Jyväskylän yliopisto

Haku JYU:n englanninkielisiin maisteriohjelmiin alkaa 5.1.2022

Jaa
Haku Jyväskylän yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin käynnistyy keskiviikkona 5.1.2022. Korkeakoulujen kevään 2022 ensimmäisessä yhteishaussa on tarjolla 16 maisteriohjelmaa Jyväskylän yliopiston kuudesta tiedekunnasta.

Jyväskylän yliopiston englanninkieliset ohjelmat ovat tarjolla niin suomalaisille kuin ulkomaalaisille hakijoille. Hakua varten hakijalla on oltava alempi korkeakoulututkinto, ja lisäksi ohjelman valintaperusteiden mukaiset kelpoisuudet ja todistukset esimerkiksi englannin kielen taidosta.

Suosituimpia englanninkielisiä maisteriohjelmia ovat olleet kauppatieteiden ja kasvatustieteiden koulutusohjelmat. Lisäksi englanninkielisiä maisteriohjelmia on tarjolla luonnontieteissä, liikuntatieteissä, informaatioteknologiassa sekä humanistisissa ja yhteiskuntatieteissä.

Hae apurahaa maisteriopintoihisi

Jyväskylän yliopistossa opiskelee vuosittain yli 1000 ulkomaalaista opiskelijaa, joista noin puolet opiskelee englanninkielisissä maisteriohjelmissa ja loput tohtoriohjelmissa tai vaihto-opiskelijoina. Opiskelijoiden, jotka eivät ole EU/ETA-maiden tai Sveitsin kansalaisia, täytyy suorittaa opinnoistaan lukuvuosimaksu.

Maksuvelvollisille opiskelijoille JYU tarjoaa mahdollisuuden hakea lukuvuosimaksujen kustannuksia kattavia apurahoja. Jokaisessa maisteriohjelmassa on myös tarjolla yksi Finland Scholarship, joka sisältää 100 % lukuvuosimaksuapurahan sekä kertaluonteisen 5000 euron elinkustannusapurahan.

Aloita opinnot syksyllä 2022

JYU:n englanninkielisiin maisteriohjelmiin haetaan kevään ensimmäisessä yhteishaussa Opintopolku.fi-palvelussa. Haku päättyy 19.1.2022 klo 15.00 Suomen aikaa. Jos sinut valitaan opiskelijaksi, opintosi alkavat elo-syyskuussa 2022.

Radiation and its Effects on MicroElectronics and Photonics Technologies -ohjelman (RADMEP) haku poikkeaa muista maisteriohjelmista, sillä se ei ole mukana yhteishaussa. RADMEP on Erasmus Mundus Joint Degree, eli kyseinen maisteriohjelma on neljän yliopiston yhteinen. Ohjelmaan haetaan University Jean Monnet’n hakuportaalin kautta. Hakuaika RADMEPiin päättyy 8.2.2022.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Emilia Tolvanen
Suunnittelija, tiimivastaava (kansainväliset opiskelijavalinnat)
040 805 3018, emilia.tolvanen@jyu.fi

Kuvat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto
PL 35
40014 Jyväskylä

http://www.jyu.fi

Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto

Väitöstutkimus paljastaa Raamatun kymmenen käskyn roolin yhteiskunnan muodostumisessa klassikkoteoksen valossa25.4.2025 10:39:50 EEST | Tiedote

Mikä tekee yhteiskunnastamme mahdollisen? YTM Jukka Ruokanen selvitti väitöskirjassaan, millaiset tekijät tukevat sosiaalisuuden, yhteisöjen ja yhteiskunnan olemassaoloa saksalaisen politiisen filosofin ja oikeusoppineen Johannes Althusiuksen teoksessa Politica Methodice Digesta. Althusiuksen mukaan yhteiskunta ei synny vain ihmisten toiminnan tai luonnollisten syiden seurauksena – myös Jumalan toimet, kuten kymmenen käskyä, ovat olennaisia yhteiselomme aikaansaamiseksi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye