettävä ”Suomen malli”, ratkaisuja ei voi suoraan kopioida muista maista, tutkimus muistuttaa.

Muistutuskutsu medialle: Tervetuloa tänään Teams-webinaariin ”Voidaanko Suomeen luoda vientivetoinen palkkamalli, jossa julkinen sektori on mukana?”28.4.2025 08:00:00 EEST | Kutsu

Elinkeinoelämän tutkimuslaitos on selvittänyt Ruotsin, Tanskan ja Norjan työmarkkinamalleja erityisesti julkisen sektorin palkanasetannan näkökulmasta. Miksi näissä maissa on onnistuttu luomaan vientivetoinen työmarkkinamalli, joka kattaa koko työmarkkinan ja mitkä instituutiot ylläpitävät koordinaatiota? Mitä Suomi voi oppia muiden Pohjoismaiden malleista? Tervetuloa kuulemaan vastauksia näihin kysymyksiin tänään maanantaina 28. huhtikuuta järjestettävään Teams-webinaariin.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye