Tampereen yliopisto

Energiayhteisöt tuottavat joustoja ja edistävät vihreää siirtymää

Jaa
Tampereen yliopiston, VTT:n ja Tampereen ammattikorkeakoulun yhteistyönä toteuttamassa hankkees-sa tutkittiin aktiivisten asiakkaiden mahdollisuuksia muodostaa energiayhteisöjä. Pilottikohteissa selvitettiin energiayhteisöjen tarjoamia hyötyjä. Lisäksi kehitettiin simulointiympäristö energiajärjestelmän ja sen toimijoiden vuorovaikutusten tutkimiseen.
Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena edistää energiatavoitteita mm. aurinkopaneeleiden ja ilmanvaihdon avulla. Julkisivun 560 paneelia toimivat torniosassa myös aurinkovarjoina. Vuonna 2021 Kampusareena voitti BREEAM In-Use palkinnon kestävän kehityksen ansioistaan. Kuva: Huhtelin / Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena edistää energiatavoitteita mm. aurinkopaneeleiden ja ilmanvaihdon avulla. Julkisivun 560 paneelia toimivat torniosassa myös aurinkovarjoina. Vuonna 2021 Kampusareena voitti BREEAM In-Use palkinnon kestävän kehityksen ansioistaan. Kuva: Huhtelin / Suomen Yliopistokiinteistöt Oy

Uusi sähkömarkkinadirektiivi (EU) 2019/944 määritteli energiajärjestelmän uudeksi oikeudelliseksi toimijaksi kansalaisten energiayhteisön, joka edistää asiakkaiden mahdollisuuksia yhdessä investoida uusiutuvaa energiaan, vaikuttaa omiin energiakustannuksiinsa sekä ja tarjota energiajärjestelmän tarvitsemia joustoja. Tämä mahdollistaa uusia näkökulmia käyttäjälähtöisiin energiaratkaisuihin, ja siten osaltaan hillitsee ilmastonmuutosta.

– Uusiutuvaan energiantuotantoon pohjautuvan sähköenergiajärjestelmän edellyttämien joustojen kannalta merkittävä sektori-integraatio toteutuu uudella tavalla aktiivisten asiakkaiden ja energiayhteisöjen toiminnassa. Energiayhteisöjen energiaratkaisuja tuleekin tarkastella kokonaisvaltaisesti, joskin haasteena on sektorien erilaiset liiketoimintaympäristöt ja niiden erilainen sääntely, hanketta vetänyt Tampereen yliopiston sähkövoimatekniikan professori Pertti Järventausta Järventausta toteaa.

Energiayhteisöjä tutkittiin juuri päättyneessä Business Finlandin ja 11 yrityksen rahoittamassa ProCemPlus (Prosumer Centric Energy Communities towards Energy Ecosystem) -hankkeessa, jonka toteuttivat yhteistyössä Tampereen yliopisto, Tampereen ammattikorkeakoulu ja VTT. Tampereen yliopistossa poikkitieteelliseen projektiin osallistui tutkimusryhmiä sähkötekniikan, tietotekniikan, automaatio- ja konetekniikan ja tuotantotalouden yksiköistä.

Energiayhteisöistä hyviä kokemuksia pilottikohteissa

Yritykset osallistuivat omilla tuotekehityshankkeillaan konkreettisiin pilottikohteisiin, joista saatuja tietoja ja kokemuksia hyödynnettiin osana tutkimusaineistoa. Teknisiä ratkaisuja pilotoitiin mm. Tampereen yliopiston Kampusareenalla, Lempäälän Energia Oy:n LEMENE-energiayhteisössä ja Ylöjärven Huurre-areenalla. Asiakkaisiin, liiketoimintamalleihin ja energiayhteisön muodostamiseen liittyviä kysymyksiä tarkasteltiin mm. Ilokkaanpuiston, As Oy Amurinportin, Torppalan ekokylän, Särkänniemen sekä Hiedanrannan pilottikohteiden näkökulmasta.

Pilottien lisäksi tutkimusprojektin tuloksena syntyi osaamista ja tietämystä erilaisten energiayhteisöjen muodostumisesta, lainsäädännöstä ja toimintamalleista, energiayhteisöihin varautumisesta kiinteistöjen teknisissä ratkaisuissa sekä energiayhteisöjen vuorovaikutuksista muiden sähkömarkkinaosapuolien kanssa.

Hankkeessa kehitettiin lisäksi tietoverkon yli hajautettu simulointiympäristö, jonka avulla voidaan tutkia monipuolisesti energiajärjestelmän ja sen toimijoiden vuorovaikutuksia.

Tule kuulemaan lisää webinaarissa 27.1.

Hankkeen tuloksia esittelevä loppuseminaari järjestetään torstaina 27.1.2021 klo 12–16 webinaarina. Ilmoittaudu mukaan tästä!

 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pertti Järventausta
+358 40 549 2384
pertti.jarventausta@tuni.fi


Kari Mäki
+358 40 142 9785
kari.maki@vtt.fi

Pirkko Harsia
+358 50 555 3111
pirkko.harsia@tuni.fi

Kuvat

Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena edistää energiatavoitteita mm. aurinkopaneeleiden ja ilmanvaihdon avulla. Julkisivun 560 paneelia toimivat torniosassa myös aurinkovarjoina. Vuonna 2021 Kampusareena voitti BREEAM In-Use palkinnon kestävän kehityksen ansioistaan. Kuva: Huhtelin / Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Hervannan kampuksella sijaitseva Kampusareena edistää energiatavoitteita mm. aurinkopaneeleiden ja ilmanvaihdon avulla. Julkisivun 560 paneelia toimivat torniosassa myös aurinkovarjoina. Vuonna 2021 Kampusareena voitti BREEAM In-Use palkinnon kestävän kehityksen ansioistaan. Kuva: Huhtelin / Suomen Yliopistokiinteistöt Oy
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto
Kalevantie 4
33014 TAMPEREEN YLIOPISTO

p. 0294 5211https://www.tuni.fi

Tampereen yliopisto kytkee yhteen tekniikan, terveyden ja yhteiskunnan tutkimuksen ja koulutuksen. Teemme kumppaniemme kanssa yhteistyötä, joka perustuu vahvuusalueillemme sekä uudenlaisille tieteenalojen yhdistelmille ja niiden soveltamisosaamiselle. Luomme ratkaisuja ilmastonmuutokseen, luontoympäristön turvaamiseen sekä yhteiskuntien hyvinvoinnin ja kestävyyden rakentamiseen. Yliopistossa on 21 000 opiskelijaa ja henkilöstöä lähes 4 000.
Rakennamme yhdessä kestävää maailmaa. 

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampereen yliopisto

Viabundus-tietokanta esittelee Suomen keskiajan ja uuden ajan alun tieverkostoa24.7.2025 11:08:03 EEST | Tiedote

Suomen alueen keskiaikaiset ja varhaismodernit maantiet sekä teiden varsilla olevat etappipaikat on nyt julkaistu kaikille avoimella digitaalisella kartalla. Kolmivuotisessa Viabundus Suomi 1350–1650 -tutkimushankkeessa koottiin Suomen alueen liikennereittejä ja etappipaikkoja koskeva historiallinen paikkatieto yhtenäiseksi tietokannaksi, ja huhtikuussa 2025 tiedot julkaistiin osana eurooppalaista Viabundus-tietokantaa.

290 000 viestiä vihapuheesta – tutkimus selvitti, millaista on keskustelu vihapuheesta somessa24.6.2025 09:15:00 EEST | Tiedote

Tutkijat ovat julkaisseet ensimmäisen vihapuhetta metatasolla käsittelevän, laajaan keskusteluaineistoon pohjautuvan tutkimusartikkelin. Tutkimuksen mukaan vihapuheen käsitteen avulla käydään kamppailua tiedosta, totuudesta ja yhteiskunnallisista valta-asetelmista. Keskusteluissa vihapuhetta normalisoitiin ja oikeutettiin samalla väheksyen sen vaikutuksia sekä yhteiskuntaan että vihapuheen kohteisiin.

Väitös: Koulun keskustelukulttuuri ja sosiaalinen pääoma vahvistavat ruotsinkielisten nuorten luottamusta poliittisiin kykyihinsä19.6.2025 10:21:48 EEST | Tiedote

Valtiotieteen maisteri Venla Hannuksela selvittää väitöskirjassaan, miksi ruotsinkieliseen vähemmistöön kuuluvat suomalaisnuoret luottavat kykyihinsä ymmärtää politiikkaa ja vaikuttaa siihen enemmän kuin suomenkieliset nuoret. Tutkimus tunnistaa kaksi selitystä: ruotsinkielisten koulujen avoimemman poliittisen keskusteluilmapiirin ja ruotsinkielisten vahvemman sosiaalisen yhteisön. Vaikka vähemmistöasema osaltaan selittää ruotsinkielisten tilannetta, koulujen poliittiseen keskusteluun ja nuorten yksinäisyyden torjumiseen panostamalla voidaan vahvistaa kaikkien nuorten poliittisen osallistumisen edellytyksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye